Kalmasydämen tarinat

24.9.2018

Arpisydän käpertyy tiukemmin ympärilleni. Tassuni tökkää Kuolopennun korvaa.
”Lopeta”, hän mumisee unisesti. Vaihdan hieman asentoa. Ulkona humisee tuuli ja sade ropisee pesän kattoon. *Eipä käy kateeksi kulkukissoja*, ajattelen. Kuulen emon kehräävän unissaan. Kohta emon kehräys, tuulen humina ja sateen ropina saattelevat minut pehmoiseen uneen.

25.9.2018

”Tulkaa leikkimään!” Tillipentu huutaa aivan korvani vieressä. Aamun säteet leikittelevät kollin tummalla turkilla.
”Kuolopentu. Kuolopentu herää pitää mennä harjoittelemaan”, mumisen veljeni korvaan.
”Joko on aamu?” Kuolopentu kysyy.
”On”, mumisen ja vääntäydyn pystyyn. Orkideapentukin on heräilemässä sammalvuoteeltaan. Kävelemme kolmisin ulos pesästä. Auringonvalo häikäisee minut hetkeksi.
”Mikä teillä kesti!? Leikitään sammalpallolla!” Tillipentu hihkaisee ja hakee pesästä eilisen sammalpallon.
”Se ei ole leikkimistä vaan totista haroittelua”, veljeni tuhahtaa.
”Ihan sama!”, Tillipentu huutaa ja hyökkää sammalta kohti. Orkideapentu tuhahtaa. Orkideapennusta minä pidän. Hän osaa ottaa asiat tosissaan. Samaa ei kyllä voi sanoa hänen veljestään. Pyöritän silmiäni ja hyökkään sammalpallon kimppuun kuvitellen että se on riistaeläin.

Advertisement