Ruskapolun tarinat

26.9.2018

”Olen pahoillani siitä että vain ilmestyin näin. Minä en tarkoittanut pahaa!” sanon anteeksipyytävästi.
”Tiedän sen”, Sumutähti sanoo arvokkaasti.
”Älä rankaise Sinitassua siitä että hän toi minut tänne. Se oli kokonaan oma valintani!”, ulvahdan vielä nopeasti.
”Oli se hänen vikansa tai ei, hän karkasi, eikä se ole hyväksyttävää käytöstä, etenkään kissalta, joka ollaan juuri nimittämässä soturiksi”, naaras naukuu.
”Tietenkin”, lasken pääni.
”Miten päädyit,sinne missä olit?”, Sumutähti kysyy hieman lempeämmällä äänellä.
”No, kuten sanoin jo aiemmin, vaeltelen sinne tänne ilman päämäärää. Tiesin että myrsky oli tulossa, ja lähdin etsimään suojaa”, vastaan rehellisesti.
”Onko sinulla perhettä?” naaras kysyy.
”Ei, tai siis kyllä, mutta kuollut sellainen”, vastaan hieman takellellen.
”Vai niin. Missä sinä kasvoit?”hän jatkaa kiinnostuneena.
”Kaukaisilla vuorilla. Siellä niitä kutsutaan Usvavuoriksi”, sanon vahvemmalla äänellä.
”En ole kuullut niistä. Asuiko, tai asuuko siellä edelleen muita kissoja?” Sumutähti tivaa.
”Kyllä. Siellä asui, ja asuu ehkä edelleen iso lauma kissoja. Heitä sanottiin Usvalaumaksi. He elävät aika samalla tavalla kuin te, mutta ilman arvoja ja arvojärjestystä, eikä heillä tietenkään ollut reviiriä. Vuorien juuressa sijaitsevassa metsässä asui kyllä myös kissalauma, mutta kaikki pelkäsivät sitä laumaa”, kerron hieman vaivautuneena.
”Miksi heitä pelättiin?” naaras kysyy nopeasti.
”Koska, koska he tappoivat monia kissoja, ja vahingoittivat kaksijalkoja, jotka asuivat myös vuorten juuressa. Heitä kutsuttiin ”Kuolon laumaksi”, koska heidän eräänlainen johtajansa oli nimeltään Kuolo”, selitän.
”Tiedätkö, onko tämä lauma edelleen olemassa?” Sumutähti kysyy tiukasti.
”En, lähdin emoni kanssa pakoon vuorilta, kun olin ihan pentu. Kuolon lauma hyökkäsi pesiimme. En tiedä selvisikö muita. Emoni ehti piilottaa minut, mutta hänet tapettiin. Enkä ole kuullut sisarestani, veljistäni tai isästäni. Kaikki varmaankin kuolivat”, vastaan hiljaa.
”Ahaa. Kiitos tiedoista. Voit nukkua ainakin seuraavan yön täällä, mutta päätän huomenna saatko jäädä. Mikäli siis haluat jäädä?” naaras sanoo.
”Jäisin mielelläni”, vastaan iloisemmalla äänellä ja kävelen ulos päällikön pesästä. Raikas yöilma puhaltaa minua vasten, mutta aistin samassa myrskyn. Juuri silloin alkaa tihuttaa. Sade voimistuu voimistumistaan ja yritän jäljittää Sinitassun hajun. Löydän kuitenkin vain kollin, joka istuu yhden pesän sisäänkäynnillä.
”Tiedätkö mistä löydän Sinitassun?” kysyn vieraalta kissalta.
”Tuolta”, kolli vastaa hieman varuillaan, ja nyökkää kohti suurta puuta leirin keskellä

Advertisement