Kuiskevirran tarinat

21.7.2018

Heräsin oppilaiden pesästä. Astuin ulos, ja näinkin heti Laikkujalan. Hän oli soturien pesän edustalla. Astuin hänen luokseen.
”Ai hei, Kuisketassu! Oletko valmis rajakierrokseen?” Laikkujalka kysyi. Nyökkäsin. Hän heilautti häntäänsä, kun lähdimme leiristä. Katselin ympärilleni. Reviiri oli sitten iso! Katsoin Laikkujalkaa. Hän lähti kävelemään. Seurasin häntä, kunnes saavuimme tumman metsän rajalle.
”Tässä on Metsäklaanin raja. Tuossa metsässä Metsäklaani asuu”, hän sanoi. Nyökkäsin hänelle, ja jatkoimme matkaa. Kävelimme aika pitkään, kunnes Laikkujalka pysähtyi.
”Tässä taas on Vesiklaanin raja”, hän selitti minulle. Nyökkäsin taas, kun lähdimme kävelemään kohti leiriä.

5.8.2018

Istuin oppilaiden pesän edustalla tylsistyneenä, odottamassa Laikkujalkaa. Mestari oli sanonut menevänsä tarpeilleen, mutta ei ollut vieläkään palannut. Olin juuri menossa kertomaan Sinitassulle, kun Laikujalka saapui leiriin.
”Hei, Kuisketassu! Tänään saalistamme!” hän huikkasi minulle. Nyökkäsin kollille iloisena. Lähdin heti kävelemään kohti leirin uloskäyntiä.

Kävelin rauhassa Laikkujalan vierellä kohti metsän reunaa.
”Kuisketassu! Odota, minulla on asiaa!” Sinitassun huuto kuului yhtäkkiä. Hätkähdin siskoni huutoa hieman. Pysähdyin istuaalteni, Laikkujalka teki samoin. Kääntelin hetken päätäni ja kysyin sitten:
”Niin, mitä asiaa? En voi olla tässä kauaa”, sanoin Sinitassulle.

”Hei Sini…” aloitin vastauksen. Yhtäkkiä naaras lähtikin kävelemään takaisin kohti leiriä. Nyökkäsin Sinitassun perään hieman hämmentyneenä. Mikä on niin salaista, että mestarini ei saisi kuulla siitä? Olin aivan ajatuksissani, kun Laikkujalka laski häntänsä pääni päälle. Olin hetkessä valmis.
”Metsästetäänkö nyt?” hän kysäisi. Nyökkäsin innostuneena. Haistoinkin heti jäniksen vainun. Lähdin hiipimään sitä kohti hiljaa, kuten Sumutähti oli minulle ja Sinitassulle pentutarhassa opettanut. Kun pääsin lähelle, hyppäsin sitä kohti. Harmikseni se oli jo huomannut minut, ja jouduin lähtemään juoksuun. Juoksin sitä kohti, mutta välimatkamme oli liian suuri. Jänis ehti kotikoloonsa ennen kuin ehdin sen luo.
”Ensi keralla sitten”, Laikkujalka lohdutti.

Olin napannut muutaman jäniksen, ja nyt tassutin Laikkujalan vierellä kohti leiriä. Yritin pitää suuria jäniksiäni irti maasta, mutta se oli hyödytöntä. Olin ylpeä itsestäni, sillä suurin saaliini oli melkein itseni kokoinen. Näin Tammitassun astelevan kohti leiriä hieman kauempana.
”Saanko jäädä odottamaan häntä?” kysyin Laikkujalalta. Kolli nyökkäsi ja asteli leiriin. Itse pysähdyin odottamaan.

6.8.2018

Punastuin hieman kuunnellasseni kehuja. Katsoin Tammitassun pieniä saaliita.
”Kiitos”, mutisin jänikset vieläkin suussani. Tuijottelin taivaalle, koska olin hämilläni. Ja tunsin jotain muuta. Se oli… en tiedä mitä se oli. Minusta tuntui, että turkkini ei ollut enää harmaa, vaan punainen.
”Nummelta minä ne nappasin… sinunkin saaliisi ovat kyllä hienoja!” mieleni pakotti minut sanomaan, enkä pannut vastaan.

”Toki!” huudahdin innostuneena. Jotenkin tunsin, että turkissani olisi muurahaisia, sillä turkkini alla kihelmöi epämukavasti. Ehkä se oli… ei, en vain voinut rakastaa tuota oppilasta. Yritin karistaa ajatukset päästäni, mutta turhaan. Pinkaisin juoksuun. Juoksin niin lujaa, kuin jaloistani pääsin. Tahdoin keskittyä siihen.

Kävelin Tammitassun vierellä leiriin. Kolli oli kieltämättä hyvin komea, ja niin ystävällinen minulle… ehkä minulla on sittenkin tunteita häntä kohtaan. Kun olimme sisällä, kolli kysyi:
”Syödäänkö yhdessä?” Naurahdin hieman ja nyökkäsin. Vein toisen jänikseni tuoresaaliskasaan ja otin meille toisen saaliini.
”Syödäänkö tämä?” kysyin.

Katsoin hetken Sinitassua, joka vaihtoi kieliä Myrskytassun kanssa. Onko meillä molemmilla jo tulevaisuuden kumppanit? Sitä ei voi vielä tietää… vai voiko?
”Syödään vain, viedään loput, jos ei jakseta kaikkea, klaaninvanhimmille”, Tammitassu sanoi leikkisästi naurahtaen. Naurahdin itsekin ja lähdimme kävelemään joelle. Tammitassu istuutui joen penkalle, minä taas menin makaamaan ja laskin toisen etutassuni veteen.
”Sinä voit ottaa ensimmäisen palan, sinähän sen kiinni sait”, Tammitassu tarjosi minulle jänistä.
”Kiitos, mutta olet varmaan nälkäisempi. Haukkaa sinä ensin”, sanoin kollille.

”Kyllä”, vastasin Tammitassulle. Kolli kumartui haukkaamaan palan jäniksestä. Sen jälkeen hän tarjosi sitä minulle. Haukkasin palan. Se oli ehkä paras jänis, mitä olen koskaan maistanut.
”Oletko nähnyt Sinitassun ja Myrskytassun? Hehän ovat kuin pää ja häntä!” sanoin hilpeästi ja naurahdin.

”Niin”, huokaisin. Miten se on mahdollista? Ensin minä ja Tammitassu, sitten Sinitassu ja Myrskytassu!
”Syö tuo loppuun. Minulla ei ole nälkä”, sanoin Tammitassulle.
”Minulla on muutama asia Sinitassun kanssa”, sanoin vielä, ennen kuin käännyin pois. En kuitenkaan nähnyt Sinitassua.
”Tai no, voisinhan minä tässä odottaa Sinitassun paluuta”, naukaisin.

Haukkasin vastahakoisesti muutaman palasen jäniksestä.
”Riittikö tuo? Toivottavasti, sillä en pysty syömään enempää”, naukaisin. Käänsin katseeni taivaalle, sieltä jokeen ja Tammitassun vihreisiin silmiin. Pidin katseeni siinä hyvin kauan.
”Kiitos”, kuiskasin, kun käänsin katseeni maahan. Kietaisin häntäni Tammitassun hännän ympärille.
”Kiitos”, kuiskasin uudestaan.

Tammitassun silmien katsoessa minuun näin niistä heijastuvan rakkauden.
”Kiitos”, sanoin hieman kuuluvammin. Yhtäkkiä muistin taas Sinitassun.
”Anteeksi, mutta suku on tärkeämpi kuin kumppani”, sanoin hiljaa ja vetäisin häntäni pois. Käänsin katseeni pois Tammitassusta ja aloin katsella joen reunaa. Näinkin siellä Sinitassun ja Myrskytassun. Astelin heitä kohti.
”Hei Sinitassu, oliko sinulla asiaa aiemmin tänään?” kysyin.

”Ai”, sanoin hieman loukkaantuneena. ”Juuri olin itse viilentänyt välejäni Tammitassun kanssa sinun takiasi!” Astelin vihaisena pois kohti paikkaa, jossa lojui puolisyöty jänis. Tammitassu oli ollut siinä vielä vähän aikaa sitten… Pudistin päätäni. Näin silti Tammitassun istuvan yksin soturien pesän edessä.
”Tahtoisitko lähteä saalistamaan?” kysyin kollilta toiveikkaana.

”Totta, unohdin ottaa sen mukaan”, naurahdin.
”Minä käyn hakemassa sen”, naukaisin ja lähdin juoksemaan sinne päin, sillä en tahtonut vastalauseita. Otin jäniksen hampaisiini ja rauhallisesti kävellen vein sitä kohti klaaninvanhimpien pesää.
”Hei, Ratamojalka ja Kirkashäntä! Haluatteko jänistä?” huusin pesään.
”Mielellämme, toisitko sen tänne?” Kirkashäntä vastasi. Astuin sisään ja laskin jäniksen maahan. Astuin ulos ja juoksin takaisin Tammitassun luo.

”Selvä”, naukaisin ja seurasin Tammitassua. Kolli vain oli niin komea… Kääntelin päätäni ja keskityin edessä olevaan. Eli itse asiassa Tammitassuun.

Kun Tammitassu huuteli siskolleni, muovasin hänen takanaan sammalpallon ja heitin sen häntä päin.

7.8.2018

”Kiitos, en olisi itse huomannut sitä”, kiitin. Kietaisin häntäni hänen omansa ympärille ja puristin sen siihen. Kun olimme niin lähekkäin, näin hänen silmiensä ja turkkinsa tarkan sävyn.
”Joko lähdetään?” kysymykseni oli melkein pelkkä kuiskaus. Puristin silmäni hetkeksi kiinni ja kuvittelin meille tulevaisuuden

”Juostaan kilpaa nummelle!” huudahdin ja lähdin juoksemaan. Tunsin tuulen turkissani ja se tuntui hyvältä. En voisi kuvitellakkaan elämää metsässä, puiden vankina. Tai ilman Tammitassua… Pudistelin päätäni. Voisin elää puiden vankina, voisin elää ilman Tammitassua. Mutta se olisi huonompaa elämää. Olen tyytyväinen elämääni tälläisenä… tai siis ei. Vielä Sinitassu. Ilman hänen tukeaan en elä hyvää elämää. Yritin karistaa ne ajatukset päästäni ja keskittyä juoksuun.

11.8.2018

Juoksin nummella jahdaten jänistä. Sen turkki oli lähes kokonaan valkoinen. Väri oli harvinainen tähän vuodenaikaan. Kiihdytin tahtiani ja hetken tunsin, etten voisi pysähtyä koskaan. Se oli jo hieman väsynyt, joten hyppäsin sen päälle ja tein siitä lopun siistillä puraisulla. Näin Tammitassun vähän matkan päässä saaliitaan kantaen. Kävelin tuulisella nummella paikkaan, johon olin haudannut saaliini. Kaivoin ne nopeasti ylös ja kävelin Tammitassun luo. Punastuin hieman kollin nähdessäni.
”Meidän pitäisi palata leiriin, alkaa jo hämärtämään”, Tammitassu huomautti. Käänsin katseeni taivaalle ja näin kauniisti punertavan taivaan. Käänsin katseeni alas ja näin Tammitassun kauniisti punertavan turkin. Hänessä oli jotain, minä rakastin häntä, mutta en niin kuin Sinitassua. Rakastin häntä kumppaninani. Pudistelin päätäni. Minun täytyy keskittyä koulutukseeni, ei Tammitassuun! Juoksin hänen vierelläni. Tammitassu lähti kiirehtimään Myrskytassun ja Sinitassun luo. He näyttivät surullisilta. Päätin kuitenkin olla sekaantumatta siihen sen enempää. Kuitenkin tassuttaessani kohti leiriä ja siellä aikomuksenani mennä kohti tuoresaaliskasaa viemään saaliitani sinne, kuulin Myrskytassun surullisen äänen.
”…Pilvitassu tippui kalliolta viiden ketunmitan korkeudesta, eikä Aurinkoturkki välttämättä pysty parantamaan häntä.” Minulle tuli heti pelästynyt olo vanhan, luetettavan ystäväni luokse. En kuitenkaan tahtonut painautua Tammitassua tai Sinitassua vasten. Näinkin Tammitassun jo porhaltavan leiriin. Seurasin häntä juoksemalla lujempaa kuin koskaan. Syöksyin suoraan parantajan pesään, missä olivatkin Pilvitassun ruumiin ympärillä Usvajalka ja Tammitassu. Rikoin hiljaisuuden huutamalla itkuisena:
”Selviäähän hän?” Syöksähdin heti itkemään kyyneleeni hänen ruumiiiseensa.

14.8.2018

Istuin edelleen parantajan pesän edessä, kun äkkiä kuulin pesästä Pilvitassun äänen ja sitten Tammitassu pyyhälsi ohitseni. Kohta hän katosi oppilaiden pesään. Olin lähdössä kollin perään, mutta päätinkin mennä etsimään siskoni. En ollut nähnyt häntä vähään aikaan ja halusin puhua hänelle. Lähdin tassuttamaan kohti leirin sisäänkäyntiä, mutta juuri silloin huomasin siskoni siluetin noin kahden puunmitan päässä vuoren juurella. Lähdin kävelemään naarasta kohti.

20.8.2018

”Tammisydän! Tammisydän!” huudan iloisena. Lopetin kuitenkin heti. Miksi hänestä tuli soturi ennen minua? En saisi ikinä vastausta. Käänsin päätäni katkerasti ja myönnän, myös vähän surullisena. Hän muuttaisi nyt soturien pesään. Emme voisi enää nukkua toisiimme painautuneina. Yritin karkottaa surulliset ajatukset päästäni. En kuitenkaan onnistunut. Tammisydän-parka joutuu istumaan yksin vartiovuorossaan. En kestänyt enää Tammisydäntä onnittelevia kissoja ja juoksin ulos leiristä.
”Kuisketassu, mitä sinä-” ehdin kuulla Laikkujalan äänen, ennen kuin säntäsin metsään.

29.8.2018

Juoksin Synkkämielen, Laikkujalan, Vaahterahännän, Viiltokuun, Usvajalan, Tammisydämen ja Sinitassun rinnalla leiristä. Kohtasin Tammisydämen vihreiden silmien katseen hetkeksi, mutta käänsin pääni pois. Emme ole enää kumppaneita! ajattelin vihaisena. Mieluummin tappaisin tuon rumiluksen kuin jonkun Metsäklaanilaisen! Ei, en saisi ajatella noin. Juoksimme kohti reviirimme rajaa. En pitänyt tästä alueesta.
”Piiloutukaa kaikki, paitsi Laikkujalka, Vaahterahäntä ja Viiltokuu! Järjestetään yllätys!” Synkkämieli käski. Kolme kissaa loikkasivat lähestyvien Metsäklaanilaisten eteen. Kuuntelin heidän puhettaan tarkkaan.
”Voimmeko auttaa?” Laikkujalka aloitti äristen pilkallisesti.
”En usko”, Synkkäsielu kehräsi ja paljasti kyntensä. Olin varma, että kohta syntyisi tappelu. Lähdimme piirittämään partiota.
”Valmistautukaa!” Synkkäsielu ärähti. Laikkujalankin partio valmistautui.
”Nyt!” mestarini huusi. Hyppäsin muiden rinnalla Metsäklaanilaisten ympärille. Kaikki kävivät toistensa kimppuun. Hätäännyin taistelevien kissojen melskeessä. Mitä teen, mitä teen, mitä teen?! hätäännyin. Päälleni hyppäsi lihaksikas harmaa kollisoturi.
”Tulet kuolemaan tänään, typerä oppilas!” kolli huusi verenhimoisena. Yritin panna vastaan, mutta kolli oli paljon painavampi. Ulvaisin kivusta hänen raapaistessa kuonoani. Hengitin vaivalloisesti kissan istuessa päälläni. Keuhkoni melkein ratkesivat huutaessani:
”Tammisydän!” Sitten pökerryin maahan.

2.9.2018

Heräsin pimeästä parantajan pesästä. Aurinkoturkki seisoi vieressäni vihreät silmät huolestuneen näköisenä. Oranssiturkkinen naaras näytti helpottuvan suuresti nähdessään minun heräävän. Yritin nousta. En kuitenkaan pystynyt, sillä raajani olivat tunnottomat.
”Minun täytyy tutkia sinua muutama auringonkierto. Sitten voin päättää, onko sinusta enää soturiksi”, Aurinkoturkki totesi synkkänä. Tunsin putoavani pimeyteen. Kuulin ylhäältä Tammisydämen etäisen huudon ja näin hämärän punaruskean hahmon, jonka kasvoissa oli kaksi vihreää pistettä.
”Tammisydän! Pelasta minut!” kirkaisin. Tammisydän kuitenkin hävisi ja vaivuin pimeään tiedottomuuteen.

4.9.2018

Avasin silmäni tuntiessani kosketuksen turkissani. Näin Tammisydämen vieressäni.
”Kuisketassu?” kolli naukaisi vihreät silmät huolesta ammollaan. Avasin suuni ja sain sanotuksi vain kaksi sanaa:
”Tammisydän… anteeksi.” Sitten suljin silmäni. En tiennyt, kuinka kauan olin tiedottomana, mutta heräsin pian. Tammisydän oli yhä vieressäni.
”Anteeksi käyttäytymiseni aiemmin. Se oli typerää. Tarvitsin vain aikaa ajatella. Toivottavasti ymmärsit. Tunnen, että tarvitsen ymmärrystäsi… pysyäkseni hengissä”, lopetin jäykästi.

Sinitassu asteli pesään Myrskytassun kanssa. Olisin halunnut puhua siskoni kanssa, mutta nyt ei ollut oikea hetki.
”Millainen olo?” Sinitassu töksäytti. En ehtinyt vastaamaan mitään, ennen kuin Tammisydän avasi suunsa.
”Kuisketassu on varmasti aika väsynyt”, kolli vastasi puolestani. Hän tuijotti hetken Sinitassun silmiä.
”Kiitos, mutta haluan olla yksin”, sanoin kylmästi.

Sinitassu jäykistyi.
”Olisin odottanut vähän kiitollisuutta, minä käytännössä pelastin henkesi!” Sinitassu tiuskaisee tylysti.
”Toisaalta, ei minulle ole ongelma jättää sinua yksin. Emmehän ole puhuneet kunnolla varmaan puoleen kuuhun. Et taida enää välittää minusta vai? Nyt Tammisydän on tärkein!” naaras jatkaa. Hän juoksi ulos pesästä ja arvelin, että hän juoksi ulos leiristä.
”Sinitassu”, kuiskaan siskoni perään. En tarkoittanut pahaa. Kyllähän hänkin on ollut Myrskytassun kanssa! Yritin kammeta itseni jaloilleni. En kuitenkaan onnistunut. Sanoin kolleille yhden sanan:
”Lähtekää.”

Myrskytassu ja Tammisydän astuivat ulos pesästä. Mitä minä olen tehnyt? Ajoin Tammisydämen pois ties kuinka monennen kerran! Onneksi kolli tuli pian takaisin kysyvä katse silmissään. Nyökkäsin pienesti.
”Tammisydän”, aloitin haparoiden. Käänsin katseeni kollin vihreisiin silmiin.
”Niin?” punaruskea kolli kysyi.
”Miltä sinusta tuntuisi… jos minä kuolisin?” kysyin yllättäen itsenikin. Mitä olin mennyt kysymään?!

”Et sinä tähän kuole, sinä selviät tästä!” Tammisydän sanoi haparoiden. Arvelin, että hän ei ollut niin varma asiasta. Tuijotin hänen vihreitä silmiään.
”Minä kyllä selviän, mutta minusta ei ole välttämättä soturiksi. Minusta tulisi klaanille vain pelkkä taakka”, sanoin. Käänsin katseeni pois Tammisydämen silmistä ja laskin katseeni maahan. Kampesin itseni vaivalloisesti jaloilleni ja kävelin pesästä sanomatta sanaakaan. Sumutähti juoksi luokseni.
”Miten voit?” hän kysyi huolestuneena. Naaraan sumunharmaa turkki hohti kauniisti.
”Ihan hyvin”, sanoin. Sentäs emo välitti minusta. Tai sitten hän välittää minusta klaanin tulevana soturina. Voisin etsiä isän.
”Missä isä on?” kysyin. Sumutähti nosti katseensa.
”Metsästämässä Jäämyrskyn ja Vauhtitassun kanssa”, naaras sanoi, ”ja jos olet jo terve, voisit mennä Usvajalan johtamaan rajapartioon. Mukaanne tulisi myös Seittijalka. Hän on lähdössä pian”, hänen silmänsä loistivat taas.
”Loppuarviointisi pidetään tänään. Minä suoritan sen, sillä Laikkujalka on parantajan pesällä heikkokuntoisena”, emoni naukaisi iloisena. Minusta soturi!
”Kiitos emo! Menen Usvajalan partioon!” naukaisin. Astelin sitten sisäänkäynnille, jossa Usvajalka jo odotti Seittijalan kanssa.
”Tulen mukaanne”, naukaisin. Usvajalka nyökkäsi lempeästi.

5.9.2018

”Taidat olla jo paremmassa kunnossa”, Seittijalka arveli. Nyökkäsin innokkaasti. Minusta tulee aivan pian soturi! Ja pääsen taas nukkumaan Tammisydämen kanssa samaan pesään! Mikäköhän on soturinimeni? Kuiskesydän, Kuisketurkki, Kuiskehäntä, Kuisketuuli, Kuisketoive… Kuiskevirta… niin monta vaihtoehtoa! En ikinä voi arvata! Usvajalka naurahti.
”Ja taidat olla myös innokkaamassa kunnossa?” naaras sanoi huvittuneena. Nyökkäsin taas vielä innokkaampana.
”Sumutähti sanoi, että loppuarviointini pidetään tänään”, selvensin innokkuuteni. Usvajalan silmiin tuli ymmärtäväinen pilke.
”Ilmoitan kaiken ilmoitusluontoisen tästä partiosta Sumutähdelle”, naaras sanoi. Nyökkäsin taas. Olisin kunnolla, vaannon!
”No nyt meidän pitää kyllä lähteä”, Usvajalka naukaisi ja lähti astelemaan ulos leiristä. Seurasin naarasta Seittijalan vierellä. Nummella tuuli ihanasti. Pysähdyin hetkeksi hengittämään nummi-ilmaa. Se tuoksui ihanalta. Se tuoksui kodilta. Seurasin Usvajalkaa vehreällä nummella Metsäklaanin rajaa kohti. Sitä piti nyt vartioida erityisen tarkasti, ettei Metsäklaani ole taas ylittänyt rajaa. Rajan ilma oli tunkkainen Metsäklaanin hajumerkeistä. Nyrpistin nenääni. Kyllä Metsäklaani osaa haista pahalta! Jätin hajumerkkini muutamaan kitukasvuiseen puuhun ja pensaaseen. Metsäklaanin haju oli yhä voimakas rajalla. Usvajalka ja Seittijalkakin pysähtyivät jättämään hajumerkkinsä. Astelin hitaasti rajaa pitkin korvat höröllä. En kuitenkaan kuullut vihollispartiota. Jalkojani teki mieli lähteä juoksemaan. Usvajalka ilmeisesti huomasi sen ja sanoi:
”Juokse vain. Me jätämme hajumerkit. Tavataan Vesiklaanin ja Metsäklaanin rajojen yhtymispaikassa.” Nyökkäsin. Juoksin ja juoksin. Oli ihanaa juosta. Tunsin oloni kotoisaksi nummella. Katsoin ihanaa kotiani. Laaksoklaanin reviiriä. Yhtäkkiä haistoin Laaksoklaanin ja Metsäklaanin lisäksi myös Vesiklaanin tuoksun. Pysähdyin ja ryhdyin jättämään hajumerkkejä. Vesiklaani ei ollut hajustanut rajaa niin rajusti kuin Metsäklaani. Jätin kuitenkin hajumerkkejä rajalle, sillä vaikka olimmekin ystävällisissä väleissä, ei rajaa sopinut unohtaa. Haistoin myös Sinitassun ja Myrskytassun. En kuitenkaan lähtenyt jäljittämäään siskoni tuoksua. Jos hän ei halua puhua minulle, en minäkään puhu hänelle. Keskityin hajumerkkien jättämiseen. Pian Usvajalka ja Seittijalka saapuivat.
”Hienoa. Olet todella tottelevainen”, Usvajalka kehui, ”ja Tammisydän on sinusta varmasti ylpeä.” Minua pisti ajatellakin kollia. Käänsin katseeni taivaalle.
”Koivuturkki”, kuiskasin, ”auta minua. En tiedä mitä teen, kun näen taas Tammisydämen”, anoin apua emonemoltani. Olin aiemminkin anonut apua naaraalta. Usvajalan katsoessa kysyvästi käänsin katseeni alas ja sanoin:
”En sanonut mitään teille kuuluvaa. Keskitytään partioimiseen”, jatkoin. En halunnut mainita Koivuturkkia kenellekään.
”Selvä. Jatketaan siis Vesiklaanin rajan merkitsemistä”, Seittijalka sanoi. Nyökkäsin. Koivuturkki… Pudistin päätäni. Pian päähäni tulvahti kuin Tähtiklaanin lähettämänä ajatus. Olisin vain niin kuin alussa. Ennen Tammisydämen soturinimitystä.
”Anteeksi, mutta voisinko palata leiriin? Te voitte varmaan tarkistaa Vesiklaanin rajan. Minun on päästävä lepäämään ennen loppuarviointia”, sanoin. Usvajalka nyökkäsi.
”Jos kerran tahdot…” Seittijalka naukaisi epäilevästi.
”Muistan tunteet ennen loppuarviointia”, valkoharmaa naaras sanoi täysin ymmärtäväisenä. Nyökkäsin kiitollisena ja lähdin juoksemaan leiriä kohti. Leiriin saapuessani Sumutähti oli jo pesänsä edessä odottamassa.
”Ajattelin, että pystyisin lepäämään vähän”, sanoin hivenen loukkaantuneena. Emoni ei kuitenkaan osoittanut hitustakaan myötätuntoa.
”Jos haluat istua jo seuraavan yön vartiossa, meidän on kiirehdittävä”, emoni naukaisi. Nyökkäsin. Hänen samoissaan oli järkeä.

”Seuraavaksi taistelukokeesi”, Sumutähti naukaisi. Mahtavaa! Suoriuduin kaikista muista kokeista jo. Nyt enää taistelukoe. Pelkäsin tätä eniten. En ollut kovin hyvä taistelussa.
”Hyökkää kimppuuni kynnet sisällä. Tutkin voimaasi — ja taktiikkaasi. Kuvittele, että tämä ei ole taistelukoe, vaan älykoe. Olet usein älykkäämpi kuin vastustajasi, ja käytä sitä hyväksesi vahvempia vastaan. Kaikilla on oma tapansa taistella, muista se”, naaras naukaisi. Nyökkäsin. Tuijotin emoni etutassuja. Tämä on vaikea liike, ajattelin. Hyppäsin — ja kiepsahdin naaraan taakse käyttäen hänen häntäänsä apuna. Iskin emoni takajalat maasta. Näin Sumutähden näykkäisevän etutassujensa edestä.
”Mahtavaa! Tuo oli erittäin vaikea liike. Tuon olisi myös voinut tehdä nopeammin, jos olisit käyttänyt takatassujasi. Se olisi antanut myös hivenen enemmän aikaa seuraavaa liikettä varten”, emoni neuvoi. Tuo oli niin vaikeaa.

”Kuisketassu, astu eteen”, Sumutähti naukui lempeästi. Kävelin eteen yksin, sillä Laikkujalka oli yhä parantajan pesällä.
”Minä, Sumutähti, Laaksoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kuisketassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania – jopa henkesi uhalla?” emoni lausui pyhän seremonian sanat.
”Lupaan”, lausuin itsevarmana. Nyt minusta tulisi soturi.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Kuisketassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kuiskevirtana. Tähtiklaani kunnioittaa älyäsi ja uskollisuuttasi, ja hyväksymme sinut Laaksoklaanin täydeksi soturiksi”, päällikkö lopetti. Kuiskevirta! huusin mielessäni. Kuulin ensimmäisenä Vauhtitassun onnittelut:
”Kuiskevirta! Minä saalistin hiiren! Katso!” kolli sanoi. Näin maassa hänen vieressään hiiren. Ei se kovin iso ollut, mutta se oli kollin ensimmäinen saalis. Nyökkäsin, sillä minulla ei ollut lupaa puhua.

9.9.2018

Istuin vahtipaikallani. Yö ei ollut vielä pimenemässä. Oli melko tylsää istua auringonvalossa vartioimassa, kun kaikki muutkin olivat vielä hereillä. Aistini valpastuivat, kun Aurinkoturkki juoksi parantajan pesästä.
”Myrskytassu, Tammisydän! Tänne! Samoin Usvajalka, Sinitassu ja Kuiskevirta!” naaras sanoi vihreät silmät hehkuen. Käänsin pääni kohti paratajaa. Tämän täytyy olla tärkeää, ajattelin, kun pitää häiritä vastanimitetyn soturin vartiota. Aivan sama. Minä menen parantajan mukaan. Hyppäsin tasanteelta, jolla istuin, maahan ja kävelin Aurinkoturkin luo. Pian myös muut kutsutut kissat tulivat luoksemme ihmetellen. Kävelimme mitään sanomatta sisään pesään reipasta tahtia. Muut astelivat rinkiin Pilvitassun ympärille ja minä änkesin viimeisenä. Naaras alkoi puhua viimeisillä voimillaan.
”Rakastan teitä kaikkia, ja, ja olen pahoillani asioista, joita olen sanonut. En minä tarkoittanut olla ilkeä. Minua… minua vain pelotti se, että kuolisin ja… olen pahoillani, kaikesta”, naaras sanoi pienellä äänellä. Tuijotin Pilvitassua hämmentyneenä.
”Miksi sanot tämän nyt?” Usvajalka kysyi hämmentyneenä. Tuijotin naarasta vielä tiukemmin.
”Koska, koska minä kuo-” Pilvitassun sanat jäävät kesken. Ei! Hänen silmänsä painuvat kiinni naaraan pään retkahtaessa sivulle. Ja nyt hän oli poissa.
”Minä tiedän, että minulla ei ole lupaa tehdä tätä, mutta teen tämän silti”, aloitin särkyneellä äänellä, ”koska Pilvitassu ansaitsee sen.” Kissat kääntyivät katsomaan minua.
”Pyydän soturiesi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on oppinut soturilain ja luopunut elämästään klaanin hyväksi. Ottakoon Tähtiklaani hänet vastaan parantajana. Tunnettakoon hänet nimellä Pilvisydän”, lopetin. Hämmennyin itsekin, kuinka tiesin oikeat sanat. Kumarruin koskettamaan Pilvisydämen päätä.
”Pilvisydän”, kuiskasin.

”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne Suurpuulle klaanikokoukseen!” kuulin huudon parantajan pesän ulkopuolelta. Tungin ulos pesästä. Näin Kuurapennun astelevan pentutarhasta pää pystyssä. Arvelin, että naaras nimitettäisiin nyt oppilaaksi.
”Laaksoklaanin kissat, te tiedätte etten voi olla luonanne ikuisesti. Pilvisydän menehtyi juuri, ja se auttoi minua ymmärtämään, että minun on aika ottaa uusi oppilas”, Aurinkoturkki aloitti hengästyneenä, kun olin saapunut aukiolle. Vau. Kuurapennusta tulisi parantaja. Kaikki alkoivat mumista naaraasta, varmaan ihmetellen, kuka hänet nimitti. Hymyilin vain arvoituksellisesti.
”Olen valinnut oppilaakseni kissan, joka on osoittanut olevansa taitava, avulias ja lempeä, ja etenkin halukas parantajan työtä kohtaan”, naaras jatkaa. Olin varma, että naaras sanoisi ”uusi oppilaani on Kuurapentu”. Katselin klaanikokousta vaiti, sillä en ollut varma, sainko puhua.
”Uusi oppilaani on Kuurapentu”, oranssinkirjava naaras naukaisikin, niin kuin arvelinkin. Näin hieman tärisevän, mutta samaan aikaan hyvin innostuneen Kuurapennun.
”Kuurapentu, hyväksytkö paikan Aurinkoturkin oppilaana?” Sumutähti kysyi kuuluvasti. Kuurapentu näytti siltä, ettei pysyisi nahoissaan. Sumutähti viittasi naaraan luokseen.
”Tietenkin! Tai siis kyllä”, Kuurapentu hihkaisi innokkaana astellessaan eteen.
”Siinä tapauksessa puolikuun aikaan matkaat kanssani Kuulammelle, jotta Tähtiklaani voi hyväksyä sinut parantajaksi”, Aurinkoturkki naukaisi vilkuillen Kuurapentua iloinen pilke silmissään.
”Tästä hetkestä aina siihen hetkeen asti, jolloin ansaitset parantajanimesi, sinut tunnetaan Kuuratassuna. Laaksoklaanin onnittelut kulkekoon kanssasi”, Sumutähti päätti menot. Aurinkoturkki ja Kuuratassu koskettivat kuonoja toistensa kanssa. Kaikki muut alkoivat huutaa Kuuratassun nimeä, mutta minä pysyin vaiti. Vaahterahäntä kuitenkin väläytti minulle hymyn, ja aloin huutaa:
”Kuuratassu! Kuuratassu!”

Huomasin yön alkavan pimetä. Osoitin hännälläni kohti pesän suuaukkoa. Usvajalka nyökkäsi ja tassutin hiljaa Pilvisydäntä surevien kissojen luota vartiopaikalleni. Mietin sitä, että miten voisin surra Pilvisydämen vierellä ja hoitaa samalla yövartioni. Oi Pilvisydän, oletko jo tähdissä? Kuin vastaukseksi näin vierelläni himmeän, valkean naaraskissan.
”Pilvisydän”, kuiskasin melkein kuulumattomalla äänellä. Aavekissa nyökkäsi ja hyppäsi ilman halki tähtiin. Suojelethan Laaksoklaania aina, Pilvisydän, ajattelin. Käänsin katseeni taivaalle ja hyppäsin takaisin sille tasanteelle, jolla aloitinkin yövartioni. Katselin leiriä ylpeänä. Kissat alkoivat hiljalleen mennä pesiinsä. Yllätyksekseni emo asteli luokseni.
”Nimitit Pilvisydämen hienosti, rakas”, naaras sanoi. Tuijotin häntä yllättyneenä.
”Minä näin ja kuulin sinut. Pilvisydän on varmasti sinulle kiitollinen. Sinähän annoit hänenelle soturinimen”, Sumutähti jatkoi. Näin, että hänen vatsansa oli pyöristynyt. Katsoin häntä kysyvästi. Sumutähti nyökkäsi.
”Odotan toista pentuettani”, naaras sanoi. Kiedoimme häntämme hetkeksi yhteen, ja naaras asteli pois, kohti pesäänsä.

10.9.2018

Istuin vahdissa. Kuu loisti valoaan Laaksoklaanin reviirille. Hengitin raikasta ilmaa. Haistoin siinä vain oman klaanini tuoksuja. Tunsin vierelläni lukemattomien Tähtikissojen turkit. En olisi yksin. Haistoin hieman heidän tuoksujaan. Joukossa oli ainakin Pilvisydän ja emoni vanhemmat. Taisi olla myös emonemonemoni, mutta siitä en ollut varma. Kuu loisti valoaan tähtikissojen hohtaville turkeille. Ne järjestäytyivät moneksi riviksi. Etummaisena olivat Pilvisydän ja emoni vanhemmat ja emonemoni. Näin myös Yösydämen vanhemmat ja siskon eturivissä. Yhtäkkiä huomasin heidän edessään neljä pentua, yhden valkean ja sinusilmäisen, yhden kellanruskean siniharmailla läikillä, valkean punaruskeilla läikillä ja valkean mustilla läikillä. Ne olivat himmeitä ja nukkuivat.
”Tässä ovat syntymättömät siskosi ja veljesi. Heillä tulee olemaan tärkeä rooli tulevaisuudessasi. Pidä heistä huolta, sillä he ovat tärkeitä”, Koivuturkki naukaisi lempeästi. Nyökkäsin haparoiden.
”Myös omasi ovat tärkeitä, muista se”, Pilvisydän lisäsi. Epäröin hieman. Jos puhuisin, rikkoisin Tähtiklaanin lakeja. Onneksi Marjakuono huomasi sen ja nyökkäsi lempeästi.
”Vastaa vain”, Pilvisydän kehotti. Hänen silmänsä loistivat eloa.
”Saanko minä pentuja? Tammisydämenkö kanssa?” kysyin hämmentyneenä. Valkoinen naaraspentu avasi suunsa ja miukaisi. Kellanruskea kolli, jolla oli siniharmaita läikkiä, kieriskeli unissaan. Valko-punaruskea naaras huitaisi kerran ilmaa ja hänen siskonsa, mustavalkoinen pentu, yritti avata silmiään.
”Kyllä. Sinä kasvat ja voit huolehtia niistä, älä huoli”, Pilvisydän puhui taas. Nyökkäsin kiitollisena ja hieman hämmentyneenä. Mitä Tähtikissat tarkoittivat? ihmettelin. Pian he alkoivat haihtua ja lopulta näin vain kuun valaiseman leirin. Räpyttelin hieman silmiäni. Kuu alkoi jo hiljalleen laskea.

Aurinko oli jo hieman noussut, kun Synkkämieli tassutteli vähättelevästi soturien pesästä Suurpuulle.
”Kuiskevirta, johda metsästyspartiota, katsotaan, mihin pystyt. Ota mukaasi Tammisydän”, Synkkämieli sanoi yllätyksekseni.
”Selvä”, sanoin. Lähdin astelemaan soturien pesälle. Sen ulkoreunassa oli vuode, jolla Tammisydän nukkui sikeästi.
”Herää, meidän pitää lähteä metsästämään!” yritin herätellä kollia.

16.9.2018

Tammisydän havahtui hereille ja alkoi tuijottaa silmiäni. Tuijotin takaisin hänen vihreisiin silmiinsä. Hän räpsäytyi silmiään, ja minä samaan aikaan.
”Niin sinne metsästämään piti lähteä”, Tammisydän havahdutti minut. Hän nousi pystyyn ja suki turkkinsa pikaisesti.
”Mennäänkö?” hän sanoi ja lähti kävelemään leirin suuaukkoa kohti. Seurasin kollia raikkaaseen ulkoilmaan.

”Pitäisikö meidän metsästää jossain tietyssä paikassa?” Tammisydän kysyi ja kääntyi katsomaan minua. Häkellyin hieman.
”Vesiklaanin rajalla?” ehdotin. Sieltä emme löytäisi tunkeilijoita niin suurella todennäköisyydellä.

”Selvä”, Tammisydän sanoi lyhyesti ja nyökkäsi. Hän oli hetken hiljaa kunnes jatkoi:
”Mikä meidän kahden välinen tilanne on?” En odottanut tuollaista kysymystä. Menin sanattomaksi. Mitä kaikkea olenkaan tehnyt? Mieleni valtasi synkkä ajatus: mitä jos Tammisydän ei antaisi koskaan kokonaan anteeksi?
”En ole varma…” aloitin kiusaantuneena.

Tammisydän näytti järkyttyneen vastauksestani. Minulle tuli heti tosi pahoitteleva olo.
”Mitä sinä sillä tarkoitat?” kolli kysyi katkonaisesti hengittäen.
”Kyse ei ole siitä, ette en välittäisi, vaan siitä, välitätkö sinä”, sanoin kiusaantuneena.

Tammisydän näytti järkyttyvän vielä lisää.
”Miten voit edes ajatella noin? Tietysti minä välitän, minä rakastan sinua”, kolli sanoi lempeästi ja tassutti luokseni. Painoimme turkkimme ja kiedoimme häntämme yhteen. Tammisydän kehräsi ja niin minäkin.
”Minäkin rakastan sinua, mutta meidän kannattaisi lähteä saalistamaan, sillä en usko, että Synkkämieli ilahtuu, jos palaamme ilman saalista”, naukaisin rikkoen hiljaisuuden.

17.9.2018

”Totta”, Tammisydän vastasi. Oli helpottavaa, että välimme ratkesivat. Kolli irottautui minusta ja lähti kohti Vesiklaanin rajaa. Hän kuitenkin kääntyi nopeasti ja sanoi:
”Sovitaanko, että jatkossa sanomme kaiken suoraan ei valehtelua eikä kiertelyä?” Nyökkäsin. Hyvä päätös, ajattelin.
”Otetaanko… pieni kisa?” kysyin.
”Siis kumpi saalistaa enemmän. Lähtisimme eri suuntiin ja tapaisimme aurinkohuipun hetkellä. Se, jolla on enemmän saalista, voittaa”, tarkensin ideaani.

18.9.2018

Tammisydän näytti mittailevan minua katseellaan.
”Käyhän se, jos siis olet valmis häviämään”, kolli sanoi ilkikurisesti hymyillen. Tuijotin häntä murhaavasti, tosin vain leikilläni.
”Nähdäänkö aurinkohuipun hetkellä leirin suuaukolla?” Tammisydän kysyi. Naurahdin.
”Et vai kuunnellut kunnolla? Kyllä, ja kisa alkaa nyt!” naukaisin leikilläni ja juoksin nummelle katsomatta taakseni. Kaikki oli niin hyvin, ei taisteluita, ei riitoja.

23.9.2018

Juoksin lämmintuulisella nummella. Paikansin pian jäniksen tuoksun. Lähdin seuraamaan sitä hiljentäen vauhtiani. Näinkin pian jäniksen. Hiivin sitä kohti. Onnekseni tuuli puhalsi jäniksen tuoksua minua kohti. Hyppäsin sen niskaan ja tapoin sen siistillä puraisulla. Näin lähistöllä pienen puun, joka siesoi nummella yksinään. Kaivoin sen juureen pienen kuopan. Maa oli melko pehmeää. Laskin saaliini kuoppaan ja peitin sen mullalla. Juoksin Vesiklaanin rajalle. Haistoin yhtäkkiä vesimyyrän tuoksun. Se oli todennäköisesti eksynyt tälle puolelle rajaa. Jouduin jäljittämään sitä melko kauan, kunnes näin sen. Se oli juuri ja juuri meidän puolellamme rajaa. Hyppäsin sen päälle nopeasti. Puraisin sitä niskaan. Toinen saalis, ajattelin. Juoksin takaisin nummelle ja hautasin sen lähelle aiempaa saalistani. Haistoin lähes heti toisen vesimyyrän. Jäljitin sitä takaisin Vesiklaanin rajalle. Pysyttelin tarkasti tuulen alapuolella. Hyppäsin. Harmikseni hyppyni meni hieman ohi ja vesimyyrä lähti juoksemaan kohti reviiriäni. Juoksin sen perään. Nyt jäit kiinni, ajattelin. Hyppäsin sen niskaan ja puraisin siltä hengen. Menin saaliideni luokse ja kaivoin ne esiin. Lähdin tassuttamaan kohti leiriä kaksi vesimyyrää ja yksi jänis suussani. Haistoin kuitenkin pian toisen jäniksen hädin tuskin omien saaliideni tuoksun läpi. Laskin saaliini puolihuolimattomasti maahan ja käänsin pääni. Takanani oli jäniksen raato. Otin sen suuhuni ja kävelin leirin suuaukolle saaliit mukanani.

”Hei, Tammisydän! Oliko saalisonnea? Itse sain kaksi vesimyyrää ja kaksi jänistä, niin kuin näet”, tervehdin Tammisydäntä leirin suuaukolla. Punaruskea kolli oli jo palannut, vaikka meillä olisi ollut vielä aikaa jäljellä.

”Minä tulinkin jo aikoja sitten, ajattelin, että haluaisit vähän etumatkaa. Mehän kumpikin tiedämme, että olisin muuten voittanut. Sain jäniksen, peltomyyrän ja rastaan”, Tammisydän vastasi. Naurahdin. Kolli alkoi katsella minua kehräten.
”Mennäänkö leiriin syömään? Vatasani huutaa ruokaa!” punaruskea Tammisydän sanoi.
”Niinpä niin. Sinäpä et olekaan häviön suuri ystävä”, vastasin kehräten.
”Mutta ruoka sinulle kelpaa. Selvä, otetaan saaliit ja mennään”, jatkoin ja otin saaliini maasta. Käännyin kohti leiriä ja juoksin sisään katsomatta taakseni.

Pysähdyin suuaukolle, kun taas Tammisydän meni tuoresaaliskasalle. Hän otti itselleen riistaa ja meni joen varteen. Yhtäkkiä Sinitassu tuli sisään leiriin. Jäin tuijottamaan häntä ja hänen vieressään olevaa kissaa. Se vaikutti olevan erakko, sillä se ei tuoksunut kotikisulta eikä miltään klaanilta.
”Hei”, siskoni aloitti hieman vaivaantuneena. Höristin korviani.
”Tuota, hän on Ruska”, siskoni jatkoi osoittaen päällään vieressään istuvaa kissaa. Nyökkäsin hitaasti ja epämääräisesti.
”Sinitassu, mitä tämä tarkoittaa?” emoni ääni rikkoi hiljaisuuden. Kuuntelin jännittyneenä miten keskustelu jatkuisi.

24.9.2018

”Tuota, minä, minä karkasin ja sitten eksyin ja myrsky yllätti minut. Silloin tapasin Ruskan ja hän auttoi minua selviämään myrskystä ja sitte hän auttoi minua löytämään tieni takaisin tänne ja kutsuin hänet mukaani tänne”, Sinitassu vastasi nopeasti ja kierrellen.
”Sinä siis otit apua täysin vieraalta kissalta, ja vielä kutsuit hänet klaaniimme? Et edes tiedä voiko häneen luottaa!” Sumutähti kimmastui.
”Miksi hän olisi auttanut minua, jos häneen ei voisi luottaa?” siskoni tivasi.
”Niimpä”, emoni vastasi kylmästi.
”Mene syömään. Haluan vielä puhua tästä Aurinkoturkin ja Ruskan kanssa”, hän jatkoi. Sinitassu laski päänsä ja lähti kohti tuoresaaliskasaa. Juoksin hänen peräänsä.
”Kyllä emo antaa anteeksi”, lphdutin siskoani päästyäni tämän vierelle.
”Joudun kuitenkin jämään todennäköisesti kuuksi leiriin”, naaras vastasi. Kuuratassu tuli perässämme hetken päästä.
”Et joudu! Sumutähti on jo leppynyt”, nuori oppilas vastasi.
”Ai hei Kuurapentu”, Sinitassu tervehti.
”KuuraTASSU. Minusta tuli Aurinkoturkin oppilas”, Kuuratassu oikaisi.
”Onnea sitten”, siskoni murahti.
”Toivottavasti olet oikeassa”, hän lisäsi lähteneen naaraan perään.
”Minä lähden nyt hetkeksi. Tulen pian takaisin. Sopiiko?” kysyin.

26.9.2018

Tammisydän tuli luokseni ennen kuin ehdin kuulla vastauksen.
”Kuiskevirta tuletko sinä?” kolli kysyi. Katsahdin pitkästi Sinitassuun ja vastasin lopulta:
”Kohta.” En kuitenkaan ehtinyt jatkaa, kun Sumutähti huusi:
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurpuulle klaanikokoukseen!” Juoksin aukiolle lähelle Suurpuuta.
”Hopeapentu, olet ollut osana tätä klaania jo kuusi kuuta ja nyt on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä hetksetä, aina siihen hetkeen asti, jona ansaitset soturinimesi, sinua kutsutaan Hopeatassuksi. Mestariksesi tulee Vaahterahäntä”, emoni aloitti, kun kaikki olivat saapuneet. Uusia oppilaita! Hopeatassu tuli aivan Sumutähden eteen ja isänikin tuli lähelle.
”Vaahterahäntä, sait hyvän koulutuksen Kuutaivaalta ja olet valmis ottamaan oppilaan. Olet osoittanut minulle, klaanillesi ja etenkin Tähtiklaanille olevasi luotettava, uskollinen ja taitava soturi ja odotan, että siirrät kaiken tietosi ja taitosi Hopeatassulle”, päällikkö jatkoi. Olin ylpeä, että Hopeatassustakin oli tullut oppilas.
”Hopeatassu!” aloitin onnittelut. Koko muu klaani liittyi huutoon. Hopeatassu ja Vaahterahäntä koskettivat kuonoja. Kissajoukko ympärilläni alkoi hajaantua.
”Odottakaa vielä!” emoni huusi ja viittasi hännällään Valkopennun luokseen. Olin varma, että hänestäkin tulisi -tassu.
”Valkopentu, olet elänyt Laaksoklaanissa jo kuusi kuuta ja nyt on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä hetkestä, aina siihen hetkeen asti, jona ansaitset soturinimesi, tunnettakoon sinut Valkotassuna. Mestarinasi toimii Usvajalka ja odotan, että hän välittää kaiken tietonsa sinulle”, naaras jatkoi. Arvaukseni oli osunut oikeaan. Usvajalkakin asteli kissojen joukosta eteen.
”Usvajalka, sait hyvän koulutuksen Ruususydämeltä ja olet valmis ottamaan oppilaan. Olet osoittanut olevasi lempeä ja ymmärtäväinen, mutta olet myös osoittanut, että puollustat klaaniasi ja etenkin lähimmäisiäsi. Odotan, että siirrät kaiken tietosi ja hellyytesi Valkotassulle!” Sumutähti lopetti. Valkotassu ja Usvajalka koskettivat kuonoja ja huusin Valkotassun nimeä muiden mukana:
”Valkotassu! Valkotassu!”
”Minulla on vielä yksi ilmoitus!” emoni huusi yltyneen sateen läpi.
”Olen yhdessä Synkkämielen kanssa päättänyt, että Ruska saa jäädä luoksemme. Hän tulee saamaan soturikoulutuksen”, päällikkö naukaisi yllättäen. Ruskako? Se Sinitassun kanssa tullut erakko?
”Ruska, olet saapunut klaaniimme ja olet jo selvinnyt synkistä ajoista. Päätimme nimittää sinut oppilaaksi. Tästä hetkestä aina siihen hetkeen asti, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Ruskatassuksi. Mestariksesi tulee Kynttiläkuono ja odotan, että Kynttiläkuono välittää tietonsa ja taitonsa sinulle”, hän jatkoi. Ruskatassu… mietin.
”Kynttiläkuono, olet saanut hyvän koulutuksen Synkkämieleltä ja olet valmis ottamaan oppilaan. Olet osoittanut olevasi viisas ja oikeudenmukainen soturi ja odotan, että välität kaiken tietosi Ruskatassulle!” Sumutähti lopetti. Ruskatassu ja Kynttiläkuono koskettivat kuonoja.
”Ruskatassu”, onnittelin vaisusti.
”Öh.. Kiitos paljon!” Ruskatassu onnitteli katsoessaan Sumutähteen. Naaras nyökkäsi hänelle hyväksyvästi. Nyökkäsin itsekin kollille. Ehkä meistä tulisi vielä ystäviä. Menin suorinta tietä joen ääreen odottamaan Tammisydäntä. Joen lohduttava virta rauhoitti kaiken melun jälkeen. Sadekin oli alkanut jo hieman hellittää.

6.10.2018

”Leirihän aivan lainehtii!” Sumutähti huusi sateen läpi. Höristin korviani. Hän kiipesi ulos pesästään ja kiipesi Suurpuuhun.
”Sapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurpuulle klaanikokoukseen!” emoni ulvoo kovaa, mutta naaraan ääni kuului vain juuri ja juuri ulvovan tuulen yli. Lopulta kissat kuitenkin saapuvat hytisten sateeseen.
”Laikkujalka, Vaahterahäntä, Viiltokuu, Pajukynsi ja Jäämyrsky, lähtekää saalistamaan vielä kun teillä on pieni mahdollisuus saada jotain kiinni. Tuoresaaliimme ei muuten välttämättä riitä!” Sumutähti aloitti ulvoen, ja kyseiset kissat ryntäsivät ulos leiristä.
”Pikkupilvi, Usvajalka, Ruusuturkki, Tammisydän, Synkkämieli, Välkekorva ja Siementurkki yrittäkää rakentaa pesille suojaa ja tyhjentäkää vesi pesistä. Kaikki pesät tulvivat kohta!” hän jatkoi ulvomista, viitaten kaninkolojen tapaisiin pesiin, joista viimeiset kissat kömpivät ulos niiden alkaessa täyttyä vedellä. Katsoin Tammisydäntä lyhyen hetken ja kuiskasin:
”Onnea”, vaikka kolli ei varmaan kuullut sitä. Kissat nyökkäsivät, ja alkoivat kerätä risuja ja sammalta nopeasti.
”Kermakuono ja Kynttiläkuono, yrittäkää etsiä väliaikaisia pesiä! Emme pysy näissä pesissä suojassa kauaa!” päällikkö ulvoi.
”Merilaulu, Voikukkajalka, Kuiskevirta, Seittijalka ja kaikki oppilaat, yrittäkää auttaa kuningataria, pentuja ja klaaninvanhimpia parhaanne mukaan! Kuuratassu, onko teillä tarpeeksi yrttejä?” emoni mainitsi vihdoin nimeni. Sumutähti hyppäsi puusta ja voihkaisi.
”Kuiskevirta”, hän kuiskasi, ”hae Aurinkoturkki. Pennut tulevat.” Nyökkäsin nopeasti ja aloin tähyillä sateeseen. Erotin pian Aurinkoturkin oranssin turkin sateesta ja juoksin tämän luokse.
”Aurinkoturkki, auta! Sumutähden pennut tulevat!” ähkäisin. Olin huolesta huonovointinen. Emoni sisko nyökkäsi ja alkoi jaella ohjeita Kuuratassulle. Palasin takaisin emoni luokse.
”Aurinkoturkki on tulossa”, sanoin rauhoittavasti.

Aurinkoturkki tuli nopeasti luoksemme.
”Mitä tapahtui?” naaras kysyi, vaikka tiesi vastauksen.
”Synnytys alkoi! Au!” emoni vastasi. Vatsanpohjaani kipristi.
”Pysy tässä”, emoni sisko sanoi lempeästi.
”Kuiskevirta! Etsi Sumutähdelle kallioilta luola tai syvennys, jossa hän voi synnyttää!” Aurinkoturkki käski. Hän tassutti ripeästi yrttien luokse. Lähdin nopeasti tutkimaan leiriä. Kesti hetken, ennen kuin löysin sopivan syvennyksen. Palasin nopeasti Sumutähden luo. Aurinkoturkki oli jo siellä.
”Löysitkö paikan?” hän kysyi toiveikkaana. Nyökkäsin.
”Seuratkaa minua”, sanoin ja lähdin tassuttamaan hitaasti kohti syvennystä.

7.10.2018

”Meidän pitää kantaa Sumutähteä”, Aurinkoturkki totesi.
”Yritä nousta seisomaan”, sanon hellästi ja lempeästi.
Sumutähti pääsee jollain tavalla ylemmäs kivun saattelemana. Painauduimme Aurinkoturkin kanssa hänen kylkiinsä ja lähdimme kuljettamaan häntä osoittamaani suuntaan.
”Kuuratassu, voitko ottaa nuo yrtit?” Aurinkoturkki puuskutti.
Kuuratassu keräsi yrtit mitään sanomatta ja lähti perään.

Tulimme ”lommoiseen” kallionseinämään, jossa olivat muun muassa klaaninvanhimmat. Saatoimme emoni yhteen luolaan makaamaan.
”Laita tassusi tähän. Tunnetko kuinka hänen kehonsa yrittää työntää pentuja ulos?” Aurinkoturkki kysyi ja ohjasi Kuuratassun tassun Sumutähden pyöreälle vatsalle.
”Tunnen!” nuori naaras hihkaisi. Hän liikutti tassuaan.
”Minusta tuntuu että täällä on neljä pentua tulossa. Olenko oikeassa?” Kuuratassu kysyi. Aurinkoturkki laittoi tassunsa Sumutähden vatsalle.
”Olet oikeassa! Hyvin huomattu!” oranssinkeltainen naaras kehui. Sumutähti ulvahti niin että säikähdän.
”Ensimmäinen pentu tulee!” Aurinkoturkki huudahti. Se tuli minulle aivan yllätyksenä. Hetken ajan kuulen tunsin olevani elämän ja kuoleman rajalla. Ja tunsin pienen potkaisun vatsassani, joka havahdutti minut.
”Kuuratassu! Aurinkoturkki huudahti.
”Ensimmäinen tulee!” hän jatkoi. Kuuratassu siirtyi emoni takamuksen luokse. Tunsin taas potkaisuja vatsassani. Voisivatko ne olla…? Havahduin, kun Kuuratassun tassuille putosi jokin valkoinen, jossa oli punaoransseja pilkkuja. Tarkemmin katsottuna se oli naaraspentu.
”Näykkäise kalvo auki ja rupea nuolemaan sitä. Pentu pitää saada hengittämään”, Aurinkoturkki ohjeisti. Kuuratassu tyrkkäsi pennun minulle ja aloin nuolemaan sitä, tosin potkut vatsassani alkoivat jo häiritä.
”Seuraava tulee!” Aurinkoturkki varoitti. Pentu oli tällä kertaa vaaleanruskea naaras vihreillä silmillä. Työnsin valkoisen pennun emonsa vatsan äärelle. Nuolaisen pikaisesti nuorempaa pentua ennen kuin ne kerääntyivät emonsa vatsan ympärille ja alkoivat imemään. Seuraava pentu meinasi pudota Kuuratassun käpälistä. Tunsin taas potkuja vatsassani. *Olkaa nyt rauhassa!* käskin mielessäni. Kun katsoin uutta pentua tarkemmin, erotin, että tämä pentu oli kolli, kellertävänruskea ja vihreäsilmäinen.
”Onko se kohta ohi!?” Sumutähti ärähti kärttyisästi. Tuijotin häntä myötätuntoisesti. Huomasin kauhukseni, että hän vuosi verta.
”Vielä viimeinen työntö”, Aurinkoturkki vastasi lempeästi. Sumutähti ulvahti kivusta viimeisen pennun pudottua Kuuratassun käpälille. Valkea ja sinisilmäinen naaraspentu tuo mieleen nuoren parantajaoppilaan.
”Sen toinen silmä on sokea”, Aurinkoturkki totesi. Kauhistuin sanattomaksi.
”Mitä!?” Sumutähti huusi kauhistuneena ja sieppasi pentunsa. Jo imemässä olleet kolme muuta vinkuivat vastalauseita emon siiryttyä. Sumutähti nuoli pentujan ja käpertyi suojelevasti heidän ympärilleen. Ymmärsin hänen tunteensa paremmin kuin hyvin tuntiessani potkuja mahassani. Sateesta kuului juoksuaskelia. Tunnistin sen isäkseni. Vaahterahäntä ryntäsi ”luolaan”. Nähdessään pennut hän pysähtyi.
”He ovat kauniita!” hän kuiskasi ja kävi kehräten Sumutähden viereen. Hivuttauduin lähemmäs Aurinkoturkkia.
”Mitkä ovat heidän nimensä?” kysyin.
”Valkoinen punaisilla laikuilla on Marjapentu. Vaaleanruskea naaras on Koivupentu. Kellertävän ruskea pn Koivupentu ja viimeinen pilvipentu”, Sumutähti luettelee verta vuotaen. Aurinkoturkki jännittyy vierelläni hiukan kuullessaan Pilvipennun nimen.
”Kauniita nimiä”, kuiskasin. Kaikki jäivät katselemaan pieniä karvakeriä jotka nukkuvat makeasti.
”Sumutähti, sinä vuodat verta, eikä sitä pitäisi vuotaa näin paljoa. Kuuratassu, hae hämähäkinseittiä”, Aurinkoturkki sanoi huolestuneena. Tuntui, että pentujen potkuja kovempi potku olisi tullut vatsaani.
”Aurinkoturkki”, aloitin hiljaa, ”minusta tuntuu, että odotan pentuja.”

24.10.2018

”Miksi noin allapäin? Sumutähdellä on kuitenkin vielä henkiä jäljellä”, kysyin vieressäni istuvalta Kuuratassulta. Hänen harmaantuva hännänpäänsä vääntelehti hieman.
”Pentutarhan täyttyessä Valkopentu jäi pentutarhaan loukkuun ja kuoli…” valkea naaras vastasi hiljaa. Silitin häntä myötätuntoisesti hännälläni.
”Sehän on kauheaa!” henkäisin myötätuntoisesti. Kuuratassu nyökkäsi ja nousi seisomaan. Tarkastelin syvennystä tarkemmin. Sen seinät ovat aika sileät lukuunottamatta lommoa oikealla puolellani. Istun selkä suuaukkoa päin. Vastapäätä minua istui Vaahterahäntä ja vieressäni Aurinkoturkki sekä Kuuratassu. Vatsassani tuntui pari potkua. Yhtäkkiä Sumutähti veti henkeä!
”Hän herää! Kuuratassu, auta minua tukkimaan verenvuoto!” Aurinkoturkki käski. Katselin ympäri luolaa. Heinäpentu, Koivupentu, Marjapentu ja Pilvipentu makasivat emoni vieressä. Isäni tuijotti heitä rakastavasti. Aurinkoturkki ja Kuuratassu näyttivät tekevän kaikkensa Sumutähden puolesta. Näin Koivupennun lähestyvän Kuuratassua ja tökkäisevän häntä etutassuun. Vaalea naaras katsoi alas. Pieni Koivupentu miukaisi säälittävästi. Kuuratassu kyyristyi alas ja kosketti pentua kuonollaan.
”Se pitää sinusta”, Sumutähti tokaisi. Kuuratassu hymähti vastaukseksi. Pieni kellertävä karvamytty lähti kömpimään takaisin maidon tuoksua kohti. Parantajaoppilas tökkäisi pentua kuonollaan.
”Tervetuloa klaaniin”, hän kuiskasi. Sinitassu tuli pesän suuaukolle.
”Miksei kukaan ole hakenut minua? Miksen minä tiennyt, että emoni odottaa pentuja?!” siskoni tivasi kiukkuisena ja tuijotti kaikkia vuorotellen. Hän lähti liukastelemaan kalliota pitkin ja suuri keppi tönäisi hänet jokeen. Tuijotin lamaantuneena hänen peräänsä.
”Ei”, kuiskasin.

3.11.2018

”Mitä?” kuulin Kuuratassun kysymyksen. Tunsin piston sydämessäni. Sinitassu…
”Sinitassu huuhtoutui jokeen!” sain kuiskattua. Se teki pahaa. Vasta hetki sitten Sinitassu oli huutanut syvennyksessä siitä, että hänelle ei ollut kerrottu Sumutähden pennuista, ja nyt hän oli jo huuhtoutunut pois! Ei, ei, ei! Työnsin kynnet märkään hiekkaan veden alla. Tunsin joen tyrskyt, jotka olivat hetki sitten vetäneet siskoni mukaansa.
”Emme voi mennä lähemmäs!” Kuuratassu huusi ja alkoi puskea minua kylkeen.
”Mutta sisareni!” huusin vaikertavalla äänellä.
”Emme voi tehdä enää mitään! Sitä paitsi mieti pentujasi!” nuori naaras huusi.
”Odotatko sinä pentuja?” kuulin takaani äänen. Tunnistin heti sen kuuluvan Tammisydämelle. Käännyin ja näin Tammisydämmen parin hännänmitan päässä meistä.
”Niin. Kuuratassu puhuu totta”, vastasin. Lähestyin kollia varovasti. Katsoin sivulle ja näin Valkopennun pienen ruumiin aukiolla. Muutin mieltäni ja lähdin kohti Apilahäntää, joka oli painautunut Jäämyrskyä vasten. Päästessäni heidän luokseen kuiskasin Apilahännälle:
”Otan osaa. Hänet otetaan vastaan Tähtiklaanissa.”

7.12.2018

Nostin katseeni ja katselin leiriä. Ajattelin lähteä saalistamaan, mutta tulin toisiin aatoksiin, kun näin Myrskytassun juttelevan Kuuratassun kanssa. Menin kiinnostuneena kuuloetäisyydelle.
”P-putosi jokeen? Et ole tosissasi?!” Myrskytassu ulvahti sydäntävihlaisevasti.
”Olen pahoillani”, Kuuratassu kuiskasi. Tunsin myötätuntoa kollia kohtaan. Harmaanruskea nyökkäsi ja ryntäsi pois parantajaoppilaan luota kohti tuoresaaliskassa. Hän nappasi kasasta pienen linnun, jota meni syömään varjoon leirin reunalle. Lähdin seuraamaan kollia.
”Onko kaikki hyvin?” kysyin nopeasti. Oppilas nosti katseensa minuun.
”On, oikein hyvin”, hän vastasi lyhyesti.
”Näen valheesi läpi. Kuulin keskustelunne”, vastasin ja laskin häntäni kollin lavoille. ”Sinusta tulee kohta setä”, sanoin vielä yrittäen lohduttaa.

9.12.2018

Myrskytassu ei ehtinyt vastaamaan, kun Vaahterahäntä tuli luoksemme.
”Hei! Kuiskevirta, Pilvipentu pyysi sinua. Tulisitko?” isä kysyi. Olin kahden vaiheilla. Menenkö Pilvipennun ja muiden luo, vai jäänkö Myrskytassun luo?
”Hetki, voisimmeko olla Myrskytassun kanssa kahden?” päädyin vastaamaan. Vaahterahäntä nyökkäsi ja lähti puhumaan Synkkämielen kanssa.
”Miksi noin teit?” Myrskytassu kysyi.
”Tulisitko kanssani katsomaan Sumutähden uusia pentuja?” kysyin. Tiesin, että Myrskytassu kaipasi jonkun seuraa. Ja ehkä joku Sumutähden pennuista olisi hänelle sopiva uusi kumppani?

17.1.2019

”Eipä minulla ole parempaakaan tekemistä”, Myrskytassu tokaisi ja kohautti lapojaan, kun nousi seisomaan. Hipaisin häntä lohduttavasti hännälläni. Kolli katsahti minuun kiitollisena ja kävelimme yhdessä pentutarhaan. Sumutähti makasi muhkealla sammalpatjalla ja neljä pentua kierivät hänen päällään. Katsoin pentuja lämpimästi.
”Mikä on valkoisen pennun nimi?” Myrskytassu kuiskasi viitaten puolisokeaa karvapalleroa.
”Pilvipentu. Hänet nimettiin siskosi mukaan”, vastasin varovasti. Myrskytassu värähti. ”Oli epäreilua, mitä hänelle tapahtui, mutta sille oli tarkoitus”, yritin lohduttaa.
”Varmasti”, Myrskytassu tuhahti pilkallisesti. ”Anteeksi”, kolli sanoi ja käveli ulos pesästä. Heinäpentu ja Pilvipentu olivat huomanneet tuloni.
”Näytä meille jokin taisteluliike, ole kiltti!” Heinäpentu mankui.
”Olette vielä liian nuoria. Valitan”, sanoin. En pystynyt kerta kaikkisesti sanomaan mitään. Pennut panivat hanakasti vastaan.
”Milloin muutat pentutarhaan? Olisi mukavaa saada jotain seuraa, kun palaan pentutarhaan ja Apilahännänkin pennut nimitetään pian oppilaiksi, etkä varmaan pysy enää muiden soturien perässä”, Sumutähti kysyi. Nyökkäsin ja vastasin:
”Tänään. Käyn kuitenkin hoitamassa pari juttua”, sanoin. Ennen kaikkea halusin nauttia raittiista ilmasta ja katsoa tähtiä.
”Tietysti”, Sumutähti vastasi. Kuuratassu tuli pian pesään.
”Ai se oletkin sinä, Kuuratassu”, Sumutähti sanoi. ”Onko kaikki hyvin?” hän kysyi hiukan jännittyneenä.
”Ööö… tuota. Kun olin nukkumassa näin Aurinkoturkin unessani. Hän sanoi että ’Näin oli pakko tapahtua’. Ja…niin…”, vaaleansävyinen naaras sanoi pienellä äänellä.
”Älä vain sano että hän on kuollut!” Sumutähti huudahti ääni väristen. Kuuratassu nyökkäsi pienesti.
”Mikä on emo? Onko kaikki hyvin?” kysyi Heinäpentu, joka oli sisarustensa kanssa käpertynyt emon pedille. Kolli oli jo puoliksi unessa, kun hänen siskonsa nukkuivat.
”Kaikki on hyvin”, Sumutähti vastasi ääni väristen. Lehtikadon kylmä tuuli tunkeutui turkin läpi ja iskee sisuskaluihin, kuin saalistaja joka iskee kyntensä riistaan. Kuuratassu käpertyi Sumutähden viereen, sillä ei tiennyt miten muuten lohduttaa tätä. Päällikkö tuijotti eteensä sokeasti, eikä edes huomannut Vaahterahäntää, joka asteli pesään.
”Aurinkoturkin ruumis on kannettu leirin keskelle”, hän kuiskasi ja otti Kuuratassun paikan Sumutähden vierestä. Parantaja nousi ylös ja käveli ulos. Katsoin hänen peräänsä hetken, ja sitten käännyin kohti vanhempiani ja kaikkia sisaruksiani, jotka olivat vielä Laaksoklaanissa. Käännyin pois ja lähdin pesästä. Ohut hanki anturoideni alla tuntui kylmältä, mutta en jaksanut välittää siitä. Kissat olivat kerääntyneet aukion ympärille supattelemaan. Aurinkoturkin selkä oli oudosti liiskana ja hänen luunsa turkin alla näyttivät olevan poikki. Tepsutin oranssin parantajan luokse, kun Kuuratassu oli asettumassa vanhan mestarinsa viereen makaamaan.
”Hänen olisi kuulunut elää pidempään”, parantaja kuiskasi minulle. Laskin häntäni hänen lavoilleen ja kyyristyin Kuuratassun viereen. Yksitellen laaksoklaanilaiset käyvivät hyvästelemässä vanhan parantajansa. Viimeisenä tulivat Sumutähti sekä Viiltokuu. ”Sinun pitäisi varmaan mennä lämmittelemään”, Kuuratassu kuiskasi.
”Niin sinunkin”, mumisin vastaukseksi. Kuuratassu huokasi ja asteli pois. ”Emo. Olen niin pahoillani. Ensin Sinitassu, ja sitten tämä”, kuiskasin hiljaa, tosin päällikkö ei varmaan kuullut sitä. Painoin pääni Aurinkoturkkia vasten ja suljin silmäni. Kun avasin ne, näin taivaalla oranssin hahmon, jonka vieressä oli valkea hahmo. *Aurinkoturkki ja Pilvisydän…* Tassutin hiljaa pentutarhaan ja käperryin siellä Yösydämen pedille vaitonaisena nukkumaan, sillä minulle ei oltu vielä tehty petiä.

Kuurapolku tassutti pentutarhaan. Hän tuli ilmeisesti tarkistamaan meitä kuningattaria. Hän tutki minua tovin ja totesi sitten:
”Tunnut olevan kunnossa. Onneksi!” Hymyilin ja käperryin makaamaan turkki pörhössä, sillä jopa täällä pentutarhassa oli kylmä. Kyllästyin kuitenkin pian pelkkään makaamiseen ja astelin hiljaa ulos tarhasta. Haravoin katseellani rauhaisaa leiriä etsien vapaata oppilasta tilkitsemään pentutarhan seiniä. Huomasin Kettutassun ja Punatassun, jotka näyttivät rauhanomaisilta, mutta heidän eleensä vaikuttivat jotenkin… tutuilta? Ehkä vain kuvittelin, mutta he näyttivät ehkä hiukan minulta ja Tammisydämeltä? Jäin vähän matkan päähän seuraamaan heidän yhteistä hetkeään.

14.2.2019

Makasin yksinäisessä pentutarhassa synnyttämässä. Lumet pöllyten valkoinen kissa ryntäsi pentutarhalle näkemään, kuinka supistus ravistelivat synnyttävän kehoani. Valkoinen kissa istahti harmaan viereeni.
”Onko hän kunnossa?” kuului hätääntynyt nauku valkoisen takaa.
”Hän voi hyvin, Tammisydän. Kipu on luontaista synnyttävälle kuningattarelle”, hän kertoi rauhallisesti hermostuneelle kollille.
”Selvä, Kuurapolku”, Tammisydämeksi kutsuttu kolli vastasi. Makasin yhä synnyttämässä. En ymmärtänyt kivuiltani Kuurapolun enkä Tammisydämen sanoja. Erotin vain heikosti Tammisydämen äänen:
”Hyvin se menee, Kuiskevirta.” Ponnistelin pitkään, kunnes viimein ensimmäinen pentu syntyi. En nähnyt kuin sumean kuvan vaaleanruskeasta pennusta. Sen jälkeen minun oli taas keskityttävä synnyttämiseen. Ikuisuudelta tuntuva aika. Toinen pentu, tällä kertaa tummanruskea, jolla oli raitoja. Uusi ikuisuus. Kolmas pentu, ulkonäöllinen kopio minusta. Aloin nuolla ensin nuorinta.

1.3.2019

”Teillä on kaksi vahvaa poikaa ja yksi hyvin kaunis tytär”, parantaja huokaisi iloisesti.
”Naaras on yhtä kaunis kuin emonsa, ja saman näköinenkin”, Tammisydän kuiskasi korvaani. Olin kauhean väsynyt synnytyksestä ja mieleni teki nukahtaa. En kuitenkaan voinut nukahtaa nuorten pentujen edessä. Minun pentujeni. Pennut alkoivat ryömiä kohti maidon tuoksua. Pentujen imiessä maitoa Kuurapolku käveli ulos pentutarhasta. ”Mitä ajattelisit nimiksi?” Tammisydän kysyi minulta. Mietin hetken katsellessani pentujen vaaleanruskeaa, tummanruskeaa ja vaaleanharmaata olemusta. Vanhin oli yksivärinen kolli, joka oli pennuista suurin. Keskimmäinen oli hieman ensimmäistä pentua pienempi, mutta sen kynnet olivat suuremmat. Sillä oli punertavia raitoja. Viimeinen pentu oli pienempi kuin veljensä, ainoa naaras. Hänen turkkinsa oli vaaleanharmaa ja sitä koristivat tummanharmaat raidat — niin kuin Tammisydän oli sanonutkin, kuviointi oli sama kuin minulla.
”Tuon nuorimman turkki on niin kaunis, harmaa”, maukaisin hiljaa. Sumutähti oli jossain välissä saapunut pesään.
”Mitkä ovat pentujen nimet?” emoni kysyi.
”Emme ole vielä päättäneet”, Tammisydän vastasi puolestani.
”Miten olisi Harmaapentu? Se on tavallinen, mutta se sopii hänelle”, ehdotin osoittaen hännälläni naarasta. Pentu miukaisi pienesti kuin suostumuksen merkiksi.
”Se pitää nimestä. Joten sinä olet Harmaapentu, pikkuinen”, Tammisydän maukaisi lempeästi.
”Entä sinä? Sinun kyntesi kiiltävät”, maukaisin osoittaen suurinta pentua.
”Miten olisi Kiiltopentu?” Tammisydän kysyi. Nyökkäsin myöntymisen merkiksi. Tammisydän lähti juoksemalla pesästä kuultuaan Synkkämielen käskevän äännähdyksen.
”Entä viimeinen?” Sumutähti kysyi.
”En tiedä”, maukaisin. Sumutähti lähti pesästä. Hetken päästä joku käveli pesään.
”Metsäklaani ja Vesiklaani taistelevat tietä leiriin. Soturimme ovat heitä vastassa, mutta valmista pentusi lähtemään täältä”, pesään saapunut Välkekorva sanoi jännittyneenä. Hermostuin. *Sota on alkanut.*
”Eiväthän he ole lähellä leiriä?” kysyin hieman hätääntyneenä.
”Eivät vielä, mutta soturimme taistelevat kahta klaania vastaan. Kaikkea voi tapahtua”, vanhempi kuningatar vastasi. ”Pidä pentusi valmiudessa lähtemään. Jos kohtalomme ei ole täällä se on jossain muualla. Emme voi vaarantaa pienimpien henkiä”, naaras vielä sanoi ja lähti pesästä.
”Pennut. Kuunnelkaa”, mau’uin hätääntyneenä, tosin yritin pitää ääneni rauhallisena. ”Jos Laaksoklaani joutuu lähtemään, joudun aivan varmasti jäämään tänne. Lähdemme toiseen klaaniin, missä olette turvassa”, jatkoin. *Ja tietenkin jään odottamaan Sinitassua. Odotan Sinitassua ikuisesti.*
”Mitä emo tarkoitti?” kuului Aamupennun hätääntynyt nauku.
”Pitääkö meidän OIKEASTI lähteä?” hänen veljensä Aurinkopentu jatkoi.
”Minä… en tiedä”, sanoin murtuneena. ”Jos taistelu etenee leiriin, minä lupaan suojella teitä kaikkia, vaikka hengelläni. Lupaan Tähtiklaanin nimeen, että Laaksoklaani ei luovuta taistelematta”, lupasin pennuille. En kestänyt katsoa heidän viattomuuttaan. *Voi, kunpa voisin sekä jäädä tänne pentujen luo odottamaan Sinitassua ja pysyä klaanini ja perheeni matkassa…*

4.3.2019

Jähmettyin tuijottamaan aukiolle. Näin Hämäräturkin, joka kantoi veristä Hopeatassua.
”Kuurapolku!” soturi huusi parantajalle.
”Onko hän…?” Aamupentu kysyi minulta päästyään viereeni. Tuijotin yhä eteenpäin.
”En tiedä”, vastasin. Juovikas turkkini oli pörhössä hännänpäätä myöten ja siniset silmäni tuijottivat pelon vallassa Hämäräturkkia. ”En tiedä. Hän on Tähtiklaanin käpälissä. Voitko hakea Hämäräturkin tänne selittämään, mitä tapahtui? En halua hylätä pentujani”, maukaisin. Aamupentu nyökkäsi ja lähti pentutarhan vihreästä suojasta kohti parantajan pesää. Käperryin suojelevaisesti nuorten pentujen ympärille Aurinkopennun kurkkiessa pentujani selkäni takaa. Hetken päästä Hämäräturkki asteli pesään Aamupennun kanssa. Naaras käänsi katseensa soturiin.
”Synkkäsielu tappoi Hopeatassun”, Hämäräturkki päätti töksäyttää suoraan sen suurempia kiertelemättä taikka ajattelematta.
”Mitä? Onko Hopeatassu… kuollut?” Aurinkopentu kysyi. Heilautin harmaata häntääni myötätuntoisesti.
”Kyllä”, sanoin pahoittelevasti.

8.4.2019

Käänsin pääni pois pennuista, kohti aukiota. Huokaisin. Näin Tammisydämen ja — mitä? — Omenanlehden vartioivan pentutarhaa. Juoksin pentutarhan suulle, aivan Omenanlehden taakse.
”Häivy, tai saat kynsistä! Sinä et minun etkä Välkekorvan pentuihin koske!” ulvoin raivoissani ja paljastin kynteni. ”Tammisydän, miksi et häädä tuota Vesiklaanin kalanaamaa pois leiristä?”

9.4.2019

”Omenanlehti on meidän puolellamme, hän tuli varoittamaan meitä”, Tammisydän sanoi ja nuolaisi korviani. ”Lupaan etten anna mitään pahaa tapahtua sinulle enkä pennuille”, kolli sanoi vakaasti ja tavoitti sinisten silmieni raivokkaan katseen.
”Emo!?” kuului pennun huuto vierestäni. Kun laskin katseeni, näin Kiiltopennun saapuneen viereeni. Hän tuijotti isäänsä hämmentyneenä.
”Hei pikkuinen, tiesikö, että minä olen sinun isäsi?” Tammisydän kysyi Kiiltopennulta ja kumartui nuuhkaisemaan maidontuoksuista pentua. Ruskea pentu pudisteli päätään hämmentyneenä.
”Tuletko katsomaan siskoani ja veljeäni?” hän kysyi Tammisydämeltä. Kumarruin nuolaisemaan pentuni päätä.
”Isäsi ei taida nyt oikein ehtiä. Sotureilla on hyvin tärkeää tekemistä. Isä tulee kyllä heti kun pääsee” — tämän aikana katsoin Tammisydäntä hetken ajan kysyvästi — ”eikä hän tule sinua tapaamaan tähän suuaukolle vaan pentutarhaan muiden luo”, sanoin ja ohjeistin pentua hännälläni pentutarhaan.

25.4.2019

Astelin ruskean pennun kanssa pentutarhaan. Omat pentuni makasivat sammalpedillä, Välkekorvan kollipentu Aurinkopentu yritti rakentaa nurkkaan harjoittelualuetta ja kollin sisko Aamupentu katseli uteliaana pikkuisia. Kiiltopentu asteli sammalpedillemme.
”Sinäkin avasit silmäsi”, pentu sanoi iloisena. Huomasin hänen tarkoittavan Kanipentua, vaaleanruskeaa pentua. Harmaapentu pyöri hieman. Hän pyristeli silmänsä auki.
”Emo! Katso! Minäkin avasin silmäni!” pieni harmaa kissa vinkaisi. Tassutin pentujeni luo ja kumarruin nuolaisemaan Harmaapennun päätä.
”Niin avasitkin, rakas. Muista katsoa veljiesi perään”, maukaisin lempeästi. Pentuni nyökkäsi innokkaana.
”Kyllä minä KATSON”, hän sanoi painottaen katson-sanaa. Nyökäytin hieman.
”Hyvä”, sanoin.
”Hei Kiiltopentu ja Kanipentu! Tulkaa harjoittelemaan!” Aurinkopentu huusi iloisena. Pennun sisko Aamupentu näpäytti häntä hännällään.
”Eivät he vielä voi tulla. Hehän ovat vasta noin pieniä!” pieni valkoharmaa naaras sanoi.
”Mutta nyt me ei olla enää nuorimpia!” Aurinkopentu vastusti. ”Tule sitten sinä!” Jätin vanhemmat pennut riitelemään ja asetuin makuulle.
”Tulkaa ottamaan maitoa”, sanoin pennuille hiljaa. Annoin mieleni tyhjentyä kaikista huolista ja keskityin pentuihin.

1.5.2019

Tammisydän asteli pesään juuri pentujen lopetettua imemisen ja nukahdettua.
”Kuiskevirta”, hän sanoi hiljaa surun murtamalla äänellä. *Jotain on tapahtunut*, ajattelin huolissani.
”Synkkämieli on kuollut. Sinun pitäisi kertoa Sumutähdelle”, kumppanini sanoi vakavalla äänellä. Nyökkäsin ja nousin pystyyn.
”Voisitko pitää huolta pennuistamme, ja Välkekorvan pennuista myös? Tai no enemmän Aurinkopennusta, Aamupentu on rauhallisempi. Menen heti kertomaan emolle”, sanoin ja lähdin astelemaan kohti pesän suuta. Työntäessäni pään ulos pesästä haistoin heti ensimmäisenä leirin raikkaan hiirenkorvaisen tuoksun, joka oli aivan toinen pentutarhan ummehtuneeseen mullanhajuun verrattuna. Kissoja istui aukiolla Hopeatassun ja Synkkämielen valvojaisissa. Päätin, että tulen suremaan myöhemmin. Jatkoin emoni pesälle leirin reunalle. Pistin pääni sisään.
”Sumutähti?” kysyin.
”Kuka siellä?” emoni vastasi innottomalla äänellä, kuin olisi jo arvannut uutiseni.
”Minä vain, Kuiskevirta. Minulla on uutisia”, maukaisin yrittäen pitää ääneni mahdollisimman normaalina.
”Ai sinä. Tule sisään vain”, klaanipäällikkö sanoi. Kävelin sisään pesään. Emoni makasi sisällä puoliksi syöty hiiri edessään. Hän ohjasi hännällään minut istumaan viereensä. ”No, mitä asiaa?” Sumutähti tivasi heti hieman ärhäkkyyttä äänessään. Huokaisin.
”Vaikka en ollutkaan taistelussa, sain silti tietää koko muun klaanin tavoin, pentuja lukuun ottamatta, nämä ikävät uutiset. Ensinnäkin Hopeatassu on kuollut” — Sumutähti painoi päänsä — ”samoin kuin Synkkämieli”, kerroin surumielisesti.
”Kuka on tappanut varapäällikköni?” Sumutähti kysyi häntä vihaisesti vispaten. Pudistin päätäni.
”En tiedä. Sinun pitää muistaa nimittää uusi varapäällikkö ennen kuuhuippua. Lisäksi klaani tarvitsisi tukeasi tälläisenä hetkenä. Tuletko?” muistutin. Sumutähti nyökkäsi vastahakoisesti.
”Selvä. Mutta uutta varapäällikköä en nimitä, en vielä! Anna minun miettiä ja puhua Kuurapolun kanssa!” päällikkö julisti. Sumunharmaa naaras asteli edelläni ulos pesästä. Aukiolla vallitsi odottava hiljaisuus. Laaksoklaanin kissajoukon keskellä oli muutama Vesiklaanin kissa.
”Mitä tämä tarkoittaa?” Sumutähti kysyi heiltä vaivautumatta kiipeämään Suurpuulle.

25.5.2019

”He auttoivat meitä häätämään tuhoklaanilaiset reviiriltämme”, puhui Voikukkajalka. Sumutähti silmäili kissajoukkoa epävarmasti.
”Onko tämä totta?” naaras kysyi joukkoa johtavalta Kaikulauluta.
”On”, Kaikulaulu vastasi kykenemättä sanomaan enempää. Sumutähden epävarma katse kääntyi Kuurapolkuun.
”Se on totta. Esimerkiksi Omenanlehti vartioi pentutarhaa Tammisydämen kanssa siltä varalta, että taistelu etenisi leiriin”, parantaja kertoi päällikölle kuulostaen varmalta. Päällikön katseessa oli epäilyksen varjo, kun hän nyökkäsi Kaikulaululle hyväksyvästi.
”Olette tervetulleita jäämään, jos haluatte. Tuoresaaliskasassa on ruokaa ja loukkaantuneet voivat mennä Kuurapolun pesälle odottamaan hoitoa, mutta juuri nyt minulla olisi asiaa parantajalle”, emomi huokaisi väsyyneenä näyttäen vanhalta ja heiveröiseltä. *Onhan hän melko vanha. Minäkin tunnen itseni tällä hetkellä niin vanhaksi…* Sumutähti tallusti pesäänsä. Aukiolle lankesi odottava hiljaisuus. Vesiklaanista tulleet kissat seisoivat sisäänkäynnin puolella Suurpuuta ja Laaksoklaanilaiset seisoivat päällikön pesän puolella. Astuin Suurpuun kohdalle.
”Minusta meidän on tutustuttava toisiimme paremmin, jos kerran olemme tulevaisuudessa samaa klaania”, ehdotin. Jatkoin matkaa eteenpäin, samoin teki muutama Laaksoklaanilainen ja Vesiklaanilainen.
”Tervehdys, Kaikulaulu. Olen Kuiskevirta. Ei ollut tarkoitus järjestää noin epämukavaa vastaanottoa. Klaani on vain hieman peloissaan, kun kolme kissaa, joista yksi on varapäällikkö, on kuollut. Onko joukossanne kuningattaria? Voin yrittää tehdä heidän olonsa mukavaksi pentutarhassa, ja samaa käytöstä oletan muiltakin klaanimme kissoilta. Tehkää olonne mukavaksi, niin kuin emoni jo sanoikin”, tervehdin vanhempaa soturitarta muodollisesti.
”Kiitos. Sinua voisi luulla kokeneeksi ja arvostetuksi soturiksi tai varapäälliköksi, kun teit tuollaisen aloitteen. Olisit hyvä valinta varapäälliköksi. Ja kyllä, Saukkosydän alkoi juuri odottaa Tiikerisydämen pentuja”, Kaikulaulu vastasi. Nyökkäsin häkeltyneenä.
”Olen kuitenkin täysin varma, että minua ei valita, koska ensinnäkin olen klaanin toiseksi nuorin soturi, vain Kettusydän on minua nuorempi, ja minulla ei vielä ole ollut oppilasta, ja olen kuningatar, ja olen päällikön tytär, joten se saattaisi vaikuttaa suosinnalta. Käyn nyt etsimässä Saukkosydämen ja ohjaan hänet pentutarhaan tutustumaan pentuihin. Ja pitäisi etsiä myös Välkekorva, hänen pentunsa varmaan kaipaavat jo häntä”, sanoin. Hetken mietinnän jälkeen vielä lisäsin: ”Synkkämieli oli Välkekorvan pentujen isä.” Kaikulaulu nyökkäsi.
”Mene nyt, nuori kuningatar. Me tapaamme vielä.”

Löysin Välkekorvan ja Saukkosydämen lähes heti. He juttelivat keskenään.
”Hei! Anteeksi kun häiritsen, mutta Kaikulaulu pyysi, että esittelisin sinun kanssasi, Välkekorva, pentutarhaa sinulle, Saukkosydän”, sanoin. Naaraat nyökkäsivät ja lähtivät yhdessä supattaen kohti pentutarhaa. Jäin tuijottamaan paikoillani heidän peräänsä.

Advertisement