Salamaliekin tarinat

Nämä tarinat on kirjoittanut Nala

3.9.2018

Vihmavarjo lähti kävelemään metsän siimekseen.
”Eikös hierakka autakkin halkeilleisiin polkuanturoihin?” kysyi pieni ruskea pentu.
”Kyllä vain. Ja naarmuihin”, Vihmavarjo naukaisi. Kullanruskean pennun sisällä kiehahti ja hän juoksi metsän varjoihin.
”Vihmavarjo tuli juuri oikeaan aikaan!” huudahti siskoni Omenatassu, kun kissat olivat kuulomatkan ulkopuolella.
”Hah! Kyllä minä yhdelle vaivaiselle pennulle olisin pärjännyt!” huudahdin.
”Et tuolla vatsalla”, siskoni tokaisi katsoen haavaa vatsassani.
”Olisinpas!” kiivannuin.
”No pääasia nyt on, että Laaksoklaani voitti taistelun ja me voimme palata leiriin”, Lehtilampi tuli väliin, ennen kuin haavasta alkoi kehkeytyä suuri riita. Kampesin itseni pystyyn ja purin huulta vatsaa viiltävässä kivussa. *Mutta en aio näyttää kipua siskolle.*

Kotimatkalla Punavarjo poikkesi luokseni kysymään vointiani. Kollin turkki oli verinen ja karvatukkoja oli lähtenyt sieltä täältä, mutta muuten hän näytti olevan kunnossa.
”Pääsetkö huomenna metsästämään?” hän kysyi.
”Uskoisin”, vastasin. Punavarjo nyökkäsi ja lähti pois.

Leirissä Piikkitassu kertoi, että minun piti näyttää haavan paranemista huomenna uudestaan. Nyökkäsin, koska olin liian väsynyt puhumaan. Laahustin oppilaiden pesälle, käperryin kerälle ja rupesin nukkumaan.

5.9.2018

Palasin Punavarjon kanssa metsältä. Olin saanut kiinni kaksi pulskaa kalaa. Vein ne tuoresaaliskasaan ja otin itselleni vähän pinemmän aterian. Menin oppilaiden pesän ulkopuolelle syömään.
”Saanko liittyä seuraan?” sisareni kysyi.
”Ihan sama”, sanoin aika tylysti. Näykin varpusestani palasia.
”No mikä nyt on. Olet ollut koko päivän kuin hiirensappea olisi suussasi”, sisareni tokaisi.
”No etkö sinä olisi jos olisit nukkunut huonosti ja sinä olisit ollut jalkeilla auringonnoususta asti”, tiuskaisin sisarelleni. ”Saatan olla paras ja komein oppilas, mutta minullakin on rajani.” Sisareni pyöritteli silmiään. Se oli viimeinen pisara. Lähdin ulos leiristä. Ollessani kaukana pyrähdin juoksuun. Tarvitsin paikan jossa voin olla aivan rauhassa, jossain missä kukaan ei häiritsisi.
Suunnistiin rajaa kohti. Poispäin kaikista kläneista. Olin juossut jonkin aikaa ja siinä se nyt oli. Klaanimme raja, sen toisella puolella ei olisi minkään klaanin reviiri. Astuin sen yli.

8.9.2018

Rajan toisella puolella oli metsäistä ja rauhaisaa. *Juuri sitä mitä tarvitsen*, totesin tyytyväisenä. Jatkoin matkaa, kunnes löysin männyn juurakosta mukavan sopen, johon asettua.

En tiennyt, kuinka kauan nukuin, mutta kun heräsin ja katsoin ympärilleni huomasin, että oli alkanut hämärtää. Jostain kuitenkin heijastui valoa ja pian tunnistinkin kaksijalan hajun. Lähdin hajun perään, koska halusin tietää, mitä ne tekivät. Kaksijalat olivat leiriytyneet pienelle nurmialueelle keskelle metsää. Ne istuivat ringissä loimuavan… nuotion ääressä. Olin joskus kuullut, että nuotioista saattoi puhjeta suuria metsäpaloja, jotka olivat kuivina viherlehtinä ainakin Metsäklaanin suuri huolenaihe. *Toivottavasti nuo osaavat pitää tulen aisoissa.* Kaksijalat puhuivat äänekkäästi. Niillä oli pitkät kepit käsissään ja keppien päässä… lihaa! Tunsin lihan kutsuvan tuoksun. Astuin akeleen eteenpäin, jolloin edessäni ollut risu räsähti rikki. Nuotiolla tuli hiljaista. Yritin piiloutua, mutta yksi kaksijalanpennuista ehti nähdä minut. Se huusi jotain, ja kohta kaikki kaksijalat katsoivat minua. Tunsin kuumotuksen turkillani. Sitten jotain lensi eteeni, lihanpala! Kaksijalat olivat heittäneet eteeni lihanpalan. Otin askeleen sitä kohti ja tunsin veden herahtavan kielelleni, sitten pysähdyin. *Olen klaanikissa!* soimasin itseäni. *En voi syödä sitä! Se olisi soturilakia vastaan!* Toisaalta kun ajattelin niin, kaksijalat olivat jo säikyttäneet kaiken riistan pois, sitä paitsi olisi riski saalistaa reviirin ulkopuolella. Kohautin olkiani ja menin lihanpalan luokse. Ahmaisin sen parilla ahneella puraisulla. Sillä aikaa kun olin miettinyt syönkö vai en, yksi kaksijalanpennuista oli hivuttautunut lähelleni. Nyt se syöksähti minua päin ja otti niskavilloista kiinni. Sätkin ja potkin, mutta mikään ei auttanut. Valahdin veltoksi. Tunsin sen siirtävän minua lähemmäksi rintaansa. Olin liian väsynyt tappelemaan. Pentu alkoi silittämään selkääni. Siinä samassa nappasin kiinni sen kädestä, kuulin ulvaisun ja tömähdin maahan. Juoksin varjoihin ja jatkoin juoksua melkein rajalle asti, kunnes tajusin, että löyhkäsin nyt aivan kaksijalalta. Onneksi kuin Tähtiklaanin lähettämänä löysin rajan ulkopuolelta kissanminttua. Kieriskelin siinä, kunnes en itse löytänyt kaksijalan hajua itsestäni. Kävelin takaisin leiriin. Onneksi kaikki olivat jo nukkumassa, muuten olisin saanut kuulla kunniani. *Mitäs olin poissa puolen päivää*, sanoi pieni ääni pääni sisällä. Olin juossut koko matkan leiriin saakka ja jalusin vain päästä nukkumaan. Hiivin oppilaiden pesään Omenatassun viereen.
”Missä olit?” Omenatassu kysyi unenpöpperöisenä. En vastannut vaan käperryin omalle paikalleni ja nukahdin.

11.9.2018

”Ole seuraavalla kerralla nopeampi!” Punavarjo huusi. Olimme harjoitelleet auringonnoususta asti ja olin aivan väsynyt. Nousin huohottaen istumaan.
”Ehkä jätämme tältä päivää tähän”, Punaavarjo tokaisi ärsyyntyneenä.
”Lähden metsästämään”, huikkasin ja suuntasin joenvartta kauemmaksi leiristä. Vesi solisi ja linnut lauloivat. Kyllä elämä oli ihanaa. Pyydystin kalan ja söin sen nautinnolla. Syötyäni suuntasin kauemmaksi metsää. Tullessani yhä lähemmäs rajaa aloin miettiä viime seikkailuani, kaksijalkoja ja tulta, kissan tuoksuja ja… ei kaksijaloilla ollut toista kissaa!? Tajuttuani tämän löysin itseni keskeltä toisen kissan tuoksuja. *Hän ei ole mistään klaanista*, tuumin. Lähdin seuraamaan tuoksuvanaa. *Se johtaa syvemmälle reviirillemme*, tajusin. Onneksi se kuitenkin kaartoi rajojen ulkopuolelle. *Tästä pitää kertoa muille.* Juoksin leiriin päin. Ylitin muurahaiskeon, jota en ehtinyt huomata, ennen kuin astuin sen päälle. Halusin olla nopeasti leirissä kertomassa uutiset.
”Punavarjo!”

18.9.2018

Näin Punavarjon keskistelemassa Ratamoturkin ja Lumiturkin kanssa päällikön pesän ulkopuolella. *Hyvä, että pääsen suoraan Lumiturkin puheille* oivalsin.
”Lumiturkki, minulla on asiaa!” huusin juostessani sotureita kohti.
”Kerro asiasi”, Ratamoturkki vastasi.
”Haistoin reviirillä vieraan kissan! Hajuvana lähti reviiriltämme laakean kiven lähellä”, puhuin huohotusten välissä. Punavarjon karvat nousivat pystyyn.
”Lähetän soturipartion siihen osaan metsää, ja…”
”Minä menen mukaan, tiedän tarkalleen mistä etsiä”, lisäsin mahtipontisena.
”Kuinka kehtaat keskeyttää klaanisi varapäällikön!” Punavarjo huudahti vihaisena ja antoi minulle kipakan korvapuustin.
”Sinä et ole lähdössä enää minnekään tänään. Katso nyt itseäsi!” Lumiturkki huudahti välittämättä Punavarjon huomautuksesta minulle.
”Mutta…” keskeytin, kun tunsin lavassani kipakan tönäisyn.
”Et lähde minnekkään”, Punavarjo sihahti ja ilmoittautui partioon. Kävelin nyreissäni oppilaiden pesälle. *Hiirenpapanat!*
”Ratamohäntä, lähde sinä Punavarjon mukaan”, kuulin Lumiturkin äänen takanani. *Minut jätetään aina ulkopuolelle kaikesta, vaikka olen oppilaista paras! Se ei ole reilua!* Istuuduin vähän matkan päähän ja aloin sukimaan turkkiani. Näin partion lähtevän leiristä ilman minua.

25.9.2018

Näin partion palaavan leiriin. Juoksin Punavarjon luokse. Olin kysymässä, miten partiossa meni, mutta näin Punavarjon toisella puolella kulkukissan. *Sama kissa, jonka haistoin rajalla. Mitä hän täällä tekee?* mietin. Naaras katsoi minua vihreillä silmillään. Tunsin niskakarvojeni alkavan nousta, korvieni luimistua ja hampaideni paljastua.
”Lopeta tuo, pentu!” Punavarjo sähähti erityisen vihaisesti. Rauhoituin, mutta heitin mestarilleni tappavan katseen. Käännyin kannoillani ja hölköttelin muiden oppilaiden luo. Aukiolla alkoi supina saavuttuani oppilaiden pesälle. Kaikki rupesivat pakkautumaan erakon ympärille. Ratamoturkki, Lumiturkki ja Punavarjo lähtivät hänen vierestään ja erakko jäi yksin kissajoukon keskelle. Hän oli suunnilleen oppilaan ikäinen ja hopeansinertävä. Kirkastähti asteli kissan eteen ja alkoi puhua:
”Minä olen Kirkastähti, Vesiklaanin päällikkö. Lumiturkki kertoi minulle, että haluaisit liittyä klaaniimme. Onko se totta?”
”Pitää paikkaansa”, kissa vastasi. Väkijoukossa kävi kohahdus.
”Haluan puhua vielä kanssasi pesässäni. Tule mukaani”, Kirkastähti kehotti erakkoa. He katosivat päällikön kanssa. Kissat aukiolla vetäytyivät pieniin ryhmiin keskustelemaan tapahtuneesta. Minä menin Omenatassun luokse.
”Pääseköhän hän liittymään. Olisi kiva saada uusi ystävä!” Omenatassu sirkutti.
”Ja pah! Siitä pikku kirpusta ei koskaan tulisi kunnon soturia!” huudahdin ja marssin pesään pää pystyssä.

30.9.2018

Olin juuri sukimassa itseäni, kun kuulin askeleita pesän ulkopuolelta.
”Salamatassu! Minulla on asiaa!” kuulin Huuhkajatessun huutavan. Näin valkoharmaan naaraan astuvan pesään. Nenäni täyttyi hänen lämpimästä tuoksustaan.
”Niin?” kysyin jo hieman lempeämmin. Hän tuli istumaan viereeni.
”Sitä vain, että olen samaa mieltä kanssasi”, hän vastasi. Olin hieman häkeltynyt naaraan antamasta tuesta.
”Öö… kiitos”, vastasin tökerösti. Huuhkajatassu kehräsi huvittuneena ja kaikki huolet unohtuivat. Hänen tuoksuunsa oli ihana tuudittautua, ja hänen turkkinsa hipaistessa turkkiani tunsin lämpimän väristyksen käyvän kehoni läpi. *Olenko minä ihastumassa?! Ei minulla ole aikaa naaraille kesken koulutuksen!* soimasin itseäni.
”Salamatassu? Onko kaikki hyvin?” Huuhkajatassun ääni havahdutti minut ajatuksistani. Huomasin työntäneeni kynteni sammalpetiini.
”Kaikki on kunnossa”, sanoin ja katsoin naaraaseen. Huomasin Huuhkajatassun epäilevän ilmeen, mutta se häipyi parissa silmänräpäyksessä.
”Hyvä sitten”, hän sanoi ja kävi makaamaan vuoteelleen viereeni. Lysähdin itsekin alas. Naaras kävi kerälle ja sulki silmänsä. Pian tasainen hengitys kertoi minulle, että hän oli unessa. Katselin häntä. Hänen valkoharmaan turkkinsa ja sirojen piirteidensä alta erottuivat selvät lihakset. *Kyllä. Minä olen ihastunut*, oivalsin. Huuhkajatassun lämmin tuoksu ympärilläni vaivuin levolliseen uneen.

Tunsin tassun tökkivän lapaani. Aukaisin silmäni ja näin Huuhkajatassun vieressäni.
”Herätys unikeko. Kirkastähti kutsui klaanin koolle”, naaras kuiskutteli lempeästi.
”Ai”, vastasin lyhyesti ja nousin ylös. Suin sammalhiput nopeasti pois. Kuulin sateen rummutuksen ja tuulen pauhun. Kävelin Huuhkajatassun perässä aukiolle. Näin kissojen olevan jo kannon ympärillä. Ahtauduin naaras vanavedessäni eturiviin. Näin Kirkastähden kannon päällä. Ihmettelin, mitä varten kokous oli kutsuttu, mutta sitten näin innostuneen näköisen erakon kannon vieressä.
”Hänestä tuleekin oppilas!” sihahdin niskakarvat pörhössä vieressäni istuvalle Huuhkajatassulle. Näin naraan olevan totinen.
Livahdin joen penkalle. Joki aaltoili hirveästi ja tuuli ujelsi niin, että tuli kylmä. Tunsin Huuhkajatassun tulevan lähelleni. Olimme aivan hiljaa ja kuuntelimme nimitystä. Kuulin sanat Järvitassu, Palmukarva ja Kaislikkokorsi.
”Täällähän tuulee järkyttävästi!” Huuhkajatassu huusi tuulen yli. Olin juuri vastaamassa, kun tunsin tuulen kaatavan minut raivoavaan jokeen. Olin kauhusta mykkä. Tartuin ainoaan asiaan, josta sain kiinni, ja se oli pieni ulkonema penkassa. Näin Huuhkajatassun kurottavan minua kohti. Juuri kun hän oli saamassa niskastani kiinni, ulkonema mureni etutassujeni alla. Näin Huuhkajatassun kauhistuneen katseen. Huusin kauhuissani pudotessani veteen. *Olen joen armoilla!*

6.10.2018

Olin lainehtinut joen mukana jo kauan, ehkä torkahtanutkin. Sitten yhtäkkiä näin joessa edempänä valeanharmaan karvamöykyn. *Piikkitassu!* tajusin.
”Piikkitassu!” yritin huutaa, mutta suuni täyttyi vedestä. Naaras ei kuullut. Lähdin viimeisillä voimillani kauhomaan häntä kohti. Lihakseni kiljuivat, mutta jatkoin etenemistä. Olin hänen vieressäni, mutta minulla oli ongelmia pitää itseni pinnalla. Aalto löi minut Piikkitassua päin. Naaras avasi silmänsä. Hän oli aikeissa huutaa jotain, mutta aalto löi meidät molemmat veden alle. *Hyvä Tähtiklaani!* ajattelei ja potkin pintaan. En nähnyt Piikkitassua ja se sai itseni voimaan vielä huonommin, jos se oli edes mahdollista. Helpotuksekseni naaras pulpahti pintaan hännänmitan päässä itsestäni. Uin hänen viereensä ja osoitin korvillani rannan suuntaan. Piikkitassu näytti epävarmalta, mutta nyökkäsi. Lähdimme kylki kyljessä räpiköimään rannan suuntaan. *Ei tästä tule mitään! Tovotonta!* huusin itselleni mielessäni. Sitten mieleeni tuli kuva Huuhkajatassusta, hänen lämpimästä katseestaan ja pehmeästä turkistaan. *Haluan nähdä sen katseen uudestaan!* päätin ja rupesin kauhomaan rivakammin. Monelta kuulta tuntuneen ajan päästä kynteni hipaisivat soraista joenpohjaa. Kohta kahlasin vatsakarvat vettä viistäen rannalle. Katsoimme Piikkitassun kanssa puuskuttaen toisiamme. Sade teki näkymästä epäselvän, mutta erotin silti naaraan värisevän kylmästä. Hän katsoi ympärilleen ja osoitti korvillaan harmaana hahmona näkyvää orapihlajapensasta. Laahustimme sen oksien alle. Pensaan alla oli kosteaa, mutta olimme suojassa pahimmalta viimalta ja sateelta. Painauduimme mitään sanomatta toisiimme kiinni ja aloimme nukkumaan.

Advertisement