Pilvisydämen tarinat

Kävelen kohti pentutarhaa. Lupasin Apilahännälle, että autan häntä Kirsikkapennun ja Kuusipennun hoitamisessa. Olen parantajan oppilas, joten päiväni kuluvat auttaen kuningataria ja klaaninvanhimpia. Olen juuri astumassa pentutarhaan kun Kirsikkapentu ja Kuusipentu ryntäävät ulos pesästä.
”Varovasti nyt!” sanon lempeästi.
”Sinä olet Kostotähti ja minä olen Sumutähti!” Kirsikkapentu vinkuu iloisena.
”Eipäs, minä olen Sumutähti ja sinä olet Kirkastähti!” hänen veljensä, Kuusipentu ilmoittaa.
”Mutta sinä olit Sumutähti viime kerralla! Nyt on minun vuoro!” Kirsikkapentu valittaa.
”Eipäs nyt riidellä. Kuusitassu on tällä kerralla Kirkastähti ja sinä saat olla Sumutähti”, sanon nopeasti.
”Epäreilua!” Kuusipentu nurisee.
”Häädetään Kostotähti!” Kirsikkapentu huutaa ja lähtee jahtaamaan minua kohti mäen juurta Kuusipentu perässään.
Kohta kiipeän mäen rinnettä kaksi pentua kannoillani. Saavumme vuoren huipulle, sitten lähden juoksemaan takaisin maahan pentujen ohitse. Olen noin viiden ketunmitan korkeudessa, kohdassa jossa on iso kieleke, kun jalkani äkkiä luiskahtaa pois polulta ja huomaan tippuvani maata kohden kovaa vauhtia. Iskeydyn maahan erittäin kovaa,epätävallisesti selkä edellä. Sitten kuulen huutoja tunnen kamalaa kipua jokapuolella ruumistani ja sitten kaikki häviää.

13.8.2018

”Auuu!” huudan kovaa samaan aikaan kun avaan silmiäni. Tunnen kamalaa kipua selässäni ja hassua kyllä, en tunne takajalkojani.
Alan hahmottaa pesää ympärilläni. Usvajalka istuu lähelläni, Aurinkoturkki häärää pesän toisella puolella ja Tammitassu on painanut kuononsa turkkiini.
”Mikä, mikä minua vaivaa?” kysyn hädissäni, kaikkien katsoessa minuun.

”Mi-miten niin? Jalkani tuntuvat ihan normaaleilta”, sanon vastaan. Katson kuinka emoni ja mestarini vaihtavat katseita ja silloin mieleeni juolahtaa kysymys.
”Hetkinen, mikä minua oikein vaivaa?” Kysyn hieman peloissani.
”Selkärankasi on murtutunut neljästä kohdasta ja, ja takajalkasi varmaankin poikki.Niitä ei voi parantaa. On ihme ettet ole kuollut”, Aurinkoturkki vastaa hiljaa.
”Pystyn taatusti seistä ja kävellä, ja juosta!” Kimpaannun ja yritän nousta seisomaan selän kivusta välittämättä. Nousen etujalkojen päälle, mutta kun yritän siirtää takajalkojani, mitään ei tapahdu. Rojahdan takaisin sammalille ähkäisten kivusta.

19.8.2018

”Hei Pilvitassu. Kuinka voit?” Kuulen veljeni Tammitassun äänen, ja avaan hitaasti silmäni.
”Huonosti kiitos kysymästä”, vastaan hieman tylysti ja suljen silmäni uudestaa.”Huonosti” on muutenkin vähättelyä, olen henkisesti pikku palasina, enkä ole fyysisestikkään kovin hyvässä kunnossa. Ja mikä on ensimmäinen asia jota veljeni ajattelee? No varmaan siskoni paranee ja eipä hänellä hätää ole, hänestä vain tulee rampa ja hän roikkuu klaanin riesana. Helpompaa olisi jos hän kuolisi pois, ajattelen ja tunnen heti kiukkua itseäni kohtaan. Tammitassu ei tietenkään halua minun kuolevan! Eihän? Synkät ajatukset pyörivät päässäni, enkä pääse niistä eroon. Tammitassu sentään tuli katsomaan minua, Myrskytassu taas on kadonnut enkä ole nähnyt häntä. Avaan silmäni. En tiedä sanooko veljeni vielä jotain mutta puhun itse, ja puhun sivu suuni.
”Mitä sinä siitä sitä paitsi välität? Sinua ei varmaan edes oikeasti kiinnosta! Painu vain tiehesi minä pärjään ilman sinua ja valheitasi! Sinä et välitä minusta, ajattelet vain Kuisketassua ja Myrskytassua!” Viha jota tunnen haihtuu yhtä nopeasti kuin oli alkanut ja suljen silmäni.
”A-anteeksi, en tarkoittanut…”, aloitan mutta ilmeisesti liian myöhään. Oloni on edelleen kamala, sillä tiedän että osa asioista joita sanoin, on oikeita ajatuksiani.

5.9.2018

Makaan sammalilla parantajan pesän synkimmässä ja kaukaisimmassa nurkassa suuaukosta katsoen. Nään Kuurapennun ja Aurinkoturkin joka kävelee juuri pesään. Kohta alan kuulla puhetta:
”Ai hei Kuurapentu! Onko sinulla jotain asiaa?” Aurinkoturkki kysyy.
”Niin…minä..tuota…tuota…”, Kuurapentu sopertaa.
”Kun minä saan oppilasnimeni haluan sinun oppilaaksesi!!!” Hän pamauttaa.
”Niin arvelinkin”, Aurinkoturkki vastaa iloisesti.
”Kyllä se sopii, autathan ensin minua muutamana päivänä? Haluan varmistaa innostuksesi ja taitosi”, naaras sanoo vielä. Tunnen parantajan katseen ja peitän korvani tassuillani jotten kuulisi enempää. Yritän kovasti olla purkamasta kiukkuani kaikkeen ja kaikkiin ympärilläni, mutta se on vaikeaa. Äkkiä tunnen kamalaa kipua selässäni ja rinnassani. Ulvaisen kivusta:
”Au!” Aurinkoturkki kääntää katseensa suuntaani uudestaan.
”Onko kaikki hy…” hän aloittaa huolestuneena, mutta silloin silmissäni mustenee. Kuulen vielä hetken Aurinkoturkin huolestuneen äänen ja sitten menetän tajuntani kokonaan.

7.9.2018

Seison hiljaisella niityllä. Niittyä peittää ohut sumu, ja sen reunoja kirtää puut. Kavahdan nähdessäni kissan siluetin sumun läpi. Kissa lähestyy minua hitaasti, kunnes pysähtyy aivan eteeni. Äkkiä tunnistan valkoisen turkin ja kirkkaan siniset silmät.
”Sinisilmä!” Huudahdan emoni Usvajalan emon nimen. Naaras hymyilee lempeästi.
”Sinun on tullut aika liittyä Tähtiklaaniin kultaseni”, hän kehrää rauhoittavalla äänellä.
”Ei! En halua! Minulla on perhe ja ystäviä, minulla on klaani!” Huudan järkyttyneenä.
”Kaikki päätyvät tänne aikanaan. Siltä ei voi välttyä. Etkö halua juosta? Ja olla avuksi klaanillesi?” Hän kysyy. Raivo nousee sisälläni.
”Olen avuksi klaanilleni…” ääneni hiipuu, kun tajuan että olen vain vaivaksi. Lasken pääni.
”Hyvä on”, alistun.
”Mutta älä vie minua vielä! Haluan sanoa hyvästit…” sanon ääni vapisten.
”Selvä”, Sinisilmä vastaa ja silmäni rävähtävät auki. Makaan sammalilla parantajan pesässä ja Aurinkoturkki sekä Kuurapentu tujottavat minua.
”Onko kai…” , en kuule Aurinkoturkin muita sanoja, koska puhun hänen päälleen.
”Myrskytassu ja Tammisydän! Tuo heidät tänne, ja Usvajalka, Sinitassu ja Kuiskevirta!” Ulvon pinnalisesti. Naaras lähtee pois pesästä Kuurapennun kanssa ja jään odottamaan, tieätän että tämä on viimeinen kerta kun nään perheeni, ja ystäväni ennen kuin hekin saapuvat Tähtiklaaniin. Voin ilmestyä heidän uniinsa! Tajuan ja oloni helpottuu hieman.

9.9.2018

Kutsumani kissat kokoontuvat ympärilleni huolestuneen näköisinä. Kipu hiipii ruumiiseni joka kohdasta, ja tiedän, että loppuni on lähellä.
”Rakastan teitä kaikkia, ja, ja olen pahoillani asioista joita olen sanonut. En ole tarkoittanut olla ilkeä. Minua… minua vaan pelotti että, että kuolisin ja…. olen pahoillani, kaikesta”, kuiskaan kivusta huolimatta.
”Miksi sanot tämän nyt?” Usvajalka kysyy hämmentyneenä.
”Koska, koska minä kuo…” en saa loppuja sanoja suustani. Silmäni painuvat kiinni. Viimeinen asia jonka tiedän, on että pääni retkahtaa sivulle. Sitten, sitten olen kuollut, poissa.

Juoksen nummella, tuuli pörröttää turkkiani, ja pitkän ajan jälkeen, olen iloinen siitä että olen minä.
”Pilvisydän!” Kuulen äänen ja hätkähdän, koska se ei ole nimeni, mutta puhuja selvästi tarkoittaa minua. Pysähdyn liukuen ja käännän pääni puhujaan. Nään Sinisilmän ja riennän hänen luokseen.

Advertisement