Järvilaulun tarinat

Nämä tarinat on kirjoittanut Nala

25.9.2018

Kävelen hajumerkeille päin. Olin käynyt täällä jo aikaisemmin. Olin varma, että merkit kuuluivat jollekin klaanille. Erakko nimeltään Kulo oli kertonut minulle täällä asuvista villikissoista. He metsästivät klaanilleen, kouluttivat nuorempia kissoja ja puolustivat reviiriään. Sellaiseen klaaniin minäkin halusin kuulua. Olin tullut hajumerkien rajalle. Otin mukavan istuma-asennon ja rupesin odottamaan. Kuuntelin kaukaista vesiputouksen pauhua ja lintujen liverrystä, kunnes kuulin, mitä olin odottanutkin, pienen kahahduksen aluskasvillisuudessa ja hiljaisen ”hys!”
”Luulin että te klaanikissat osaisitte väijyä hiljaa”, sanoin rauhallisesti. Pensaasta astui esiin kolme kissaa.
”Minähän sanoin, että hän kuulisi meidä!” sanoi mustaoranssi äkäinen kolli. Keskellä oleva naaras ei kiinnittänyt kolliin mitään huomiota, vaan naulitsi katseensa minuun.
”Mitä teet reviirillämme, kulkukissa?” hän kysyi uhkaavalla äänellä. En antanut itseni kavahtaa kauemmas, vaan vastasin tyynen rauhallisesti:
”Emoni ja veljeni kuolivat. Olen liikkunut yksinäni, kunnes tapasin erakon nimeltään Kulo. Hän kertoi minulle täällä asuvista klaaneista ja ajatelin, että voisin liittyä klaaniinne. Jos se siis sopii päälliköllenne.”
”Lähde täältä tai revin korvasi irti!” sähähti sama kiukkuinen kolli.
”Punavarjo, hiljaa!” sähähti kollille valkoinen naaras. *Hän on selvästi joukon johtaja*, arvioin.
Valkoinen naaras jatkoi:
”Ehdotuksesi on kiinnostava. Voimme viedä sinut leiriin, jotta päällikkömme saa päättää jäätkö vai lähdetkö. Jos jäät, etsi käsiisi Omenatassu, hän kertoo sinulle enemmän klaanielämästä.” Nyökkäsin ja kumarsin. Astuin vihdoinkin rajan yli. Soturit asettuivat ympärilleni valkoinen naaras edessä, Punavarjo vasemmalla jotain mutisten ja kolmas kissa, kilpikonnakuvioinen vihreäsilmainen kolli oikealla. Kävelimme syvemmälle metsään. Kuulin putouksen ja lintujen äänet yhä kovempaa. Tunsin auringonvalon tanssivan turkillani. Haistoin kasvit ja riiataeläimet mutta nyt siihen sekoittuu muitakin hajuja. *Kissoja! Paljon kissoja!* huudahdin mielessäni.

Tupsahdimme metsästä aukiolle. Nyt näin vesiputouksen. *Se on valtava*, ajattelin. Vasta nyt huomasin putoukesen ympärillä häärivän monia kissoja. Kävelimme lähemmäs. Aloin tunnistaa monia tuoksuja. Riistan, maidon, vanhojen kissojen ja nuorien kissojen tuoksut leijailivat ilmassa kilvan luoden kotoisan tunnelman. Eräs nuori oranssi kissa sinisillä silmillä tuli tervehtimään Punavarjoa. Huomattuaan minut hän pörhisti niskakarvansa, luimisti korvansa, ja paljasti hampaansa. Punavarjo sihahti kollille jotain ankaraan sävyyn. Kolli mulkaisi Punavarjoa ja lähti muiden nuorten kissojen luokse. *Ovat varmaan koulutettavia*, mietin. Nyt klaanin kesken kävi kiihkeä supina ja silmaparit kääntyivät katsomaan minua. Tunsin turkkini joka karvan nousevan pystyyn jännityksestä. Punavarjo ja muut kissat lähtivät ympäriltäni jättäen minut yksin alati kasvavan kissajoukon keskipiteeksi. Yhtäkkiä näin kissajoukosta erkanevan hopeisen sinisilmäisen kollin. *Hän puhui äsken valkean naaraan kanssa. Hän on varmasti päällikkö*, ajattelen. Hän tuli eteeni.
”Olen Kirkastähti, Vesiklaanin päällikkö. Lumiturkki kertoi, että haluaisit liittyä klaaniimme. Onko se totta?” Kirkastähti kysyi.
”Pitää täysin paikkaansa”, vastasin järkähtämättömällä äänellä. Yleisön joukossa kävi kohahdus. Sen kuultuani itsevarmuuteni kaikkosi. *Entä jos tämä olikin huono idea? Mitä jos minun täytyy yrittää pakoon? En mitenkään selviäisi heistä kaikista!*

28.9.2018

”Mistä sinä olet kotoisin?” Kirkastähti kysyi minulta tutkiva katse ailmissään.
”Kaukaa reviirin tuolta puolen, vuorien ja nummien takaa”, vastasin niin asiallisesti kuin pystyin. Kirkastähti oli kysellyt minulta kaikkea mahdollista. Tuntui kuin päällikön pesässä olisi mennyt ikuisuus.
”Hyvä on, saat jäädä. Mutta jos sinusta koituu haittaa, et harjoittele kunnolla, tekeydyt vaikeaksi tai uhmaat soturilakia, sinä lähdet täältä”, hän sanoi vihdoin.
”Kiitos paljon! Ette tule pettymään minuun!” vakuutin innostuksissani.
”Sitä minäkin toivon”, Kirkastähti vastasi epäileväisenä. ”Tule. Sinun nimityksesi täytyy pitää”, hän sanoi jo lempeämmin.
”Nimitys?” kysyin ihmeissäni.
”Sinusta tehdään oppilas ja saat mestarin”, Kirkastähti selvensi. *Eli he eivät olekaan koulutettavia vaan oppilaita!* mietiskelin. Saavuimme ulos. Kirkastähti hyppäsi kannon päälle ja kajautti huudon:
”Saapukoot jokainen uimaan kykenevä tänne Suurkannolle klaanikokoukseen!” Kissoja alkoi virtata pesistä ja putoksen takaa. He muodostivat puoliympyrän kannon vierelle niin, että jäin sen keskelle. ”Vesiklaanin kissat, olen päättänyt, että Järvi saa jäädä joukkoomme!” Aukiolta alkoi kuulua napinaa, kun Kirkastähti oli ilmoittanut jäämisestäni. Kirkastähti kääntyi katsomaan minua. ”Järvi, tulisitko tänne?” hän kysyi. Kävelin hänen luokseen. ”Olet yli kuusi kuuta vanha ja saat täten oppilasnimesi. Järvi, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Järvitassuna. Tähtiklaani kunnioittaa innokkuuttasi”, hän lausui. ”Mestariksesi tulee Palmukarva. Palmukarva, olet saanut hyvää opetusta Kaislikkokorrelta ja olet valmis ensimmäiseen oppilaaseesi. Olet uskollinen ja viisas ja odotan, että välität kaiken oppimasi Järvitassulle”, Kirkastähti jatkoi. Näin vaalean ja vihreäsilmäisen kollin kävelevän minua kohti. Hän tuli eteeni ja ja kuiskasi korvaani:
”Meidän kuuluu koskettaa neniä.” Nyökkäsin aavistuksen verran ja kosketin Palmukarvan kanssa neniä. Klaani alkoi hurramaan hieman vaisusti uutta nimeäni. Yhtäkkiä kuului kauhunhuuto. Näin sen saman oranssin oppilaan, joka oli uhkaillut minua, katoavan virran mukana.

9.10.2018

Kirkastähden käskyt kuultuani ryntäsin sotureiden kanssa pentutarhalle.
”Missä voin auttaa?” kysyin sotureilta.
”Etsi risuja, isoja lehtiä ja sammalia, joilla saisimme pentutarhaa tiiviimmäksi!” huusi Tiikerisydämmeksi nimitetty soturi. Ryntäsin lähemmäs metsää risujen ja lehtien toivossa. Äkkäsin maassa puoliksi pensaan alla risun, joka haarautui hyvin päästä. Ryntäsin takaisin leiriin ja jätin sen soturien jalkoihin. Lähdin uudestaan leiristä, mutta nyt näin vieressäni juoksevan kilpikonnakuvioisen naaraan.
”Mikä sinun nimesi on?” kysyin naaraalta.
”Minä olen Lehtitassu. Sinä olet varmaan Järvitassu?” hän vastasi kysyvästi.
”Kyllä”, vastasin.
”Haluatko kerätä keppejä yhdessä? Voisin samalla kertoa sinulle klaanielämästä”, Lehtitassu sanoi minulle.
”Mielihyvin!” vastasin iloisesti.
”No aluksi voisin kertoa, että klaaneja on kolme. Meidän klaanimme Vesiklaani ja sitten on Metsäklaani ja Laaksoklaani. Olemme tällä hetkellä hyvissä väleissä Laaksoklaanin kanssa. Metsäklaani on klaani, jossa hyvin harvat uskovat Tähtiklaanin. He kannattavat enimmäkseen Synkkää Metsää. Tähtiklaani on klaani, joka elää tähdissä. Sinne melkein kaikki Vesi- ja Laaksoklaanilaiset pääsevät kuoltuaan. Kyllä sinne metsäklaanilaisiakin menee, jos he ovat hyviä ja noudattaneet elämässään soturilakia”, hän selitti minulle kerätessämme lehtiä ja risuja. ”Sitten pääsemmekin arvoihin. Jokaisella klaanilla on päällikkö, joka päättää asioista. Vesiklaanin päällikkö on Kirkastähti, Metsäklaanin Kostotähti ja Laaksoklaanin Sumutähti. Päälliköt saavat Tähtiklaanilta tai Synkältä Metsältä yhdeksän henkeä. Päällikön sana on aina laki, ellei se uhmaa soturilakia. Sitten on varapäälliköitä, jotka määräävät partioita. Heistä myös tulee päälliköitä, kun edellinen päällikkö on kuollut. Sitten on parantajia, jotka parantavat yrteillä sairaita tai loukkaantuneita kissoja. Parantajat myös saattavat vaihtaa unia Tähtiklaanin kanssa tai saada Tähtiklaanilta enteitä. Paikkaa, jossa unia vaihdetaan ja päälliköt saavat henkensä kutsutaan Tähtilammeksi. Sitten on sotureita, joista voi nousta varapäälliköitä koulutettuaan ainakin yhden oppilaan. Soturit myös pääasiassa hankkivat ruokaa ja partioivat rajoilla. Oppilaat, eli me, olemme soturien tai joskus varapäällikön tai päällikön koulutettavia. Parantajillakin on oppilaita, kuten meillä Piikkitassu. Oppilaat harjoittelevat taistelutaitoja ja saalistamista. Parantajaoppilaat taas harjoittelevat hyvin vähän taistelua, koska yrittävät pysyä taistelujen ulkopuolella. Oppilaiden nimi loppuu aina tassu-päätteeseen. Sotureilla on aika lailla rajattomat nimien päätteet, kuten Järvilaine tai Lehtiloiske. Päälliköillä nimi loppuu aina sanaan ”tähti”. Klaaninvanhin tarkoittaa kissoja, jotka ovat vanhoja sotureita tai parantajia. Oppilaat joutuvat vaihtamaan heidän nukkumasammalensa ja etsimään heistä punkit. Heidät ruokitaan ensiksi kuningattarien kanssa. Kuningattaret ovat naaraita, jotka ovat tiineinä tai hoitavat pentuja. Kun pennuista on tullut oppilaita, he siirtyvät takaisin sotureiksi. Jos niin ei käy, he todennäköisesti ovat kuolleita tai siirtyvät klaaninvanhimpien pesään. Pennuista tulee kuuden kuun ikäisenä oppilaita. He ovat aika höpsöjä, mutta sen sinä varmaan tiedätkin”, hän selitti sekä tokaisi.
”Huh! Minulla on paljon opittavaa!” huudahdin.
”Ja lisää tulee!” hän vastasi.
”Soturilakia en rupea selittämään täydellisesti, koska en tiedä itsekään aivan kaikkea. Tärkeimmät ovat ehkä, että päällikön sana on laki, vanhukset ja kuningattaret ruokitaan ensin, toisen klaanin riistaa ei saa varastaa tai reviirille mennä, soturin täytyy olla kouluttanut ainakin yksi oppilas tullakseen varapäälliköksi ja pentua ei saa jättää pulaan, oli hän sitten omasta tai vieraasta klaanista”, Lehtitassun piti vetää kunnolla henkeä viimeisen lauseen jälkeen.
”No ehkä minä joskus opin…” sanoin Lehtitassulle.
”Kyllä sinä opit. Mutta vietäisiinkö nämä risut ja lehdet leiriin?” hän kysyi ja otti oman kasansa maasta.
”Joo!” vastasin ja lähdimme pinkomaan leiriin.
”Näköjään oppilaiden pesää korjataan nyt”, Lehtitassu huomasi ja hölkytti sotureiden luokse. Vein omankin kasani samaan paikkaan.
”Olette tehneet hyvää työtä. Menkää lepäämään, me hoidamme loput”, sanoi Lumiturkki. Kumarsin ja astelin Lehtitassun perässä oppilaiden pesään.
”Sinulla ei ole vielä makuusammalia, joten haluatko nukkua vieressäni?” Lehtitassu kysyi minulta.
”Ilomielin! Kiitos!” kiitin ja käperryin naaraan vierelle.
”Kuka se joen mukaan lähtenyt kissa oli?” kysyin. Tunsin naaraan ilon kaikkoavan.
”Hän oli Salamatassu”, Lehtitassu vastasi surullisesti.
”Otan osaa”, sanoin rauhallisesti ja hiukan tyynnyttävästi.
”No, nuku hyvin!” Lehtitassu sanoi hiukan iloisemmin.
”Samoin!” toivotin naaraalle.

16.10.2018

”Herätys!” joku huusi pesän suulta. Nostin unenpöpperöisen pääni. Näin kerman värisen ja vihreäsilmäisen naaraan.
”Mitä?” kysyin puuroisella äänellä.
”Lehtitassu, etsi Kaikulaulu. Huuhkajatassu, etsi Pöllöviiksi ja tule hänen kanssaan Metsäklaanin rajalle. Järvitassu, tule mukaani”, kermanvärinen oppilas käski. Nousin vuoteeltani nopeasti ja lähdin oppilaan perään. Hänen äänesssään kului häivähdys peitellystä pelosta.
”Mikä sinun nimesi on?” kysyin, kun juoksimme ulos leiristä.
”Omenatassu”, hän vastasi.
”Minne me menemme?” kysyin, sillä en ollut vielä ehtinyt tutkia reviiriä.
”Me menemme Metsäklaanin rajaa kohti”, Omenatassu vastasi. ”Piikkitassu putosi jokeen”, hän jatkoi.
”Niin Salamatassukin”, sanoin. Yhtäkkiä Omenatassu pysähtyi.
”Sanoitko että Salamatassu putosi jokeen!” hän huusi kauhuissaan.
”Kyllä. Olitteko läheisiä?” kysyin epävarmana.
”Salamatassu on veljeni”, Omenatassu kuiskasi.
”Tähtiklaani varjelee häntä. Siellä missä hän ikinä onkaan”, yritin lohduttaa.
”Niin. Kiitos”, Omenatassu kiitti ja jatkoi matkaa. Hetken päästä tulimme paikkaan, jossa Omenatassu pysähtyi.
”Tuollapäin on raja. Odotetaan tässä muita”, hän sanoi ja kävi istumaan kuusen alle. Istahdin hänen viereensä odottamaan.

”Minkälaista sinun entisessä asuinpaikassasi oli?” Omenatassu kysyi.
”No, se oli maatilalla. Asuimme jonkin hyvin vanhan rakennuksen ullakolla. Meillä oli siellä höyheniä, kaksijalkojen vanhoja esineitä ja hiiriä. Isäni Voro oli kotoisin maatilalta. Hän tapasi emoni Kalikan, kun emoni pakeni koiria. Kalikka jäi asumaan ullakolle ja heille syntyi kolme pentua. Olin pennuista keskimmäinen, sillä vanhin oli veljeni Lepsu ja nuorin veljeni Lepu”, pidin tauon muistellessani veljiäni.
”Miltä he näyttivät?” Omenatassu kysyi.
”Isäni pohjaväri oli vaaleanruskea. Hänellä oli tummanruskeita raitoja ja hänen tassunsa olivat tummat. Lepsu oli kuin Voron kopio. Ainoa mikä heissä oli erillaista oli se, että Lepsulla oli vihreät silmät, kun taas Vorolla keltaiset. Lepu oli suunnilleen minun näköiseni, paitsi että hän oli minua roimasti isompi ja hänen tassunsakin olivat valkeat. Me kaikki pennut perimme Kalikan silmät. Minä näytin aivan emoltani, paitsi rinnasta, emolla ei ollut valkeaa rintaa. Asuimme siis ullakolla, kaikki paitsi isäni. Emo opetti meitä nappaamaan hiiriä. Kun olimme tarpeeksi vanhoja, hän päästi meidät ensimmäistä kertaa ulos. Ai että se maatila oli iso! Siellä oli kultaista peltoa silmänkantamattomiin ja outoja eläimiä. Oli siellä toki koirakin, mutta se oli vanha ja hyvin kiltti. Leikimme usein maatalon takana paikkassa, jonne kaksijalat eivät yleensä tulleet. Siellä tuoksui vilja ja kuuma hiekka”, kerroin kermanväriselle naaraalle.
”Mitä tapahtui? Tarkoitan miksi olet täällä yksin?” Omenatassu kysyi.
”Emomme oli aina kieltänyt menemästä taloon sisälle, mutta veljeni evät kuunnelleet. Maatalon kaksijalka tappoi Lepun jollain kiiltävällä kepillä. Lepsu kuoli paetessaan ja jäädessään hirviö alle. Emo ja minä juoksimme maatilasta niin kauas kuin pääsimme. Sen jälkeen kiertelimme sinne tänne. Emoni kuoli johonkin sairauteen viime lehtikatona”, vastasin Omenatassulle surullisesti.
”Olen pahoillani, en tiennyt…”, Omenatassu pahoitteli.
”Miten sinä muka olisit voinutkaan tietää? Sitä paitsi teki hyvää puhua jollekulle”, sanoin Omenatassulle.

17.10.2018

”Niin. Tiedän. Missäköhän Salamatassu ja Piikkitassu ovat? Entä ovatko he löytäneet toisensa?” Omenatassu tuijotti taivaalle lausuessaan meidän molempien mietteen ääneen. ”Ainakin toivon niin. Piikkitassulla saattaa olla vaikeuksia, jos vaikka kulkukissa hyökkää”, naaras totesi.
”Kuinka niin?” kysyin ihmeissäni.
”Piikkitassu on parantajaoppilas, häntä ei ole opetettu taistelemaan hyvin”, Omenatassu vastasi.
”Ymmärrän. Lehtitassu kertoi minulle klaanielämästä”, puhuessani metsästä alkoi kuulua tassujen ääniä. Kohta Pöllöviiksi ja Huuhkajatassu pelmahtivat esiin aluskasvillisuudesta.
”Hei!” Huuhkajatassu huikkasi. Naaras vaikutti iloiselta, mutta huomasin hänen silmistään, että hän oli allapäin.
”Mikä on siis tilanne?” kysyi Pöllöviiksi. Katsahdin odottavasti Omenatassua.

6.11.2018

”Mitä tämä tarkoittaa?” kysyi musta harmaasilmäinen kolli. Olimme saapuneet Metsäklaanin leiriin äskettäin.
”Tuo on Kostotähti”, kuiskasi Pöllöviiksi. Nyökkäsin ja pysyin hiljaa.
”Nämä Vesiklaanilaiset sanoivat tulevansa Lehtilammen asialla”, kertoi Kieloviiksi. Lehtilammen nimen kuultuaan joku likaisenvalkea kolli nosti päätään kiinnostuneesti. *Varmaan parantaja*, arvelin.
”Mitä asia koskee?” kysyi Kostotähti hillityllä paheksunnalla äänessään.
”Tuota…” aloitti Omenatassu.

7.1.2019

”Ei ei ei! Kun teet etukäpäläiskuja sinun kuuluu kurottaa pidemmälle!” Palmukarva nuhteli minua. Me olimme pitäneet taisteluharjoituksia aamusta asti, enkä vieläkään osannut kurottaa edes puoliksi niin pitkälle, kuin olisi suositeltavaa. ”Osasit muut liikkeet yllättävän hyvin, mutta yksi helpoimmista tuottaa sinulle hankaluuksia”, mestari nuhteli minua.
”Osasin muita liikkeitä siksi, että olin saanut harjoitella niitä jo neljäkuisesta”, huomautin rohkeasti. Palmukarvan hermot alkoivat olla kireällä, mikä oli aika harvinaista hänelle, turhautuneisuudesta. Kolli veti syvään henkeä.
”Kokeile vielä kerran, mutta muista venyttää niin pitkälle kuin mahdollista”, vaaleanruskea kolli opasti. Nousin väsyneenä takakäpälilleni ja aloin huitoa ilmaa kynnet piilossa. Kurotin niin pitkälle kuin mahdollista, mutta menetin tasapainoni ja kaaduin vatsalleni lumiseen maahan.
”Kylmää!” huudahdin ja pomppasin käpälilleni.
”Uskon, että tämä riittää tältä päivältä. Käymme huomenna reviirikierroksen ja harjoittelemme saalistamista”, Palmukarva kertoi ja lähti kävelemään kohti leiriä. Seurasin perässä ravistellen jalkojani vähän väliä lumesta. Lumihiutale leijaili alas vähän matkan päässä edessä. Pomppasin napatakseni sen suuhuni.
”Auts!” huudahdin pudotessani takaisin lumeen. Nostin toisen etujakani ja näin siitä valuvan hiukan verta.
”Lumen alla taisi olla terävä kivi”, Palmukarva tokaisi katsottuaan haavaa. Työnsin kuononi lumeen kohtaan, jossa oli minun käpälänjälkeni.
”Mitä ihmettä sinä teet?” kysyi vaaleanruskea kolli vieressäni.
”Jos täällä on kivi”, aloitin yhä kuono lumessa, ”Se voi satuttaa muitakin”, jatkoin nostaessani pääni kivi suussani.
”Mrauh!” Palmukarva naurahti.
”Naura vaan, mutta usko pois, että et sinäkään haluaisi tätä kiveä anturaasi!” mumisin muka vihoissani. Kävelimme leiriin Palmukarvan vitsaillessa, kuinka minun nimeni pitäisi olla Kivenkerääjä tai Kivenkantaja.

”Mene näyttämään tuota jalkaa Lehtilammelle”, Palmukarva ohjeisti. Nyökkäsin ja kävelin parantajan pesälle.
”Lehtilampi?” kailotin kysyvästi luolaan.
”Täällä näin!” kuului vastaus laskevan auringon tuottamista varjoista. Kävelin peremmälle ja huomasin parantajan keltaisten silmien katsovan suoraan minuun.
”Terävä kivi osui anturaani ja nyt siitä vuotaa verta. Olisiko-”, en ehtinyt jatkaa ennen kuin Lehtilampi keskeytti minut:
”Pisara verta lumelle satoi syystä pienestä, mutta kasvava ruoho ei saa saada veristä sadetta oranssin kynnen viillosta ikuisesta”, Lehtilampi lausui tyhjin silmin.
”Mistä sinä puhut?” kysyin ihmeissäni.
”Siis terävä kivi? Odotas hetki”, Lehtilampi kehotti taas normaalisti.
”Anteeksi, mutta mitä sinä äsken sanoit?” kysyin uudestaan.
”Kuinka niin?” Lehtilampi kysyi aidosti hämillään.
”Jaa, ei mitään”, sanoin nopeasti. Keltasilmäinen parantaja tuli takaisi hämähäkinseittiä mukanaan.
”Nuole haava puhtaaksi”, hän käski. Pesin kuuliaisesti haavan ja ojensin anturani Lehtilammen tutkittavaksi. ”Tarvitset vain hämähäkinseittiä lopettamaan verenvuodon”, hän mumisi, kuin itselleen ja taputteli vähän seittiä haavan. ”Mene syömään ja varo, että seitti ei lähde pois”, Lehtilampi sanoi kääntäen selkänsä minulle. Astelin pois hämärästä pesästä varoen etujalkaani.

Pedissäni vielä mietin, mitä parantaja oli sanonut. *Oliko se ennustus siltä Tähtiklaanilta. Jos oli, niin miksi Lehtilampi ei muistanut sanoneensa mitään? Miksi hän edes sanoi sen minulle?* Kohauttaen lapojani vaivuin uneen, jossa nappasin pulskia kaloja.

12.1.2019

Heräsin oppilaiden pesässä.
”Järvitassu!” Palmukarvan ääni huuteli pesän ulkopuolelta.
”Tullaan!” vastasin ja nousin seisomaan. Päästyäni pesän ulkopuolelle huomasin Palmukarvan lähteneen kävelemään kohti kissajoukkoa. Juoksin hänen peräänsä.
”Menemme Punavarjon rajapartioon”, Palmukarva selitti. Nyökkäsin alkaessani tunnistamaan kissoja. Huuhkajatassu istui mestarinsa Pöllöviiksen vieressä tuijotellen taivaalle.
”No heräsithän sinäkin”, Punavarjo murisi. Vain katsoin häntä ja sanoin:
”Ja nyt minä toivon, ettei minun olisi tarvinnut herätä näkemään sinua.” Palmukarva ja Pöllöviiksi naurahtivat hiukan, mutta Huuhkajatassu pysyi hiljaa. Punavarjo vain tuhahti ja lähti johdattamaan partiota ulos leiristä.

Partio oli kävellyt Laaksoklaanin rajaa pitkin kohti kaikkien rajojen yhtymäkohtaa. Palmukarva oli opettanut minulle Laaksoklaanin tiedettyja tapoja ja heidän yleisimpiä taistelutekniikoitaan. Lähestyessään Metsäklaanin rajaa partio näki edessään Metsäklaanin partion. Vesiklaanilaisten päästessä lähemmäs ruskea kolli rupesi puhumaan:
”Nuo ketunmieliset saastat kävivät riistavarkaissa!”
”Karhuturkki”, kuiskasi Palmukarva korvaani.
”Mikä teillä on sanojenne todisteena?” Punavarjo kysyi uhkaavasti.
”Niin! Emme usko ennen kuin todistatte!” Palmukarva huudahti mustaoranssin kollin tueksi. Astuin askeleen eteenpäin kiinnostuneena. Näin kaksi ilmeisesti laaksoklaanilaista oppilasta rajan tuntumassa. Toinen oli valkoharmaa naaras ja toinen punaruskea kolli. Valkoharmaa lähti juoksemaan kauemmas rajasta, mutta punaruskea jäi paikoilleen lumeen.
”Tuolta löytyy varmasti tuoretta hajua”, joku ruskea naaras sanoi.
”Vapaaloikka”, Palmukarva kuiskasi taas. Tunsin Punavarjon katseen turkillani.
”Järvitassu, menisitkö sinä haistamaan?” hän kysyi ivallisena. Nostin pääni ja kävelin Vapaaloikan osoittamaan paikkaan. Viritin aistinsa äärimmilleni ja nuuhkaisin maata. Olin varma, että en löytäisi mitään, mutta yllätyksekseen löysin tuoretta hajua meidän puoleltamme rajaa. Käännyin klaanitovereitani kohti välittämättä punaruskean kollin huolestuneesta katseesta.
”No?” Pöllöviiksi kysyi. Nyökkäsin.

21.1.2019

”Et sinä voi tehdä noin!” punaruskea kolli huusi Punavarjolle. Punavarjo vain tuijotti jäätävästi kollia ja sanoi:
”Kyllä vain voin. Näytä tietä. Haluan puhua Sumutähdelle tästä.”
”Se oli vain vahinko! Emme me huomanneet ylittäneemme rajaa!” hän yritti.
”Varmaan toimitte Sumutähden käskystä!” Punavarjo sihisi ja astui askeleen syvemmälle vihollisten reviirille. Kun laaksoklaanilainen ei voinut muutakaan, hän lähti kävelemään kohti leiriään. Kaksi kollia häipyivät Laaksoklaanin reviirille hiljaa, kuin tuulessa leijaileva höyhen. Palmukarva viittasi hännällään minua kävelemään luokseen.

Pöllöviiksi tuijotti toista partiota kysyvästi.
”Eli te siis näitte mitä tapahtui?” hän kysyi vihollisklaanin partiolta hiukan epävarmana.
”Kyllä näimme”, ruskeanpunertava naaras vastasi.
”Ruosteturkki”, Palmukarva kuiskasi korvaani. Palmukarvan lämmin hengitys lämmitti ihanasti kylmiä korviani.
”Onko mahdollista, että joku teistä tulisi kertomaan Kirkastähdelle yksityskohtaisesti, mitä näitte?” Punavarjo kysyi. Ruosteturkki vilkaisi muuhun partioonsa oudosti. Vapaaloikka kohautti lapojaan ja Karhuturkki nyökkäsi pikaisesti.
”Tulisin mielelläni kertomaan tapahtuneesta oppilaani Kynsitassun kanssa”, punertava naaras sanoi ja osoitti hännällään nuorta kollia vieressään. Kollilla oli musta turkki, jossa kirmurteli kellanpunainen raita kuin käärme. Tunsin katseen turkillani. Käänsin pääni ja näin Huuhkajatassun epävarmojen silmien tuijottavan minuun. Naaras osoitti korvillan metsäklaanilaisia ja pudisteli pienesti päätään. *Hän ei halua heitä leiriin!* Kun itsekin ajattelin tarkemminm Ruosteturkin katseessa oli ollut jotain, josta en pitänyt. Astuin hiukan lähemmäs toista oppilasta.
”En pidä tästä yhtään!” Huuhkajatassu kuiskasi.
”En minäkään!” kuiskasin takaisin. Näin Ruosteturkin astuvan rajan yli Kynsitassu perässään. Melkein heti, kun he olivat rajojemme sisäpuolella, Pöllöviiksi kääntyi kohti leiriämme. Palmukarva asettui metsäklaanilaisten taakse, Huuhkajatassu heidän oikealle puolelleen ja minä otin paikkani vasemmalta. Punavarjo ja Pöllöviiksi pysyivät edessä rinnatusten. Kävellessämme Kynsitassu oli jatkuvasti vieressäni, joten tuijotin häntä valppaasti.
”Lopeta tuijottaminen!” kolli sihahti.
”Mitäpä jos en!” sihahdin takaisin. Tunsin hännässäni näykkäisyn. Käänsin päätäni nähdäkseni Palmukarvan varoittavan katseen. Heitin mestarilleni närkästyneen katseen.

Leirissä partiomme sai osakseen epäileviä vilkaisuja.
”Mitä tämä tarkoittaa?” Kirkastähti kysyi arvokkaasti.
”Nämä metsäklaanilaiset saivat kaksi Laaksoklaanin oppilasta kiinni varastamassa riistaamme”, selitti Pöllöviiksi. Kirkastähden lavat jännittyivät. Riistaa oli lehtikatona muutenkin vähän, joten asiaa ei auttanut yhtään kaksi varastelevaa oppilasta.
”Kertoisimme mielelämme mitä näimme”, Ruosteturkki kumarsi Kirkastähdelle. Päällikkö nyökkäsi hitaasti antaen luvan puhua.
”Olimme normaalilla partiokieroksella, kun lähestyimme rajojen yhtymäkohtia. Siellä näimme Peuratassun sekä Paatsamatassun ylittävän rajanne kanin perässä. Paatsamatassu hyppäsi kanin selkään ja tappoi sen. Peuratassu varoitti toveriaan siita, että he ovat Vesiklaanin puolella rajaa, mutta Patsamatassu sanoi, että ei kukaan saisi koskaan tietää heidän käyneen siellä. Silloin me saavuimme”, Ruosteturkki kertoi. Ympäriltämme kuului kohahdus.
”Eli he tiesivät ylittäneensä rajan, mutta eivät aikoneet siirtyä omalle puolelleen?” Lumiturkki kysyi epävarmana.
”Siltä se vahvasti vaikutti”, Kynsitassu vastasi. Ympäriltämme kuului taas kohahdus.
”Mitä aiomme tehdä?” kuului huuto.
”Emme me voi jäättää tätä huomiotta!” kuului toinen. Ympäriltämme alkoi kuulua vastaväite toisensa perään. Kirkastähti nosti häntänsä pyytääkseen hiljaisuuttaa. Pikkuhiljaa leiri hiljeni.
”Emme aio jättää tätä huomiotta!” Kirkastähti julisti. Myöntymisen ääniä kuului sieltä sun täältä.
”Mutta nythän on lehtikato. Ei kannata haastaa riitaa turhaan”, Tuulisade huusi. Tuli hiljaista.
”Mutta rakkahin Tuulisade, laaksoklaanilaisethan riitaa haastavat lähettämällä riistavarkaita medän reviirillemme”, Kirkastähti selitti soturille.
”Eikä ole turhaa haastaa riitaa ruoasta, kun sitä ei ole alkuunkaan muille jakaa!” huusi Kivivirta.
”Entä metsäklaanilaiset? Laaksoklaanista voi tulla heidänkin ongelmansa!” huomautti Vesitassu. Kaikki kääntyivät katsomaan Ruosteturkkia.
”Tuo on kyllä totta”, Kynsitassu puhui mestarilleen. Ruosteturkki vaikutti pohtivan asiaa. Yhtäkkiä hänen silmiinsä syttyi kiilto.
”Mitäpä jos sinä Kirkastähti tulisit puhumaan Kostotähden kanssa leiriimme? Voisitte puhua yhteisestä kasvavasta ongelmastamme Laaksoklaanista”, Ruosteturkki ehdotti. Kirkastähti mietti hetken kunnes vastasi:
”Hyvä on. Mutta minun täytyy ensin suorittaa eräs velvollisuus.” Ihmettelin mitä pällikkö voisi tarkoittaa, kunnes hän käänsi merensiniset silmänsä suoraan minuun. ”Järvitassu, tulisitko eteen?” päällikkö kysyi minulta. Vilkaisin sivusilmällä Palmukarvaan. Mestarini näytti ylpeältä sekä iloiselta. *En todennäköisesti ole pulassa*, ajattelin. Käveli päälikköni eteen hermostuneena. ”Järvitassu, keskustelin mestarisi Palmukarvan kanssa tänä aamuna ja hän on sitä mieltä, että olet valmis soturiksi”, Kirkastähti ilmoitti. Vereni hyytyi suonissani. ”Minä Kirkastähti, Vesiklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääksee jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Järvitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puollustaa tätä klaania – jopa henkesi uhalla?” kuulin minulta kysyttävän.
”Lupaan”, vastasin varmasti.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Järvitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Järvilauluna. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja taistelutaitojasi, ja hyväksymme sinut Vesiklaanin täydeksi soturiksi”, Kirkastähti julisti. Tuli hetken hiljaista, sitten Palmukarva alkoi hurrata:
”Järvilaulu! Järvilaulu! Järvilaulu!” Huutoon yhtyi toinen, kolmas ja kohta koko klaani huusi uutta nimeäni. Huutojen vaimettua Kirkastähti ilmoitti:
”Järvilaulu vartioi leiriä tulevana yönä, kun me muut nukumme.” Nyökkäsi pikaisesti ja kävelin muiden soturien luokse.
”Anteeksi keskeytykseni, mutta lähtisimmekö me jo matkaan?” Ruosteturkki kysyi.
”Kyllä. Jos teitä ei haittaa, ottaisin mielelläni Lehtilammen sekä Lumiturkin mukaani?” Kirkastähti kysyi viitaten mainitut kissat lähemmäs.
”Kolmen kissan partiolla ei vallata leiriä. Ota mukaan jos haluat”, Ruoteturkki vastasi välinpitämättömästi. Viisi kissaa käveli ulos leiristä. Kissojen lähdettyä aukiolla alkoi kova supina pienissä ryhmissä. Vatsani kurisi, joten päätin katsoa, mitä tuoresaaliskasalta löytyisi. Kävelin pienelle kasalle, joka oli puoliksi jäätynyt. Kasassa oli hyvin pieni sintti ja maariistaa.
”Haluatko jakaa kanssani?” kuulin äänen takaani. Käännyin ihmeissäni ja huomasin Palmukarvan takanani.
”Mikä ettei!” huudahdin iloisena. Palmukarva noukki laihan hiiren ja käveli lähelle sotureiden pesää. Lumi vatsani alla oli kylmää ja pehmeää. Söimme hiiren parilla nälkäisellä hotkaisulla.
”Mitä luulet tapahtuvan, kun Kirkastähti palaa?” Palmukarva kysyi minulta yllättäen.
”En tiedä. Entä sinä?” vastasin.
”Minulla on paha aavistus, että tulevana kuuna tullaan vuodattamaan verta”, hän sanoi synkästi.

24.1.2019

Olin Omenalehden kanssa vartioimassa leiriä täydessä hiljaisuudessa. Turkkini oli pörhössä kylmää ilmaa vastaan, ja istuin hiukan kyyryssä.
”Odottakaa!” kuului äkkiä huuto varjoista. Kaksi selvästi pentua juoksivat kohti rajaa.
”Tunkeilijoita! Kolme erakkoa vesiputouksen suunnan rajan lähellä tulossa leiriin!” Omenalehti huusi. Kaksi pientä pentua pysähtyivät. Näytin Omenalehdelle merkin seurata ja lähdin itse kävelemään kohti rajaa. Tuntematon naaras seisoi suojelevaisesti pentujen edessä.
”Minä olen Järvilaulu ja tämä on Omenalehti. Onko täällä olollannne jokin syy, vai onko kohtaamisemme silkkaa sattumaa?” kysyin asiallisesti.

”Vai niin. Järvilaulu, meidän on kerrottava Kirkastähdelle”, Omenanlehti sanoi. ”Tulkaa, ketkä ikinä olettekaan”, Omenanlehti käski.
”Seuratkaa meitä varovaisesti”, sanoin kolmelle kissalle. Häivähdys tuijotti sotureita epävarmasti astuessaan rajan yli pennut perässään.
”Oletko sinä klaanikissa?” kysyi pieni kollipentu nimeltään Hohto.
”Olen, mutta en ollut aina”, vastasin jännittyneelle pennulle. Kaikkien kolmen naamat kääntyivät yllättyneinä häneen.
”Olin ennen erakko kuten tekin. Nimeni oli Järvi, mutta emoni kuoli, joten etsin klaanit”, kerroin kiertäessäni vesiputousta.
”Saitko klaanissa nimeksesi Järvilaulu?” kysyi toinen pentu nimeltään Varjo.
”En aivan heti. Ensin minusta tuli oppilas nimeltäni Järvitassu. Tämä on minulla ja Omenanlehdellä ensimmäinen yömme sotureina”, selitin. Kaikki hiljenivät, koska olimme sapuneet leiriin. Kirkastähti, joka oli palannut Metsäklaanista, astui nyt meidän eteemme.

1.2.2019

”Kirkastähti, löysimme nämä erakot rajan tuntumasta tulossa kohti leiriä. He sanoivat haluavansa liittyä klaaniin”, Omenalehti selosti päällikölle. Kirkastähden kysyvä katse kiersi erakoissa epäluuloisesti. Häivähdys oli kietonut häntänsä pentujen ympärille suojelevasti.
”Ja mikä saa teidät haluamaan liittyä klaanimme?” kolli kysyi Häivähdykseltä.
”Turva ja tulevaisuus. Haluan pennuistani kasvavan vahvoja sekä pelottomia kissoja”, Häivähdys vastasi värisevällä äänellä.
”Minä olen jo vahva!” huusi Hohto emolleen, mutta naaras vaiensi tämän. Yleisön joukosta kuului huvittuneita kehräyksiä.
”Jos klaaniin liittyy, pitää myös tietää, että täälläkin elämä on karua. Meillä on yhteiset rajat kahden muun klaanin kanssa, joten riitoja sekä taisteluita syntyy varmasti”, Kirkastähti muistutti.
”Otan sen riskin”, Häivähdys maukui varmana. Käänsin katseeni pentuihin, joiden silmät olivat suurina kuullessaan mahdollisuudesta päästä soturiksi. *Heistä saattaisi saada mainioita klaanitovereita*, ajattelin. Astuin eteen puhuakseni:
”Minusta heille pitäisi antaa mahdollisuus, kuten minullekin annettiin.”

”Järvilaulustakin tuli loistava soturi. Miksei näistäkin kolmesta?” Omenanlehti säesti osoittaen hännällään erakoita. Omenanlehden sanat lämmittivät minua. *En olisi onnistunut siinä ilman ystäviä*, ajattelin hyvin kiitollisena.
”Kuinka vanhoja pentusi ovat?” Kirkastähti kysyi huokaisten ja selvästi väsyneenä yöllisestä herätyksestä.
”Noin viisikuisia”, vastasi Häivähdys odottavasti.
”Tiikerisydän, vie heidät pentutarhaan ja kerro klaanin elämästä. Pidämme Häivähdyksen nimityksen huomenna”, päälikkö kuulutti.
”Tarkoittaako tämä että olemme nyt klaanikissoja?” kysyi Varjo.
”Kyllä, mutta jos teistä koituu harmia enemmän kuin hyötyä, voitte luottaa siihen, että ette ole klaanissamme kauan”, kolli maukui vastaukseksi kadotessaan pesäänsä. Tiikerisydän käveli kolmen kissan luokse hiukan hymyillen.
”Tulkaa”, hän sanoi ja johdatti kolmikkoa kohti pentutarhaa. Katsoin heidän peräänsä iloisena.
”No, meidän varmaan pitää mennä jatkamaan vartiointia”, Omenanlehti nurisi vieressäni.
”Sinunkin tekisi mieli vain käpertyä sammalpedille?” kysyin hiukan kehräten. Omenanlehti nurisi jotain, en saanut selvää. *Kieltämättä sammalpeti kyllä kuulostaisi houkuttelevalta*, mietiskelin pörhistäen turkkiani kylmää ilmaa vastaan.

21.2.2019

Venytteli jalkojani. *Se oli varmaan pisin vartiovuoro ikinä!* Omenanlehti oli hävinnyt jo sotureiden pesään, mutta olin päättänyt jäädä ulos. *Mitä järkeä on mennä nukkumaan ensimmäisenä päivänään soturina?* ajattelin katsoessani taivaalle. *Minä tein sen, emo! Minä olen soturi!*

Heräsin sotureiden pesässä. Palmukarva vieressäni kuorsasi äänekkäästi, ja oli potkinut sammalia ympäriinsä. *Sinäkö minut herätit!?* huusin mielessäni. Noustessani ärtyneesti istumaan kuitenkin huomasin Lumiturkin olevan poissa. Pikaisen pesun jälkeen astelin ulos pesästä kirpeään Lehtikadon aamuun. *Hyrr! Täällähän on todella kylmä!* ajattelin etsiessäni katseellani varapäällikköäni. En löytänyt mistään Lumiturkkia, mutta sen sijaan näin Lumiturkin oppilaan Pihlajatassun kävelevän leiristä ulos. Kävellessäni jäisen aukion halki hänen peräänsä en voinut olla huomaamatta, kuinka hiljaista kaikkialla oli. *Täällä ei humise edes tuuli.* Kiristin tahtia saadessani Pihlajatassun uudestaan näkyviin. *Siellä Lumiturkkikin on!*
”Hei! Odottakaa!” huusin. Pöllytin lunta kahden kissan päälle pysähtyessäni heidän viereensä. ”Minne te menette?” kysyin kiinnostuneena.
”Taisteluharjoituksiin vain”, vastasi varapäällikkö.
”Saanko tulla mukaan?” kysyni katsoessani hymyillen molempia kissoja edessäni.

26.2.2019

Keskityin tarkoin hyökkäykseeni. Lumiturkki asettui minua vastapäätä kylki minuun päin suunnattuna. Arvioin etäisyyden ja loikkasin ilmaan. Puolessavälissä hyppyä tiesin hypyn jäävän himpun verran lyhyeksi. Laskeuduttuani maahan ponkaisin hyvin nopeasti vauhtia ja kiisin Lumiturkin vatsan alle. Palmukarva oli opettanut minua soveltamaan liikkeitä omaan käyttöönsä, joten raapaisematta varapäällikön vatsaa potkaisin toista Lumiturkin etujaloista kovalla voimalla. Juuri ja juuri ehdittyäni alta pois käännyin katsomaan tasapainonsa menettänyttä Lumiturkkia.
”Olen soveltanut liikettä hieman omiin taitoihini soveltuvaksi”, selitin vielä Pihlajatassulle. Tietoisena riskistä jäädä vastustajan alle olin aina varmistanut saavani vatsan alta pääsyvoimani uhrin jalan potkaisemisesta voimakkaasti.
”Tuo on erilaista mitä odotin, mutta uskon Pihlajatassun kuitenkin saaneen idean taas kiinni”, Lumiturkki sanoi.
”Varmasti!” huudahdin kannustavasti katsoen Pihlajatassua niin lämpimästi kuin osasin. Olin nähnyt Pihlajatassun vilkaisevan minua hermostuneena parikin kertaa lyhyessä ajassa. *Hän osaisi mitä vain, kunhan saisi hiukan hallintaan hermostustaan.*

8.4.2019

Näin Häivähdyshännän kävelevän itseäni kohti. Hymyilin naaraalle vinkaten korvillani vesiputouksen päälle.
”Et saa puhua koko yönä”, muistutin Häivähdyshäntää varmuuden vuoksi. Naaras nyökkäsi kasvot iloa loistaen. Hänen tumma hahmonsa lähti kävelemään kohti putousta, luoden aavemmaisen varjon maahan. Käännyin itse kohti leirin vastakkaista reunaa. Vartioisin leiriä kuunhuippuun asti Häivähdyshännän kanssa. Istahdin maahan kietoen häntäni jalkojeni ympärille. Kylmä tuuli piiskasi päin naamaani, vaikka oli jo hiirenkorva. Harva metsä edessäni tuntui olevan täynnä liikettä ja silmiä, jotka vain tuijottivat minua. Jossain kaukana kuului pöllön huhuilua. Ääni kuulosti ontolta ja kaukaiselta. Selkäpiitäni karmi vain ajatellakin varjojen kohta hyökkäävän kimppuni jo aika pimeästä metsästä.
”Minä tulen vartioon sinun jälkeesi”, kuului vierestäni maukaisu. Pomppasin ilmaan säikähdyksestä, sillä en ollut kuullut kenekään tulleen viereeni. Viereeni ilmestynyt Palmukarva naurahti.
”Minkälainen vartija sinäkin olet, kun et saa tarpeeksi aikaisin selville, onko joku lähelläsi?” kolli kysyi leikkisästi. Löin tätä korviin kynnet piilossa.
”Sellainen vartija, joka voisi repiä sinut kappaleiksi tässä ja nyt!” sihisin leikillä.
”Voi, kun pelottaa!” Palmukarva huusi muka kauhuissaan. Sähisin hiukan ja hyppäsin entisen mestarini päälle. Palmukarva lyyhistyi allani.
”Sydänkäpyset, ei vartiovuorojen aikana!” kuului huudahdus takaamme. Hyppäsin pois Palmukarvan päältä ja käännyin katsomaan Lumiturkkia.
”Mitä…emme me…me vain…” änkytin naaraalle. Lumiturkki vain huokaisi, pudisteli päätään ja kääntyi kohti sotureiden pesää. Palmukarva nousi maasta ja lähti seuraamaan varapäällikköä. Ohittaessaan minut kolli hidasti ja kuiskasi korvaani:
”Mutta me voisimme…” Jäin seisomaan paikoilleni ihmeissäni. Katsoin Palmukarvan häipyvän luotani. Kollin sanat tuntuivat oudon lämmittäviltä. *Niin…mehän voisimme…*

22.5.2019

Vahtivuoroni alkoi loppua. Aamupartio oli lähtenyt mukanaan Huuhkajatassu, Tiikerisydän, Lumiturkki ja Pihlajatassu. Kun aamupartio oli lähtenyt, oli Häivähdyshäntäkin siirtynyt pentutarhaan lepäämään. Sotureita oli niukasti nyt, kun Kaikulaulu oli johtanut puolet sotureista Laaksoklaaniin.
”Palmukarva, lähde metsästämään! Ota mukaasi Soratassu”, kuulin leiristä Kirkastähden käskyn. Minua kohti lähti kävelemään kaksi kissaa. Soratassu käveli rauhallisesti Palmukarvan vieressä. Nuori oppilas vilkuili ympärilleen, kuin odottaen hyökkäystä. Palmukarva suunnisti eteenpäin sanomatta sanaakaan. Kolli nyökkäsi minulle sisäänkäynnillä, kuin yöllä ei olisi tapahtunut mitään. He kävelivät ohi minusta. Nähdessäni kaksikon katoavan metsään halusin vain juosta heidän peräänsä, mutta kehoni kuljetti minua kohti sotureiden pesää. Tassujani jomotti ja lihakseni vaativat minua lepäämään. Olin astumassa sotureiden pesään, kun herkullinen tuoksu tuoresaaliskasalta kiinnitti huomioni. Kasassa makasi eilisen jäännöksiä: pari kalaa ja hiiri. *Enemmän kuin tarvitsen!* Poimin itselleni kalan ja suunnistin takaisin sotureiden pesälle. Lysähdin pesän viereen. Otin nälkäisen puraisun kalasta auringon lämmittäessä selkääni. Vaahtoturkki oli lähelläni kertomassa tarinaa Varjopennulle, Hohtopennulle ja Vesitassulle. Kaikki vaikutti melkein normaalilta, mutta huomioni kiinnitti Kirkastähden ja Lehtilammen hiljainen keskustelu vesiputouksella. Veden pauhu peitti alleen heidän äänensä, mutta parantajan ja päällikön hännät liikahtelivat hermostuneesti. Naulitsin katseeni heihin yrittäen sdaada keskustelusta selvän. Yhtäkkiä Lehtilammen keltaisten silmien katse kääntyi minua kohti. Käänsin pääni ja tuijottelin puoliksi syötyä kalaa edessäni. Parantaja katse poltti turkillani hetken, kunnes tunsin sen kääntyvän takaisin keskusteluun. Vaikka en sitä ikinä myöntäisikään, parantajassa oli omanlaistaan pelottavuutta. Päätin syödä kalani loppuun ennen kuin minua ehdittiin pyytää partioon.

Syötyäni kalani ja puhuttuani hetken Hohtopennun kanssa pääsin viimein nukkumaan. Sotureiden pesä oli täysin tyhjillään ja mukavan viileä, mutta en saanut nukuttua. Palmukarvan sanat pyörivät päässäni. *Onko kollilla tunteita minua kohtaan? Onko minulla häntä kohtaan? Mitä sanon hänelle?* Kysymyksiä pyöri päässäni ja päänsärky teki tuloaan. Tunsin olevani stressaantunut ja väsynyt. *Jos sanoisin Palmukarvalle pitäväni hänestä. olisiko se väärä valinta? Haluanko tietä? Pelkäänkö tietää? MINÄKÖ pelkään? Ei ikinä!* ajattelin vetäen syvään henkeä. Sujin silmäni. *Miksi ajattelen asiaa? Kyllä minä tiedän, jos rakastan jotakuta!* ajattelin. *Palmukarvan kanssa minulla on aina hauskaa. Hän saa minut nauramaan. Tunnen lämpimän tunteen ollessani hänen lähellään… Kyllä sen sokea hiirikin näkee! Minulla on tunteita Palmukarvaa kohtaan!*

Advertisement