Luukku 2

Joulun odottamiseen liittyy rentoutumisen lisäksi myös vähän vähemmän mukavia asioita, kuten siivousta. Jouluna on kuitenkin mukavampi olla, kun kaikki tehtävät on tehty ja voi nauttia joulun hengestä. Kysymys roolijoille: mitä teidän pitäisi vielä tehdä ennen joulua?

Yritetään tehdä myös ek:sta mahdollisimman siisti ennen joulua. Ensimmäisenä siivoustyönä käydään läpi hahmojemme tietoja. Monella hahmolla on varmasti hieman vanhentuneet tiedot: ehkä ensimmäisen hahmosi tiedot ovat jo lähes vuoden vanhat, ja hahmosi luonne on muotoutunut aivan erilaiseksi ja vaatii päivitystä. Jos ei muuta, ainakin hahmojen menneisyydet varmasti vaativat päivitystä. Roolipelissämme kun tapahtuu milloin mitäkin, ja jotain siitä olisi varmasti mukavaa päivittää hahmojen sivuille. Poikkeuksellisesti päivitykset voi tämän päivän aikana tehdä tämän postauksen kommentteihin, jolloin ne pyritään lisäämään mahdollisimman pian ja saat palkaksi joulupisteitä.

Luukusta voi saada 1-5jp yhtä hahmoa kohden riippuen siitä, kuinka iso muutos on.

Advertisement

7 vastausta artikkeliin “Luukku 2

  1. Päivitän itseasias viel Tuulitassun ulkonäönki, mulla oli nimittäi tosi cringe kirjotustyyli sillon joskus 😂🙈

    Tuulitassun (-askeleen) ulkonäköön: Tuuliaskeleella on vaaleanharmaa turkki. Se on lyhyt, mutta sitäkin pehmeämpi ja suhteellisen paksu. Tuuliaskel on solakka ja hänellä on siniset silmät. Tuuliaskeleen korvissa on valkoiset päät. Hänen häntä on keskipaksu ja sekin vaaleanharmaa.

    Tuulitassun (-askeleen) vahvuudet ja heikkoudet:

    Vahvuudet: Saalistaminen, uiminen ja kiipeily

    Heikkoudet: Taistelu ja keskittyminen

    Voiks tota ”lyhyttä kuvasta” tos klaanisivulla vaihtaa? Ku siin lukee nyt Tuulitassusta et ”Hopeanharmaa ystävällinen naaras?” Jos voi nii täs uus:D
    ”Vaaleanharmaa, pehmeäturkkinen naaras, jolla on siniset silmät. Ystävällinen ja innokas”

    Ja ainii hei, Tuulen sivuilla siin ylhääl lukee viel Tuuliturkki, nii jos viititte vaihtaa sen?:D

    Tykkää

  2. Mun pitäis ostaa joululahjat mun kamuille ja parille sukulaiselle:D

    Tuulitassun (-askeleen) luonteeseen: Tuuliaskel on vieraita kohtaan ystävällinen, mutta hieman varautunut. Ystäviensä seurassa hän on vapautunut ja huumorintajuinen. Tuuliaskel pyrkii noudattamaan soturilakia parhaansa mukaan, mutta välillä hän rikkoo sitä. Tuuliaskel epäröi monia asioita kauan ennen kun kertoo tai tekee sen. Hän kertoo omia asioitaan vain niille joihin oikeasti luottaa. Päällimiltään Tuuliaskel on kuitenkin ystävällinen ja innokas.

    Laittakaa nää pls niide vanhojen tietojen tilalle, eli ne vanhat saa poistaa siitä:)

    Tykkää

  3. Pitäis sisustaa mun huoneesta viihtyisämpi, kun nyt vihdoin oon saanu oman huoneen. Ja leipoo pipareita.

    Saniaispentu:
    -Ystäviin Pääskytassu
    -Menneisyyteen:
    Saniaispentu syntyi Vesiklaaniin Piikkilehdelle ja Salamaliekille. Hän ei ole kovin läheinen vanhempiensa kanssa vaan täysin Häivähdyshännän kasvattama. Saniaispentu siepattiin Metsäklaaniin, missä hän tutustui Saniaispuroon ja sai muitakin uusia ystäviä.

    Tykkää

  4. No ainakin pitäis siistiä huonetta ja käyä koulussa sun muuta 😀

    Pääskytassun luonne:
    Näsäviisas, mutta myös kohtelias ja jopa erittäin huolehtivainen silloin tällöin. Näkee jonkin verran toisten läpi, eikä pysty jättämään ketään klaanistaan pulaan. Hänelle on vaikea valehdella, mutta sekin on mahdollista, jos on tutustunut tarpeeksi hyvin. Ystävistään olettaa usein, että he eivät pahastu ilkikurisuudesta, pikku jekuista, näsäviisaudesta tai muustakaan. Osaa pyytää anteeksi, mutta ei aina oikein ymmärrä sen merkitystä, sillä useimmiten hänen aiheuttamat riidat vain katoavat ilmaan.

    Pääskytassun menneisyys:
    Syntyi klaaniin. Hän ystävystyi melkoisen pian Saniaispentuun, ja oli hänestä huolissaan, kun hänet kaapattiin pitkäksi aikaa Kultatähden toimesta Metsäklaaniin. Saniaispennun ollessa poissa Pääskytassu ystävystyi Himmeätassuun.

    Pääskytassun ystäviin lisäys:
    Himmeätassu

    Joo tota noin nyt ainaki yhen kissan sivut on putsattu kaikista vanhoista pölyistä.

    Tykkää

  5. Mun pitäis ainaki leipoa pipareita ja järjestää vähän mun huonetta paremmin.

    Kirsikka: Kirsikan sivuja ei oo vielä laitettu tänne ja se on niin uus ettei siinä mitään muokkaamista oo.

    Laventelipentu: Tahtoisin lisätä luonteeseen: Laventelipilvi on riehakas ja lähtee helposti mukaan kaikkeen. Hän tekee ennen kuin ajattelee.

    Valopentu: Tahtoisin lisätä luonteeseen: Valosiipi yrittää aina auttaa muita jos vain pystyy ja hän ajattelee muita ennen itseään.

    Kultatassu: Tahtoisin lisätä luonteeseen: Kultasydän on traumatisoitunut koirista ja ketuista.

    Heinätuuli: Ei ole mitään lisättävää/muokattavaa.

    Saniaispuro: Luonteeseen: Saniaispuro tahtoo kumppanin ja pentuja.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s