Päivitys

Moikka kaikki, toivottavasti teillä menee hyvin! ❤

Ensinnäkin haluan pyytää anteeksi omaa epäaktiivisuuttani; se ei ole reilua niitä teistä kohtaan, jotka odottavat tarinaa joltakulta hahmoistani, eikä Tähtikissaa, joka on joutunut tekemään käytännössä kaikki ylläpito hommat viimeisten kuukausien aikana. 

Oma poissaoloni on johtunut motivaation puutteesta, sekä kaikesta hässäkästä oikeassa elämässäni. Olen aloittanut lukion joka on tuonut tullessaan ison lisämäärän työtä ja sen lisäksi harrastukset ja itselle tärkeät ihmiset ovat olleet prioriteetti. Mutta olen todella pahoillani etten ole antanut teille ja EKlle ansaimmaanne huomiota.

Jonkin aikaa sitten teillä oli myös chatissä puhetta, ei minun pitäisi luopua jostain hahmoistani, koska en ole aktiivinen and moni niistä on toimeeton. Ja olette oikeassa: minulla on paljon hahmoja ja moni niistä on melkein olematon. Tästä syystä olen päättänyt luopua seuraavista hahmoista:

Kuolotassu, oppilas, Metsäklaani

Hiekkahohde, soturi, Laaksoklaani

Huuhkajatassu, oppilas, Vesiklaani

Ruusutassu, oppilas, Vesiklaank

Näitä voi adoptoida tai sitten ne siirtyvät vain NPCiksi.

Puhuin myös hiljattain ihanan Tähtikissan kanssa ja olemme molemmat huomanneet chatin stressaa uuden viime aikoina: aina kun sen avaa, joku kyselee milloin tämä kirjoitetaan tai tuo lisätään. On tottakai ihan okei kysyä silloin tällöin, mutta jos Tähtis tai minä on tullut vain nopeasti käymään jne. se on hyvin stressaavaa kun porukka alkaa heti kyselemään. Jos olet odottanut pitkään tarinaa tai hahmon lisäystä, kysy pois, mutta älkää kysykö muutaman minuutin välein, aina kun ilmestymme paikalla. En halua kuulostaa tylyltä ja tiedän että kukaan teistä ei tarkoituksella tee näin, mutta yritetään jatkossa kai olla vähän rauhallisempia. ❤

Tarinoista ja hahmoista puheenollen, Tähtis ja minä ajateltiin myös että jatkossa minä hoidan hahmojen lisäilyä jne. ja Tähtis hoitaa tarinoiden pisteytyksen jne. Tottakai edelleen autamme toisiamme ja etenkin minä yritän aktivoitua jottei Tähtis joudu tekemään kaikkea, sillä hänelläkin on kiireet lisääntynyt.

Siihen liittyen, jos teillä on hahmo(ja) jota ei ole vielä lisätty niin kommentoikaa tähän postaukseen!

Yritän itse jatkossa pyhittää vähintään 2h viikossa päivittäisellä ja kirjoittamiselle ja yritän tulla joka päivä chatissä moikkaamaan.

Toivottavasti tästä eteenpäin EK pyörii entistäkin paremmin ja meidän ihana ilmapiiri piristyy entisestään.

Kiitos teille ihanille pelaajille että olette jääneet tänne ja kiitos Tähtikissa sun kovasta työstä!

Jos teillä on mitään kysyttävää tai ehdotuksia jne. niin kommentoikaa rohkeasti tai kysykää chatissä.

Ihanaa iltaa! ❤

Cecci YP

Advertisement

2 vastausta artikkeliin “Päivitys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s