Kettusydämen tarinat

13.8.2018

Kävelen mestarini Pähkinäturkin vierellä kohti leiriä, kaksi hiirtä suussani. Äkkiä huomaan Tammijalan ja Vihmatassun vähän matkan päässä, ilmeisesti harjoittelemassa taistelua. Kiihdytin tahtia.
”Mitä te teette? Ei parantajien ole lupa taistella!” Huudahdan. Tässä sen taas näkee, kukaan muu ei jaksa noudattaa soturilakia, ajattelen ja hillitsen vain vaivoin silmien pyöräytyksen.

14.8.2018

”Hei…” kuulen äänen takaani, ja näen ruskeaturkkisen pennun.
”Ai hei Kul…” aloitan.
”Toivepentu!” korjaan nopeasti.
”Onko sinulla jotain asiaa? Minulla on vähän kiire, mutta voin kyllä odottaa vähän aikaa”, sanon ystävällisesti katsoen ruskeaa pentua.

15.8.2018

Vilkaisen kohti parantajan pesää, ja huomaan Vihmatassun.
”Anteeksi Toivepentu, mutta minun pitää mennä”, sanon ja lähden kävelemään kohti parantajan pesää jättäen hölmistyneen Toivepennun taakseni.
”Vihmatassu! Mitä sinä teit aikaisemmin Tammijalan kanssa?” Tivaan. Oppilas katsahtaa minuun, ja jään odottamaan vastausta.

18.8.2018

Loikkaan Pähkinäturkin kanssa sammaleisen risukasan taakse pakoon kaksijalkaa. Huomaan Vihmatassun ja Mustalehden toisella puolella aukiota ja Kostotähden Synkkämielen kanssa ilmeisesti kiipeämässä puuhun. Äkkiä uusi pamaus halkoo ilmaa. Heti perään kuuluu tuskan korostama ulvaisu. Katson hädissäni ympärilleni, ja huomaan Kostotähden makaavan velttona sammalilla, sen puun alla jota hän oli yrittänyt kiivetä. Äkkiä muistan pienen hopeisen esineen joka oli lentänyt ohitsemme, siinä samassa tajuan että sen täytyi olla kaksijalkojen ase, ja nyt kaksijalka on osunut sillä klaanimme päällikköön.Ryntään mestarini vastaväitteistä huolimatta kohti Kostotähden velttoa ruumista, olen unohtanut kaksijalan, aseen, olen unohtanut kaiken. Pääsen päällikköni luo ja näen ison haavan tämän kyljessä, siitä pulppuaa verta. Sitten kuuluu taas uusi pamaus, tällä kertaa aivan läheltäni, ja jokin osuu kovaa kylkeeni, uppoaa sen sisään ja aiheuttaa kamalan kivun, ulvaisu karkaa suustani. Vilkaisen kylkeäni ja nään samanlaisen haavan kuin Kostotähdellä. Minun kylkeni tosin vuotaa pahemmin, johtuen varmaan siitä että kaksijalka on minusta ainoastaan kolmen ketunmitan päässä. Veri pulppuaa ulos kyljestäni ja menetän tajuntani. Viimeinen asia jonka tiedostan, on huudot.

19.8.2018

Äkkiä tunnen kamalan kivun uudestaan, joku tiputtaa suuhuni vettä ja silmäni rävähtävät auki.
”Auu ai,uuh”, vaikerran hiljaa. Vihmatassu on kumartunut haavani ylle ja Pähkinäturkki seisoo edessäni sammaltukko hampaissaan. Katseeni vaeltaa eteenpäin, ja nään Mustalehden Kostotähden velton ruumiin vieressä. Yritän nousta, mutta kylkeni lävistää kamala kipu, katseeni osuu pieneen hopeiseen kiveen, joka on veren tahrima. Painun takaisin maakulle voihkaisten ja katseeni osuu Vihmatassun silmiin.
”Kiitos”, kuiskaan ja suljen silmäni jotta kipu hellittäisi.

21.8.2018

”Vihmatassu, meidän täytyy mennä.” Mustalehti sanoo astellessaan oppilaansa luokse.
”Miksi?” Vihmatassu kysyy uupuneena.
”Meidän täytyy mennä Yölammelle, suorittamaan nimittämisesi”, parantajanaaras kehrää hunajaisella äänellään.
”Nytkö? Mutta-” Vihmatassu aloittaa.
”Haluatko parantajaksi vai et?!” Mustalehti tiuskaisee.
”Tietenkin”, Vihmatassu vastaa voimattomana.
”Mennään sitten”, Mustalehti sanoo ja astelee ulos pesästä Vihmatassu kintereillään. Jään pesään Kostotähden kanssa. Parantaja? Vihmatassusta? Ajattelen enkä voi kieltää itseltäni sitä että olen hiukan kateellinen, koska hän saa nimitysmenot ennen minua. Samalla olen kuitenkin myös iloinen hänen puolestaan. Huomaan linnun petini vieressä ja vedän sen tassulla luokseni. Alan syödä sitä. Oloni on jo paljon parempi, mutta kaksijalka kummittelee edelleen mieleni perukoilla. Entä jos se löytäisi tiensä leiriin? Karkoitan ajatuksen ja keskityn syömiseen. Kun olen syönyt suljen silmäni.

Havahdun ääniin jotka kuuluvat ihan läheltäni.
”Voit mennä jo lepäämään”, kuulen Mustalehden sanovan.
”Hyvä on. Kiitos”, Vihmatassu vastaa poissaolevasti ja astelee oman petinsä luokse. Silloin tajuan että hän on varmaan saanut parantajanimensä. Minulla on outo tunne että kolli vilkaisee minua ennen kuin sulkee silmänsä. Mustalehtikin näyttää olettavan että nukun, enkä viitsi korjata asiaa. Synkkäsielu oli käynyt katsomassa Kostotähteä, muttei ollut sanonut minulle mitään vaikka tiesi minun olevan hereillä. Sydäntäni kivisti hiukan kun ajattelin että oma emoni ei välittänyt minusta melkein ollenkaan. Siinä samassa emoni saapuikin pesään, mutta ei vieläkään katsonut minua. Sen sijaan hän kävelee Mustalehden luokse.
“Mustalehti, toipuvatko he aivan varmasti?” Synkkäsielu kysyy ahdistuneena, ja se yllättää minut.
“Kyllä, Kostotähti on jo käytännössä parantunut elämien ansiosta, tosin hän menetti yhden. Kettutassukin kyllä selviää ilman mitään pysyviä vammoja”, parantaja vastaa vilkaisten meihin päin.
“ Ja muuten, mikä on Vihmatassun parantajanimi?” Synkkäsielu kysyy vielä.
“Vihmavarjo”, Mustalehti vastaa hiljaa. Synkkäsielu lähtee ja Mustalehtikin käpertyy kerälle sammalille. Tuijotan pimeään ja mietin Vihmavarjoa. Minusta on alkanut tuntua että pidän hänestä. Kuulen pesän ulkopuolelta tassutusta ja terästän kuuloani. Ääni loppuu kohta ja kun ajattelen asiaa, olen varma että vain kuvittelin äänen. Suljen silmäni ja vaivun uneen.

Nostan pääni hämmentyneenä kun Vihmavarjo tulee uudestaan luokseni.
”Ylös siitä. Lähdemme ulos”, hän sanoo ja tyrmistyn.
”Ulos? Nytkö, pääsen vain vaivoin istumaan!?”Puuskahdan vastaan.
”Mustalehti sanoi että voit mennä jo ulos”, kolli sanoo närkästyneenä.
”Hyvä on”, myönnyn ja raahaudun Vihmavarjon avulla seisaalle kylkeäni varoen. Yllätyksekseni seisominen ei tuntunnu oikein missään. Kävelemme yhdessä ulos pesästä ja leirin poikki. Oloni on yllättävän turvallinen Vihmavarjon kanssa. Sisälläni syttyy taas outo tunne, ja nyt tajuan että pidän Vihmatassusta enemmän kuin ystävänä. Äkkiä alan iljettää itseäni, parantajilla ei saa olla kumppania, se on soturilain vastaista. Toisaalta olen Metsäklaanissa, ja kukaan ei näytä välittävän soturilaista. Annan asia liukua pois mielestäni ja keskityn kävelemiseen.

22.8.2018

”Onko sinulla nälkä? Voisimme jakaa tuon mustarastaan jos tahdot”, Vihmavarjo sanoo.
”Ehkä minulla vän on”, vastaan. ”Jaetaan vain”, jatkan. Katson kuinka Vihmavarjo noukkii linnun ja sitten kävelemme vähän syrjemmälle. Kun olemme syeneet lähdemme kävelemään takaisin kohti parantajan pesää. Kohta huomaan Vihmavarjon katsovan lapansa yli, ja siinä samassa hän kiristää tahtia. Seisahdun huojuen paikoilleni ja vilkaisen myös lapani yli. Nään leirin toisella puolella Kastemielen, Vihmatassun emon. Lähden hitaasti kävelemään Vihmavarjon perään ja kun tulen kuuloetäisyydelle avaan suuni.
”Mitä tuo nyt oli?” Kivahdan.
”Ei mitään”, Vihmavarjo vastaa.
”Ihan varmasti oli! Et sinä voi noin vain jättää haavoittunutta potilasta heitteille”, sanon närkästyneenä.
”Selvä! En tahdo olla samalla alueella emoni kanssa liian kauaa! Tyytyväinen?” Kolli pysähtyy eteeni ja jää mulkoilemaan minua kiukkuisena.
”Mitä?” Kysyn ja kohotan hämmentyneenä kulmiaan.
”Tule jo.” Vihmavarjo sanoo ja kääntää minulle selkänsä. Lähden kävelemään kiukkuisen kollin perässä hieman loukkaantuneena. Astun takaisin parantajan pesään ja käyn makuulle. Mietin äskeistä. Mitäköhän Vihmavarjon ja Kastemielen välillä oli tapahtunut? En ole hyvin perillä asioista ja minun on turha toivoa että joku niistä minulle kertoisi. Suljen silmäni ja teeskentelen nukkuvaa, koska en halua kenenkään puhuvan minulle. Kohta emoni kuitenkin tulee pesään ja räväytän silmäni auki.
”Ahaa, Kettutassu olet hereillä”, Synkkäsielu aloittaa.
”Tulinkin etsimään sinua, sinun pitäisi nimittäin vaihtaa klaaninvanhimpien makuualuset ja mennä metsästämään Pähkinäturkin kanssa”, emoni sanoo ja tyrmistyn.
”Mutta en voi…”, aloitan mutta emo keskeyttää minut.
”Ei muttia. Ylös siitä!” Hän maukuu uhkaavasti.
”Synkkäsielu, hän on oikeassa, hän ei voi vielä mennä metsästämään tai”, Mustalehti yrittää, mutta Synkkäsielu katsoo häntä niin jäätävästi, niin ilkeästi että hän vaikenee ja laskee katseensa. Minun ei auta muuta kuin nousta ja seurata emoani ulos pesästä. Astuessani kynnyksen yli katsahdan Vihmavarjoon jotta saisin apua, mutta tämä vain kääntää katseensa pois.
”Mene hoitamaan tehtäväsi!” Synkkämieli ärähtää ja lähtee pesäänsä. Vaapun hitaasti klaaninvanhimpien pesälle ja alan vaihtaa makuualusia.

Astun varovasti parantajan pesään ja silmänräpäyksessä Mustalehti on kimpussani. Hän tutkii haavani ja tunnustelee kylkeäni sen ympäriltä.
”Uskoisit jo – olen kunnossa!” Kivahdan juuri kun Vihmavarjo astuu pesään.
”Hyvä on”, naars sanoo ja astuu kauemmas.
”Mikä on vointisi”, Vihmavarjo kysyy.
”Ihan hyvä”, vastaan kohauttaen lapojani ja vältellen Vihmavarjon katsetta.
”Se on hyvä kuulla”, Vihmavarjo nyökkää. ”Sinun pitää kuitenkin muistaa levätä. Ja älä huolehdi, minä pidän huolen siitä, ettei Synkkäsielu passita sinua tekemään mitään, mikä voisi olla haitaksi terveydellesi tässä tilassa”, kolli jatkaa.
”Selvä”, sanon ja käännyn Mustalehden puoleen.
”Joko voin mennä lepäämään, kuten varaparantajasi äsken minua kehotti?”
”Voit”, Mustalehti maukuu hyväksyvästi. ”Tarvitsetko unikonsiementä unen saantiin?”
Pudistan päätäni.”En usko.”
Kävelen pedilleni ja kapuan sen päälle, kierryn kerälle ja hautaan kuononi etukäpälien alle. Minulla on outo tunne että Vihmavarjo katsoo minua, ja juuri ennen kuin nukahdan kuulen Mustalehden äänen:
”Joku taitaa olla ihastunut?” Naaras kehrää kiusoittelevasti.
”Suu tukkoon!” Vihmavarjo ärähtää, mutta ei täysin onnistu peittämään hätääntynyttä äänensävyä – ainakaan minulta. Vaivun levolliseen uneen. Havahdun kuitenkin kohta emoni ääneen. Avaan silmäni, mutta olen liikkumatta ja kuuntelen.
“Mustalehti”, emoni aloittaa. “ Yöturkki, Liekkisiipi ja Susihammas palasivat juuri rajapartiosta”,hän jatkaa.
“Ja?” Mustalehti sanoo hieman äresti.
“No, Laaksoklaanin reviirin laitimmainen nummi on täynnä saalista, eikä siellä näy ketään, joten ajattelin ottaa meille lisää reviiriä. Sinä olisit sen aikaa leirissä vastuusssa, sillä ottaisin kaikki soturimme mukaan”, Synkkämieli sanoo.
“Olet varapäällikkö ja teen ihan mitä haluat”, Mustalehti naukuu kuvottavan imartelevaan sävyyn.
“Hyvä, hyökkäämme ensi täysikuun aikaan”, Synkkäsielu sanoo vielä ennen kuin lähtee pesästä. Ajatukset pyörivät päässäni. Hyökkäys? Mutta miksi? Ennen kuin nukahdan uudestaan, kuulen Mustalehden mutisevan jotain, joka kuulostaa epäilyttävästi tältä: ”Hyökkäys? Varapäällikkö on sekaisin päästään”. ”Hiirenpapanat!” Hän sihahtaa vielä kun yrtit leviävät pitkin lattiaa.

25.8.2018

Olen juuri sukimassa veristä turkkiani, kun Vihmavarjo tulee omasta nurkastaan.
”Huomenta”, hän murahtaa ja jää istumaan vähän matkan päähän minusta.
”Huomenta”, sanon hieman hämmästyneenä ja nostan katseeni. Kolli tuntuu käyttäytyvän lähelläni oudosti, ajattelen ja jatkan turkkiani sukimista. Siinä samassa muistan Synkkäsielun ja Mustalehden keskustelun, ja mieleni mustenee.
”Vihmavarjo, lähdetäänkö kävelylle?” Kysyn hieman varuillani.

7.9.2018

“Hei”, hätkähdän Vihmavarjon ääntä.
“Hei”, katson häneen yllättyneenä.
“Mikä on vointisi?” Kolli kysyy.
“Ihan hyvä, kai. Kylkeen ei satu enää niin paljoa”, vastaan.
“Sepä hyvä kuulla”, hän sanoo ja istuu petini viereen.
“Sinä sait jo näköjään oman oppilaan?” Kysyn heilauttaen korviani varaston luona häärivään Toivetassuun päin.
“Niin sain”,Vihmavarjo naurahtaa hiljaa.
“Hänestä tulee hyvä parantaja.”
“Uskon sen”, kehrään huvittuneena.
“Haluaisitko lähteä käymään pienellä kävelyllä?” Kolli kysyy epäröiden.
“Siis ihan nopeasti vain, jotta voisin tarkastella paremmin, missä kunnossa haava on ja että joko voit palata takaisin oppilaiden pesälle”, hän jatkaa nopeasti.
”Miksi ei”, vastaan ja nousen hitaasti seisomaan. Minulla on aavistus siitä että kolli ei pyytänyt minua kävelylle vain tarkastellakseen vointiani, mutten sano mitään. Kävelemme hiljaisuuden vallitessa, ja hämmästyn huomatessani että kävelemme ulos leirin sisäänkäynnistä. Ilma ympärilläni tunruu ihanan raikkaalta ja lintujen viserrys kuuluu ihanasti. Äkkiä kompastun kiveen joka törröttää polusta. Kaadun Vihmavarjoa päin kaataen hänetkin. Kömmin nolona pystyyn.
”Anteeksi”, mutisen hiljaa vältellen kollin katsetta.

23.9.2018

Makaan oppilaiden pesässä pehmoisilla sammalilla. Virkistyn äkisti. Kuulen pesän ulkopuolelta rapinaa ja katsoessani ympärilleni huomaan että olen ainut oppilas joka on pesässä. Kömmin pystyyn ja tassutan ulos pesästä, kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Leirissä on edelleen lätäköitä siellä täällä mutta ne eivät häiritse ketään. Tajuan äkkiä, että en muista milloin viimeksi ilma on tuntunut näin kuumalta. Etsin katseellani Pähkinäturkkia, ja kohta huomaan hänet vaihtamassa kieliä Synkkäsielun kanssa. Tassutan heidän luokseen.
”Huomenta”, sanon heile.
”Huomenta”, Pähkinäturkki vastaa. Synkkäsielu vilkaisee minua ja tassuttaa tiehensä sanomatta sanaakaan. Miksi, miksi emoni ei välitä minusta?
”Mitä me teemme tänään?” Kysyn Pähkinäturkilta.
”Ajattelin että voisit pitää tänään vapaapäivän”, hän vastaa väsyneesti.
”Selvä! Menen nyt saalistamaan, mikäli se käy?” Vastaan reippaasti.
”Voit tehdä mitä haluat, koska on vapaapäiväsi!” Kolli ärähtää takaisin hieman ilkeään sävyyn, mutta tiedän ettei hän tarkoita sitä pahalla. Lähden kävelemään kohti leirin sisäänkäyntiä. Pysähdyn hetkeksi parantajan pesän eteen ja vilkaisen pesään. Nään hämärästi Vihmavarjon turkin ja jatkan matkaani. Kävelen ulos leiristä, ja kohti Laaksoklaanin rajaa. Kun alan haistaa rajamerkkejä, käännyn vasemmalle ja kuljen rajan suuntaisesti. Haistan oravan ja alan etsiä sitä katseellani. Kohta huomaan sen kuusen alimmalla oksalla noin kahden ketunmitan päässä itsestäni. Tiputtaudun vaanimisasentoon ja alan hiipiä sitä kohti. Kun saavun kuusen juurelle valmistaudun ponnistamaan. Sitten loikkaan oravaa kohti, mutta se huomaa minut ja lähtee kiipeämään korkeammalle. Tassuni osuvat oksaan, ja taraan siihen kynsilläni. Kaarna on kuitenkin liukasta ja pehmeää. Äkkiä se pettää kynsissäni ja tipun maahan neulasten ropistessa päälleni. Murisen hieman turhautuneena ja nousen pystyyn. Kohta haistan hiiren ja huomaan sen ihan lähelläni. En edes vaivaudu laskeutumaan vaanimisasentoon, vaan loikkaan heti hiirtä kohti. Osun juuri oikeaan kohtaan ja purisen hiiren niskan poikki. Kuulen pienen rusahduksen kun hiiren niska katkeaa ja nostan sen hännästä ilmaan ja lähden tallustamaan leiriin.

Astun leiriin ja vien hiiren tuoresaaliskasaan. Nappaan kasasta itselleni vielä pienemmän hiiren ja tassutan Kerätassun ja Saniaistassun luokse.
”Hei! Voinko liittyä seuraan?” Kysyn hieman varovasti.

Advertisement