Omenanlehden tarinat

Nämä tarinat on kirjoittanut Tähtikissa

29.8.2018

Juoksin rajan yli. Lumiturkki viiletti jo kaukana edessä.
”Miltä tuntuu?” vieressäni jokseva Tiikerisydän kysyi. Kiihdytin tahtiani.
”No mikäs siinä. Vähän jännittää, mitä Kirkastähti sanoo”, sanoin vähättelevästi. Ehtiessämme leiriin Lumiturkki oli jo aukiolla istumassa. Meiltä oli jäänyt jotain väliin.
”Lumiturkki, lepää sinä. Ratamoturkki, ota mukaasi Punavarjo, Salamatassu ja Omenatassu. Ja Lehtilampi ja Piikkitassu, ottakaa yrttejä parannusta varten. Pysykäö suojassa”, Kirkastähti naukaisi. Pääsen puolustamaan Laaksoklaania! Juoksin partion mukana ulos leiristä. Viiletin Salamatassun rinnalla Laaksoklaanin rajaa kohti.
”Mennään Laaksoklaanin reviirin läpi. Lehtilampi ja Piikkitassu, menkää jonnekkin lähelle rajaa”, Ratamoturkki määräsi. Partiomme juoksi loppumatkan. Pian näin edessäni joukon taistelevia kissoja.
”Vesiklaani, hyökkäykseen!” Ratamoturkki huusi. Kävin hyökkäämään jonkin mustan soturin kimppuun. Salamatassu hyppäsi viereeni. Voittaisimme yhdessä.

30.8.2018

Naaras yritti karistaa meitä selästään. Nuori likaisenvalkea kolli alkoi raapimaan minua ja Salamatassua. Hän osui pahasti Salamatassuun. Kolli putosi naaraan selästä ja kaatui maahan.
”Salamatassuuuuu! Älä kuole!” ulvaisin hypätessäni kollin viereen. Joku tumma Laaksoklaanin kolli iski likaisenvalkean kollin kimppuun.
”Vihmavarjo! Metsäklaani lähettää parantajiakin taisteluun!” kolli varmisti, että kaikki kuulivat. Punavarjo juoksi Salamatassun vierelle. Hän heilautti hännällään kohti Laaksoklaanin reviiriä. Nyökkäsin.
”Vien hänet Lehtilammen ja Piikkitassun luo”, naukaisin hiljaa. Otin sitten kollin niskanahasta kiinni ja lähdin raahaamaan häntä kohti parantajien piilopaikkaa. Punavarjo kääntyi sen mustan naaraskissan kimppuun, jonka kimppuun olimme Salamatassun kanssa hyökänneet.

2.9.2018

Heräsin lempeisiin nuolaisuihin. Lehtilampi makasi edessäni ja nuoli minua ja Salamatassua. Piikkitassu tuijotteli edessämme taisteluun. Pian naaras kääntyi ja kysyi lempeästi:
”Miten voitte?” Käänsin pääni ylös ja nousin seisomaan.
”Kiitos kysymästä, hyvin”, vastasin. Salamatassukin nousi jaloilleen ja nyökkäsi. Säikähdin hieman kollin vatsaan syntynyttä arpea.

3.9.2018

Näin pienen kullanruskean karvamytyn liikkuvan meitä kohti. Lähemmäs tullessa se erottui kellanruskeaksi Metsäklaanin pennuksi, jonka selässä on pitkä musta raita ja pyöreissä kasvoissa meripihkanväriset silmät. Sitten, kuin Tähtiklaanin lähettämänä, Vihmavarjo tarrasi kiinni pentuun.
”Kiitos”, Piikkitassu kiitti kollia. Itsekin osoitin kunnioitusta kumartumalla syvään. Salamatassu teki samoin. Kiitos, sanoimme elekielellä.

4.9.2018

”Vihmavarjo tuli juuri oikeaan aikaan!” naukaisin helpottuneena. Todellisuudessa iloitsin sen vuoksi, ettei pentu ollut saanut suurempia vammoja. Katsoin veljeeni, jonka silmät säihkyivät.
”Hah! Kyllä minä yhdelle vaivaiselle pennulle olisin pärjännyt! Salamatassu huudahti taistelunnälkäisenä. Tuhahdin hieman. Salamatassu oli aina tuollainen.
”Et tuolla vatsalla”, tokaisin vilkaisten arpea veljeni vatsassa. Se oli aika ilkeän näköinen hämähäkinseitillä peitettynä.
”Olisinpas!” Salamatassu kiivastui. En enää sanonut mitään. Tuo johtaisi veljeni vielä muihinkin vammoihin.
”No pääasia on, että Laaksoklaani voitti taistelun ja me voimme palata leiriin” Lehtilampi keskeytti. Salamatassu vilkaisi parantajaa murhanhimoisesti. Piikkitassu katseli sivummalta. Olin hyvilläni ystäväni läsnäolosta. Salamatassu kampesi itsensä jaloilleen purren huulta. Arvelin, että arpeen sattui. En kuitenkaan sanonut siitä veljelleni mitään. Astelimme hiljaisuuden vallitseea leiriin. Lehtilampi ja Salamatassu kävelivät minun ja Piikkitassun edellä.

28.9.2018

Omenatassu oli lähtenyt saalistamaan. Naaras tassutti rauhallisesti Metsäklaanin rajaa kohti. Siellä olisi hyvä kalastusjoki. Omenatassu haistoi jo joen tuoksun ja jatkoi matkaa kiihdyttäen tahtia. Pian naaras näki vuolaasti virtaavan joen ja — suureksi yllätyksekseen — Piikkitassun ja jonkun Metsäklaanin oppilaan. He näyttivät leikkivän. Omenatassu piiloutui äkkiä pensaan taakse. Piikkitassu hyppäsi pakoon juosseen Metsäklaanin oppilaan päälle kynnet piilossa ja painoi tämän maahan.
”Selvä, sovitaan, että voitit”, oppilas alistui. Omenatassun sydän hakkasi lujaa. Naaras toivoi kovasti, ettei paljastuisi.

Piikkitassu nousi naaraan päältä. Hän meni joen äärelle, vaikka se virtasi kovaa vauhtia. Naaras kastoi tassunsa veteen ja hän putosi liukkaan reunan ohi.
”Apua!” Piikkitassu huusi. Omenatassu juoksi joen reunalle, mutta naaraan ehtiessä sinne Piikkitassu oli jo ajautunut virran vietäväksi.

Kullanvärinen naaras tuijotti Omenatassua hetken. Pian naaras käänsi katseensa ja juoksi rajalle. Siellä hän käänsi päänsä Omenatassua kohti ja kysyi:
”Kuka sinä olet?” Kermanvärinen naaras tuijotti kullanväristä oppilasta hetken ja vastasi:
”Omenatassu. Mutta sinä et kuulu tänne. Häivy, sillä en voi auttaa sinua”, naaras sanoi lopun pahoittelevasti.

6.10.2018

Omenatassu juoksi täyttä vauhtia leiriin. Kirkastähti oli varmasti juuri lähettänyt käskyt.
”Mitä minun pitää tehdä?” naaras kysyi Lumiturkilta.
”Auta saalistamisessa”, Omenatassun mestari vastasi. Kermanvärinen naaras nyökkäsi. Hän juoksi ulos leiristä. Omenatassu näki heti Kaikulaulun ja Ratamoturkin yrittävän löytää maariistaa. Naaras alkoi itsekin etsiä jotain, millä voisi ruokkia klaaniaan.

Advertisement