Susihampaan tarinat

5.9.2018

”Tule, lähdetään reviirikierrokselle”, sanon uudelle oppilaalleni Saniaistassulle. Naaras vain nyökkää, ja lähtee kävelemään perässäni kohti leirin uloskäyntiä.

”Tässä kohtaamme Laaksoklaanin rajan”, ärisen. Olemma nummen reunassa ja nummi on se, jolla nolosti hävisimme taistelun. Nään hetken punaista, mutta jatkan matkaa.
”Vesiklaanin reviiri alkaa tästä”, sanon kun tulemme pienelle purolle.
”Palataan leiriin”, jatkan ja lähden kävelemään leiriä kohti.

8.9.2018

Kävelen Saniaistassun takana.
”Au!” ulvaisen kompastuessani juureen. Kuulen Saniaistassun naurahduksen. Täytyy vihasta oppilasta kohtaan. Paljastan kynteni, ja tassutin naaraan eteen. Viillän tämän naamaa ja hän ulvaisen kivusta ja lyyhistyy maahan. Kehrään hiljaa.
”Nouse ylös!” Ärisen naaraalle.
”Olet pelkkä hyödytön, tyhmä pentu!” Ärisen vielä ja jään odottamaan että Saniaistassu nousee ylös.

9.8.2018

”Jatketaan”, ärisen kiukuissani.
”E-en jaksa”, Saniaistassu sopertaa heikkona.
”Laiskamato!” Puhisen oppilaalleni, ja loikkaan tämän pääälle.
”Ei, älä”, naaras vinkuu. Äkkiä joku repii minut pois Saniaistassun päältä. Kaatuessani maahan, nään Saniaistassun emon Kukkaiskynnen hampaat irvessä ja kynnet esillä. Minun tekisi mieli nauraa. Luuleeko hän, päihittävänsä minut? Hyppään naaraan selkään ja viillän tämän kurkkua. Veri pulppuaa kaulan haavoista, ja loikkaan alas Kukkaiskynnen selästä. Hän hoipertelee tyttärensä luokse ja kuulen pienen äänen sanovan:
”Saniaistassu, o-ole r-ro-rohkea, m-minä suojelen s-si-sinua”,Kukkaiskynsi sopertaa, ennen kuin valahtaa veltoksi. Katson kuinka valo katoaa naaraan silmistä.
”Ei!” Saniaistassu ulisee.
”Älä jaksa!” Ärisen, ja viillän hänen naamaansa vielä kerran, ennn kuin lähden kävelemään leiriä kohti.

Advertisement