Täältä löydät kaiken, mitä tarvitset tarinoiden kirjoittamiseen. Aiemmin myös tarinat kirjoitettiin tälle sivulle, mutta nykyään ne kirjoitetaan klaaneittain lajitelluille sivuille. Alta voit lukea vanhoja tarinoita.
Kirjoittamaan
Resurssit
Hauskanpitoa
Seuraavat kokoontumiset/tärkeät tapahtumat (roolichatissa):
- parantajien kokoontuminen 7.1. klo 14.00
- klaanien kokoontuminen 2.12. klo 14.00
Vuodenaika: lehtikato/joulukuu. Maassa on jo jonkun verran lunta ja koko ajan tulee lisää, mutta vielä ei ole kovin kylmä. Riista vähenee koko ajan.
Erotusuhka:
Viime erotusuhkassa erotettu:
Kuu
Ensimmäiset klaanit 
Ilvestassu – huomenklaanin oppilas
”Ilvestassu?” kuuluu sitruunakuun ääni. Iövestassu nosti katsettaan edelleen nolostuneena.
”Niin”, kolli kysyi tukahtuneella äänellä
”Mennään partioon”, Sitruunakuu sanoi.
Ilvestassu murahti ja pudisteli päätään, jotta saisi unen pois mielestään.
”Selvä”, kolli vastasi ja nousi ylös.
”Hämäräturkki ja Repotassu tulevat myös”, kollin mestari kertoi Ilvestassulle.
Hän katsahti mestariinsa tympääntyneenä, mutta ei sanonut mitään.
*Jos Repotassu uskaltaakaan kysyä minulta mitään, kynin hänet.* kolli ajatteli
Hämäräturkki oli sentään hänen isä, joten hän ei nähnyt hänen tulossaan mitään pahaa.
”Hei!” Repotassu tervehti iloisena.
Ilvestassu haukotteli.
”Tietenkin tuo typerys on jotenkin niin pirteä ja puhelias tänään” hän murisi itsekseen, kun tallusti muiden luo.
”Lähdetäänkö?” Hämäräturkki kysyi. Repotassu meni Ilvestassun viereen.
”Hei, mitä kuuluu?” kolli kysyi
”En tiedä. Eipä juuri mitään”, Ilvestassu mumisi takaisin. ”Minnepäin menemme?” Hän kysyi kahdelta soturilta edessä ja luimisti hieman korviani.
”Menemme Vesiklaanin rajalle”, Hämäräturkki vastasi. Ilvestassun korvat ponnahtivat pystyyn, kun hän kuuli isänsä sanat.
”Minulle kuuluu hyvää!” Repotassu kertoi iloisena. ”Jalkani on jo parantunut, ja nyt minulla on hieno arpi”, kolli sanoi viitaten arpeen oikeassa takajalassani. ”Katso!”
Repotassu vain vilkaisi kollin arpea sivusilmällä ja vajosin mietteisiin. Kollin mieleen muistui hänen viimeöinen unensa ja se sai hänet taas muuttumaan täysin punaiseksi.
”Miksi olet punainen?” toinen kolli uteli. ”Onko arpeni nolo?”
”Äh… mitä? Ei!” Ilvestassu älähti. ”Minä… mietin… asioita”, hän änkytti, kun yritti keksiä mitä sanoa.
Repotassu innostui.
”Uu, mitä mietit?” hän kysyi. ”Anna kun arvaan…” kolli keskeytti ja mietti hetken. ”Sinä olet… rakastunut!”
Albiinon oppilaan karvat nousivat pystyyn. Kolli oli hänen jäljillä. ”Miksi tungeksit asioihini!” Kolli ärähti kiihtyneenä.
”Anteeksi”, punertava oppilas kiirehti sanomaan. ”Ei ollut tarkoitus tungehtia.”
Ilvestassu puuskahti.
”No niin olisi parempi”, hän murahti ja katsoi muualle.
”Eli olin siis oikeassa? Olet rakastunut?” Repotassu jatkoi kyselyä.
”Ehkä”, albiino oppilas naukaisi, koska ei jaksanut enää kollia. Mikä olisi idea valehdella, jos hän tiesi joka tapauksessa.
Punertava kolli innostui entisestään.
”Mitä, keneen? Onko hän Huomenklaanista?”
”Ehkä”, albiino oppilas vain naukaisi. Hän ei kuitenkaan antaisi kollin saada tietää liikaa. Partio alkoi lähestyä rajaa. Ilvestassun karvat meinasivat nousta pystyyn, mutta hän pakotti ne pysymään sileinä.
”Kiltti, anna joku vinkki”, Repotassu pyysi.
Ilvestassu huiskaisi häntäänsä.
”Hän on kaunis naaras”, kolli sanoi ja hymyilin toiselle kollille viekkaasti.
Punertava kolli huokaisi.
”Se jättää vielä aika monta vaihtoehtoa”, hän valitti. Albiino oppilas naurahti.
”Niin. Olen ollut hänen kanssaan muutaman kerran ja sitä enempää vinkkiä en anna sinulle”, kolli sanoi. Repotassu byökkäsi ja vaikutti luovuttavan. Ilvestassu katseli surullisena vesiklaanin puolelle. Kolli olisi halunnut nähdä Tulitassun taas. Kohta hän haistoi vesiklaanin hajun entistä vahvempana ja alkoi kuulla ääntä. ”Vesiklaanin partio”, hän henkäisi vieressään olevalle Repotassulle ja tunnisti pian Tulitassun hajun.
”Vesiklaanilaisia! Mitä, he tulevat rajan yli? Pääsemme taas taistelemaan!” Repotassu naukui.
”Ei tollo”, Ilvestassu sihahti ja yritti olla huomioimatta vesiklaanilais partiota. Kolli harhautui katsomaan Tulitassua hieman kaihoisasti. Hän olisi halunnut mennä ja loikata tämän luo. Kolli ei pysty ottamaan katsettaan naaraasta, kun heidän katseensa kohtasivat. Hän oli liian kaunis. Ilvestassu ei pystynyt keskittymään ja törmäsi pää edellä puuhun.
”Vaikka oletkin rakastunut, sinun pitää katsoa eteesi”, Repotassu sanoi tärkeänä.
”Ha ha haa. Tosi hauskaa”, Ilvestassu ärähti takaisin ja nousi turkkiaan puhdistaen pystyyn.
”Olemme partiossa, keskity”, Sitruunakuu sanoi Ilvestassulle. Kolli siristi silmiään.
*Miksi näin piti käydä juuri minulle juuri nyt* tämä raivosi mielessään. Hän katsoin taas Tulitassuun, ja kun hän näki tämän katsovan, kolli käänsi päätään nopeasti. Hän painoi päänsä ja keskittyi nyt merkkejen uusimiseen, vaikka kaikki mielessäni karjui takaisin kääntymisestä ja Tulitassun kohtaamisesta.
Partio alkoi olla valmis merkkejen laittamisessa. Ilvestassu vilkuili edelleen taakseen. Kolli ei pystynyt enää rauhoittumaan tai keskittymään.
”Repotassu. Sano muille että jään vielä verryttelemään jalkojani hetkeksi”, hän kuiskasi toiselle oppilaalle, kun he olivat viimein valmiita. Hän huiskaisi vielä häntäänsä ja lähti sitten pois.
”Miksi?” Punertava kolli huusi Ilvestassun perään.
”Haluan setviä ajatuksiani”, tämä vastasi kollille lapansa yli.
Hän tassutti rajaa pitkin ja haistelin Tulitassun tuoksua. Kollista oli niin sääli etteivät he voineet tapailla toisiaan ja, että he eivät voineet olla kumppaneita, koska olivat eri klaaneista. Hän näki vilauksen Tulitassun turkista ja pelästyi, että partio oli tullut takaisinpäin. Kohta hän kuitenkin tajusi, että sillä ei ole väliä, koska hän oli omalla puolella rajaa.
”Mitä teet täällä?” kuului Tulitassun kysymys.
”Selvittelen ajatuksiani. Entä sinä?” kolli kysyi naaraalta.
”Metsästän”, tämä vastasi. Ilvestassu nyökkäsi ja katsoi muualle vaivaantuneena. Tulitassu alkoi haistella ilmaa.
”Kuules Tulitassu… Minä pidän sinusta”, sanat vain tulvahtivat Ilvestassun suusta tämän haluamatta ja tajutessaan mitä hän oli sanonut, kolli muutuin punaiseksi ja lähti peruuttamaan pois hitaasti. Tulitassun ilmeestä ei saanut selvää ja Ilvestassua alkoi pelottaa jo pahin. Hän katsoi naarasta anovasti ja käännähti sitten ja lähti häntä maassa laahaten ja korvat takana lampsimaan poispäin nolostuneena.
”Odota!” Tulitassu huusi hänen peräänsä. Kolli käänsi päätänsä ja katsoi naarasta.
”Minä…” hän aloitti. Ilvestassu katsoi naarasta odottavaisena. Hän oli jo valmis pyytämään tältä anteeksi.
”Tämä tuli yllätyksenä”, naaras sanoi.
”Hmm…”, Ilvestassu mumisi vain. ”Olen… pahoillani”, hän naukaisi katsoen taas maata ja istahtaen alas.
”Minun pitää miettiä tätä. Olemme eri klaaneista”, Tulitassu tokaisi.
Kolli ei osannut enää edes vastata. Hän tiesi jo tämän ja tilanne sai hänet voimaan pahoin. Se uni ja kaikki. Kolli oli ollut niin pihkassa naaraaseen, että oli vaikeaa ajatella järkevyyden kannalta.
”Anteeksi, en halua valehdella klaanilleni”, Tulitassu vastasi. Ilvestassu katsahti naarasta taas tuskaisesti.
”Mm…”, hän mumisi ja löi turhautuneena maata ilmaan etutassullani. Tulitassu käänsi hänelle selkänsä.
”Ehkä on vain parempi sitten palata klaaneihimme”, kolli ärisi. Hän tunsi onton tunteen sisällään. ”Mikä järki on tallaisessa. Mitä minä ajattelin! Olet vain toinen kissa toisesta klaanista!” Kolli sihisi uhkaavasti ja lähti taas poispäin.
Ilvestassu palasi takaisin leiriin ja pyyhki silmäkulmiinsa tulleet kyyneleet pois.
”Selvisivätkö ajatuksesi?” Tepotassu kysyi juostuaan hänen luokseen.
”Joo. En enää koskaan rakastu”, albiino kolli ärisi tuskaisasti. Repotassu katsoi kollia silmät suurena.
”Ai etkö enää ole rakastunut?” tämä kysyi.
Ilvestassu katsoi maata ja tunsi kyynelten tulevan taas. Hän ei pystynyt vastata. Kollin jalat vapisivat ja hänen oli pakko istuutua. Punertava oppilas istuutui toisen kollin viereen ja yritti tukea häntä.
”Mikä on?” hän kysyi.
Albiino kolli huokaisi. Hän halusi kertoa totuuden, mutta ei tiennyt kannattaisiko se. hän käänsi katseensa toiseen kolliin. Hänen silmänsä olivat alkaneet punertua ja turkkinsa oli takussa. ”Tulitassu… Minä pidin hänestä ja…”, kollin piti keskeyttää, jotta pystyisi hengittää välissä.
”Tulitassu?” Repotassu kysyi.
”Vesiklaanilainen. Naaras partiosta”, Ilvestassu selitti hänelle. ”Sanoin siitä hänelle ja hän… torjui minut. Olin typerä. Miksi minä pidin hänestä ei hän minusta pidä ja hän on toisesta klaanista ja…”, kolli hiljeni. Hän ei keksinyt enää mitä sanoa.
”Hän on toisesta klaanista, se rikkoisi soturilakia”, toinen oppilas hänen viereltään sanoi. ”Hän varmaan vain ei halua pettää klaaniaan.”
Ilvestassu katsoi toista kollia taas.
”Hän ei vain pidä minusta. Olen liian surkea”, hän naukaisi. ”Ei oikeastaan kukaan muukaan minusta pidä. Ei minua edes tarvita täällä”, oppilas sanoi ja katsoi nyt leirin sisäänkäyntiä kohti. Repotassu pudisteli päätään.
”Entä perheesi? Mestarisi?” hän kysyi. ”Kyllä sinusta pidetään”, tämä päätti. Ilvestassu katsoi edelleen sisäänkäyntiä kohden.
”Ei. On heillä muitakin. Eivät he kuitenkaan minua tarvitsisi, kun he voisivat ihan yhtä hyvin huolehtia jostakusta toisesta. Minä… haluaisin vain kadota”, kolli kuiskasi. Ilvestassu huokaisi uudelleen.
”Ehkä vain ylireagoin. Ei hänellä pitäisi olla merkitystä elämässäni”, hän jatkoi, kun toinen kolli ei vastannut hetkeen.
”Ei, et halua”, punertava kolli sanoi. ”Meidän pitää päästä seuraavaan kokoontumiseen. Voimme puhua hänelle siellä”, hän suunnitteli. Ilvestassu katsoi silmät viiruina maata.
”Ei hän kuitenkaan halua jutella”, kolli ärähti.
”Kyllä hän haluaa”, Repotassu yritti vakuutella.
”Ei hän ei kuitenkaan halua!” Valkea kolli sihisi ja nousi ylös. ”Ja en minäkään halua jutella hänelle!” Toinen kolli katsoi häntä avuttomana. Ilvestassu heilutti häntäänsä raivokkaasti puolelta toiselle. Hän lähti kävelemään, mutta horjahti, kun jalat pettävät alta. Repotassu tassutti Ilvestassun perään.
”Oletko kunnossa?” hän huolehti.
”Mm”, kolli mumisi vain takaisin ja nousi taas pystyyn.
”Tarvitsen vain… lepoa”, hän sanoi ja lähti sitten oppilaiden pesää kohti vähän väliä horjahdellen.
”Kerro heti, jos tarvitset jotain!” toinen oppilas huikkasi hänen peräänsä.
”Joo”, Ilvestassu murahti, kun tunki sisään pesään. Hän tiesi että ei sanoisi yhtään mitään vaikka hänelle tulisikin jotain. Kolli käpertyi heti omalle sammalaluselleen ja yritti saada unta.
//jatkan ellei joku haluu tulla juttelee
TykkääTykkää
Kastepentu – Huomenklaani
Makoilin pedillämme Sammalpennun kanssa. Emo oli muiden sisarustemme kanssa ulkona. Yhtäkkiä sammalpentu alkoi hengittää raskaammin ja kuulosti siltä että hän ei saa happea. Kaikki pimeni ympäriltämme ja tuijotin kauhun vallassa veljeäni. Yritin mennä varoittamaan emoa, mutta en pystynyt liikkumaan. Yritin huutaa mutta suustani ei kuulunut mitään. Olin jähmettyneenä paikoilleni kuin kivi, enkä voinut tehdä mitään. Veljeni hengitys hiiljeni ja hiljeni koko ajan ja kaikki alkoi hämärtyä yhä pimeämmäksi ja pimeämmäksi.
Silmäni rävähtivät auki ja tajusin olevani pentutarhassa. Sisarukseni ja emoni nukkuivat rauhallisesti vieressäni ja pimehdestä huomasin että oli vielä yö. Painajainen ei jättänyt minua rauhaan. Olin nähnyt sen jo todella monesti ja se oli aina yhtä paha. Pahin asia oli se, että se ei ollut vain unta, vaan kun olin nähnyt unen ensimmäistä kertaa, se tapahtui minulle oikeasti seuraavana päivänä. Veljeni oli kuollut silmieni edessä enkä ollut pystynyt tekemään mitään. Kun emoni ja sisarukseni olivat palanneet oli ollut jo liian myöhäistä. Emoni sanoi koko ajan että se ei ollut minun vikani, mutta tiesin että hän ei tarkoittanut sitä. Kaikki varmasti syyttivät minua Sammalpennun kuolemasta ja ihan syystäkin, sillä minun vikanihan se oli.
Yritin saada unta uudelleen, mutta minua pelotti ajatus unen näkemisestä uudelleen joten päädyin valvomaan koko loppu yön. Kun aurinko viimein nousi ja klaani alkoi heräillä, olin aika väsynyt mutta en aikonut näyttää sitä muille. Kuulin kun aamupartio lähti ja päätin mennä ulos haukkaamaan raitista ilmaa.
//haluaako joku tulla häiritsemään
TykkääTykkää
//Käärmis//
Kristallin Sirpale – kulkukissa
”Nimiä kai muutetaan ajan mittaa”, Käärme totesi. ”Tapasin yhden klaanipennun ja hänen nimensä oli Karvapentu. Se kai muuttuu sitten, kun tulee vanhemmaksi ja ajattelin kokeilla sitä”, naaras kertoi. *Mitä hän on klaanien luona tehnyt? Ja eivätkö pennut ole heidän leireissään?* ihmettelin. Olin kuullut juttuja klaanikissoista eivätkä Käärmeen kertomukset oikein täsmänneet niiden kanssa. Olin juuri aikomassa kysyä asiasta, kun Käärme alkoi taas puhumaan. ”Ne nimet?” naaras sanoi viitaten kahteen nimettömään pentuun. Katselin pentuja hetken. Huomioni kiinnitti kollin pystyssäsojottava harmaanruskea turkki, joka näytti siltä kuin hänellä olisi ollut piikkejä turkin sijasta. ”Kolli voisi olla Siilipentu”, sanoin lisäten loppuun -pentu liitteen vaikkei asiaa oltu vielä käsitelty loppuun. ”Ja naaras vaikka Ilopentu”, sanoin valiten vain jonkin nimen.
//Käärme
TykkääTykkää
//Käärmy//
Saniaispuro – Metsäklaani
Helmipentu siristeli silmiään auringossa. Kun hän näki aukion kunnolla, hänen silmänsä levisivät.
”Onpa se iso”, hän henkäisi ja katseli aukiota ja siellä oleskelevia kissoja. ”Keitä nuo ovat?” hän kysyi. ”He ovat meidän klaanitovereitamme, eli vähän niinkuin perheemme”, kerroin pennulle.
//Helmi
TykkääTykkää
Laku – kotikisu Laaksoklaanin leirissä
Näin hauskaa unta, jossa Orvokkikukka esitteli minulle miten saalistetaan. Olin itsekin klaanikissa ja nimeni oli aivan kuin muillakin klaanikissoilla.
”Hyvä, Lakutassu! Seuraavaksi tee näin”, Orvokkikukka sanoi. En ehtinyt nähdä, mitä hänellä oli näytettävänään sillä tipahdin maahan ja heräsin.
”Ai heräsitte jo”, kuukin jonkun naukuvan. ”Kokeillaanpa miten kaksi kotikisua pärjää yhtä klaanikissaa vastaan”, sama kissa sanoi. Aloin ihmetellä mitä oli tapahtumassa. Raotin silmiäni ja näin edessämme seisovan sen saman naarasoppilaan, joka oli väläytellyt ilkeän oloisena hampaitaan meille, kun olimme menossa nukkumaan. Katsoin tarkemmin ja huomasin, että oppilas oli kyyristynyt ja tällä oli kynnet esillä.
”Laku meidän täytyy paeta”, Papu sipisi korvaani. Nousin äkkiä pystyyn.
”Mennään!” kuiskasin ja käännyin lähteäkseni pakoon. Vilkaisin vielä taakseni varmistaakseni, että Papukin oli valmiina pakenemaan.
//Alppi ja Papu
TykkääTykkää
//vapaa//
Pelkosurma – Metsäklaanin kuningatar
Varjokatse päätti kuitenkin istua siinä vielä hetken, ennen kuin kolli viimein nousi ylös.
”Minä taidan tästä nyt lähteä. Minua saatetaan jo kaivata jossain muualla”, hän sanoi ja tassutti pois pesästä. Kollin lähdettyä tajusin, että minulla ei oikeastaan ollut klaanissa ystäviä, jos Pimeystähteä ei laskettu. Olin itse ihan tyytyväinen asiaan, mutta varapäällikön varmasti oletettiin olevan vähän läheisimmissä väleissä klaanitoverieni kanssa. Päätin, että kunhan pennut vähän kasvaisivat, yrittäisin ystävystyä tai ainakin jutella jonkun kanssa. Ensin kuitenkin nukkuisin.
//saa jättää jatkoja
TykkääTykkää
Varjokatse – metsäklaanin soturi
Hetken aikaa Varjokatse oli siinä kiusallisessa hiljaisuudessa, kunnes hän nousi ylös ja sanoi:
”Minä taidan tästä nyt lähteä. Minua saatetaan jo kaivata jossain muualla.” Kolli nelisti aukiolle ja hengitti raikasta iltailmaa. Hän ei ollut tajunnut kuinka nopeasti aika oli kulunut. Kolli tepasteli tylsistyneenä kohti soturien pesää.
//haluuko joku häiriköidä?
TykkääTykkää
//Kärmes//
Pelkosurma – Metsäklaanin soturi
”Jos pentujen isällä ei ole väliä sinun mielestä, sillä ei ole väliä minunkaan mielestä”, Varjokatse sanoi pudistettuaan päätään. Pidätin helpottuneen huokaisun, kun kolli ei ollut kysellyt enempää. ”Ja Pimeystähti on varmasti mahtava emo heille, kuten sinä.” Musta soturi alkoi taas tuijotella tyhjyyteen, mikä oli pikku hiljaa alkanut kyllästyttää minua. Hänen ei tarvitsisi olla täällä, jos häntä ei oikeasti kiinnostaisi. Olin juuri sanomassa sitä kollille, kun hän ravisteli päätään ja alkoi katsella pienokaisia vihdoin aidon kiinnostunut katse silmissään. Toivoin kuitenkin, että kolli lähtisi pian, sillä minua väsytti ja haluaisin vain nukkua.
//Varjo
TykkääTykkää
Terälehti – kulkukissa malvan leirissä
Tassutin pitkin leiriä. Mietin mitä voisin tehdä ja näin pennun. Tämä pentu oli itsekseen tekemässä jotain joten lähdin tämän luo. Pentu oli pieni valkoinen kolli.
”Hei! Minä olen Terälehti kuka sinä olet?” Kysyin pennulta juosten tämän luo kuin pähkähullu muurahaisia turkissaan.
//väre
TykkääTykkää
Käärme – erakko
”Miksi heillä on niin oudot nimet? Miksi ei vain Viilto ja Mäyrä?” vaaleanharmaa kolli kysyi ihmetellen. ”Entä sitten kun he ovat vanhempia, eiväthän he sitten enää voi olla -pentuja?” Käärme huokaisi hiljaa.
*Miksi kollin piti tehdä tästä niin hankalaa? Tämä olisi ollut paljon helpompaa Varjokatseen kanssa* naaras mietti.
”Nimiä kai muutetaan ajan mittaa”, Käärme totesi. ”Tapasin yhden klaanipennun ja hänen nimensä oli Karvapentu. Se kai muuttuu sitten, kun tulee vanhemmaksi ja ajattelin kokeilla sitä”, naaras keksi vastauksen kollin kysymykseen. Hän ei ollut itsekkään kauhean varma miten nimet toimivat klaaneissa. Sitten Käärme viittasi taas kahteen nimeämättömään pentuun.
”Ne nimet?”
//krisu
TykkääTykkää
Kaukotassu – Laaksoklaanin oppilas
Kaukitassu heräsi haukotellen, kun kuuli mestarinsa Raitamyrskyn äänen;
”Käydään tänään auringonhuipun aikaan metsästyspartiossa”, kolli naukui ja katosi ennen kuin naaras kerkesi edes vastata. Hän katsoi hölmistyneenä pesän suulle ja nousi sitten ylös. Naaras näki Pikitassun nukkumassa ja ajatteli, että voisi kysyä häneltä halusiko hänkin lähteä metsästyspartioon naaraan ja Raitamyrskyn kanssa. Kaukotassu hiippaili kollin luokse.
”Hei Pikitassu?” Naaras kysyi hiljaa. Hän ei olisi suinkaan halunnut herättää kollia, mutta jos hän aikoi kysyä tätä partioon kanssaan hänen olisi pakko.
//piki?
TykkääTykkää
Helmipentu – metsäklaanin pentu
”Tottakai voimme!” emo vastasi. Hän lähti johtamaan minua ulos ja jouduin siristämään silmiäni auringon kirkaudessa. Totutin silmäni valoon räpyttelemällä, ja kun viimein pystyin nähdä kunnolla suuni loksahti auki ja silmäni levisivät.
”Onpa se iso”, henkäisin ja katselin aukiota ja sillä oleskelevia kissoja. ”Keitä nuo ovat?” kysyin Saniaispurolta tuijottaen kissoja aukiolla.
//saniainen ♥️
TykkääTykkää
Varjokatse – metsäklaanin soturi
Pelkosurma kietaisi häntänsä pentujensa ympärille.
”Onko sillä väliä?” naaras tuhahti ”He ovat minun ja Pimeystähden”, hän lisäsi vielä lopuksi. Varjokatse pudisti päätään.
”Jos pentujen isällä ei ole väliä sinun mielestä, sillä ei ole väliä minunkaan mielestä”, kolli sanoi kohteliaasti. ”Ja Pimeystähti on varmasti mahtava emo heille kuten sinä”, hän jatkoi. Varjokatse oli olettanut Pelkosurman mahdollisesti kieltäytyä kertomasta pentujen isää, mutta ei hän ollut kuitenkaan olettanut häneltä ihan tuollaista reaktiota. Hengitin syvään. Käärmeellähän oli ystäviä metsässä. Hän oli puhunut heistä paljon. Entä jos Käärme ei pitäisikään Varjokatsetta heidän isänään vaan kieltäisi pentujen isän olemassaolon ja vain sanoisi ettei heidän isällään olisi väliä. Se riipaisi hieman kollin sisintä. Hän halusi etsiä naaraan ja kysellä tältä kaikkea. Varjokatse savisti hieman päätään ja keskittyi nyt vain Pelkosurmaan ja tämän pentuihin. Nämä pennut olivat hänelle sukua. He olivat pieniä vielä, mutta kun he kasvaisivat isoksi Varjokatse leikkisi heidän kanssaan ja opettaisi heitä parhaansa mukaan. Se olisi tapa, jolla hän oppisi huolehtimaan omistaankin pennuista.
//pelkkis
TykkääTykkää
Kuuratassu – metsäklaanin oppilas
Päätin lopulta vain hylätä Valhettassun ja lähteä pois. Tassutin ympäri leiriä vailla tekemistä ja lopulta menin vain nukkumaan.
Pimeystähti kokosi partion. Olimme valmiita lähtemään täysikuun kokoontumiseen. Pisaratassu tuli luokseni.
”Minua jännittää. Entä sinua?” naaras kysyi. Kohautin lapojani.
”Enpä tiedä”, vastasin Pisaratassulle, kun lähdimme liikkeelle. Tunsin Pisaratassun tärisevän vierelläni, kun kokoontumispaikka alkoi lähestyä. Pääsimme paikalle ja laaksoklaani oli ainoana paikalla. Pisaratassu lähtee toiseen suuntaan ja etsin itselleni paikan johon istahdan. Se oli ehkä ensimmäinen kokoontumiseni, mutta minua ei jännittänyt ollenkaan. Päätin käydä vielä vähän katselemassa muita kissoja ja ehkä jopa jäisin juttelemaan. Kävellessäni huomasin täysin ruhjotun oppilasikäisen naaraan joka haisi aivan laaksoklaanilta. Värähdin ja vaihdoin suuntaa. Kuulin klaanikokouksen alkavan, joten istahdin alas ja aloin kuunnella päälliköitä.
Päälliköt ilmoittivat aika normaaleista asioista, kuten nimityksistä. Tosin Pimeystähti kertoi hieman Kultatähden karkotuksesta. Minä olin jo niin kyllästynyt koko juttuun. Kohta Pisaratassu alkoi huudella Kaikutähdelle kadonneesta oppilaasta ja yritin rauhoitella häntä. Lopulta päätin vain lepäillä siinä itsekseni, kunnes kokoontuminen loppuisi.
Oli seuraava päivä ja Pimeystähti ilmoitti, että Pisaratassun soturimenoja siirrettäisiin. Ymmärsin sen, kun hän hän oli luonut häslinkiä kokoontumisessa. Hän näytti katuvan päätöstään ja minun kävi häntä osin sääliksi.
Tassutin määrätietoisesti kohti päällikön pesää
”Pimeystähti?” Kysyin. ”Niin? Kuka siellä?” kuului Pimeystähden vastaus.
”Kuuratassu”, vastasin. Oli hetki aivan hiljaista ja sitten hän vastasi. ”Tule vain”, työnnyin sisään. Kumarsin päällikölle tervehdykset.
”Minä pyytäisin palvelusta”, nau’uin ja Pimeystähti katsoi minua kysyvästi. ”No siis… kun päätit että lykkäät Pisaratassun nimitystä…”, aloitin.
”Jatka toki”, Pimentotähti siristi vähän silmiään.
”En määrää sinua päästämään häntä jo soturiksi, mutta siinä tapauksessa, jos hän joutuu odottaa niin odotan minäkin”, naukaisin määrätietoisesti. Pimentotähden pupillit suurenivat. Hän ei ollut selkeästi odottanut tuota. ”Ja tarvitsen uuden mestarin”, sanoin vielä. Pimentotähti nyökkäsi.
”Juttelen sotureille ja sovin uuden mestarisi”, hän naukaisi. Lähdin poistumaan pesästä. Työnnyin ulos pesästä raikkaaseen ja lämpimään viherlehden päivään.
”Hei Kuuratassu! ” kuulin Pisaratassun hiljaisen tervehdyksen. Hän oli tuoresaaliskasallaa. Lähdin naaras oppilaan luokse.
”Hei”, tervehdin naarasta hymyillen ja otin itselleni kasasta korpin. Huomasin pienen jännityksen naaraassa.
”Mikä on? Onko jokin hätänä?” kysyin.
”Mennäänkö saalistamaan?” Pisaratassu kysyi. Heilautin häntääni.
”Sinunhan pitää ensiksi pyytää Kivivirralta lupaa eikö?” Vastaan. Naaras lähti soturien pesälle. Istuskelen odottamassa, että Pisaratassu tulee takaisin. Minulla ei ole mestaria jolta kysyä joten oletan voivani mennä. Kohta naaras tuli ulos soturien pesästä
”Kuuratassu. Sain luvan.” hän sanoi päästyään takaisin luokseni.
”Onkohan Kivivirta edelleen tolaltaan Tarupennun ja Tarinapennun kuolemasta”, mietin ääneen, kun Pisaratassu tuli takaisin. ”Hehän olivat hänen pentujaan ja ette ole hirveämmin harjoitelleet sen jälkeen”, jatkoin. Naaras meni jo leirin sisäänkäynnille. Loikin Pisaratassun perään.
”Niin siis oletko kunnossa?” Kysyin uudelleen koska naaras sivuutti ensimmäisen kysymykseni.
”Olen” hän vastasi.
”Joo. Vaikutit vain vähän stressaantuneelta tai jännittyneeltä”, naukaisin nyt leppoisammin.
”No siis kun mietin vain että minun pitää olla oppilas niin pitkään”, naaras sanoi. Tuuppasin toista oppilasta kyljelläni hieman.
”Ei se mitään. Kyllä me se kestetään. Yhdessä”, naukaisin ja katsoin naarasta hymyillen suoraan silmiin.
”No siis kun kävin Pimeystähden luona”, aloitin.
”Niin?” Pisaratassu kysyi.
”Minä pyysin uutta mestaria ja hän sanoi että siitä syystä koulutukseni kestää pidempään”, valehtelin. ”Saamme siis olla edelleen oppilaita yhdessä”, naukaisin ja katselin kauas eteenpäin. Mieleeni tulvi muistoja. Muistin kuinka kävimme sen puun alla Pisaratassun kanssa ja hän sanoi pitävänsä minusta. En omistanut tunteita naaraaseen vielä silloin. Pisaratassu hymyili onnellisena. Olin siis saanut hänet iloiseksi. Pysähdyin ja lähdin yhtäkkiä eri suuntaan.
”Kuuratassu! Minne menet?!” Pisaratassu huusi perääni.
”Haistan oravan”, sipisin Pisaratassulle. Ja lähdin hiippailemaan hajun perään. Hiippailin maha maata viistäen eteenpäin kovaa vauhtia ja pysähdyin kuin seinään, kun näin oravan viimein. Lähden hiipimään kohti sitä. Hiippailin tuulen alapuolella sitä kohti, mutta astuin huomaamattani kuivan oksan päälle, joka räsähti poikki ja orava kiipeää lähimpään puuhun.
”Ketunläjät. Miksi olen näin huolimaton?” sähisin itsekseni ja lähdin etsimään lisää riistaa. Haistan hiiren ja, kun löydän sen se käytännössä juoksee suoraan tassuihini. Jouduin hyppäämään puolen hännän mitan verran enimmäis määränä ja se oli kiinni. Huomasin kuitenkin että hiiri oli erittäin laiha ja siksi huono saalis. Murisin itsekseni ja hautasin hiiren hakisin sen myöhemmin, mutta ennen sitä etsisin vielä jotain. En kuitenkaan haistanut mitään ja hetken jälkeen jouduin tyytymään vain hiireen. Yritän silti löytää lisää, mutta turhaan en löytänyt enää mitään ja lähdin etsimään Pisaratassua turhautuneena.
”Pisaratassu! Pisaratassuu! missä sinä olet!?” Huhuilin toista oppilasta. En olisi antanut itselleni ikinä anteeksi jos olisin hukkannut hänet. Naaras äännähdin hiljaa jonkin kolon suulta. Kiepsahdin ympäri ja näin pian Pisaratassun ahtautuneena koloon. Räpytin silmiäni hetken kun näin miten hän kuskasi jäniksiä mukanaan. Naaras yritti sanoa jotain mutta ei pystynyt, sillä hänellä oli jänikset suussaan. Hän laski jänikset maahan.
”Olet sinäkin kyllä ihmeellinen”, mumisin kun tulin naaraan luo. Hän vain
Hymyili minulle.
”Sait hyvän saaliin”, kehuin ja katselin naaraan tuomia jäniksiä. ”Mutta minä sen sijaan sain vain tämän pahaisen hiiren”, mumisin ja tökkäsin hiirtä etukäpälälläni.
”Ei se mitään. On sekin parempi kuin ei mitään.” Pisaratassu kehui.
”Mennäänkö takaisin leiriin?” hän kysyi. Nyökkäsin.
”Ehkä se on parasta”, mumisin ja katselin vielä hetken ruipeloa hiirtä ja nostin sen ja lähdin kohti leiriä. Vein hiiren tuoresaaliskasaan, kun pääsimme leiriin. Pusaratassukin vei jänikset tuoresaaliskasaan. Pimeystähti oli istumassa yksin leirin aukiolla ja, kun hän näki minut hän tuli nuoren minun luokseni.
”Arpisydän lupasi huolehtia koulutuksestasi”, hän naukaisi. Nyökkäsin ja lähdin sitten takaisin kohti Pisaratassua.
Pimeystähti kutsui klaanin koolle
”Kuuratassu ja Pisaratassu!” Pimeystähti kutsui. Lähdin aukiolle suurkannon luokse kokoukseen. Menin eteen ja arvasin jo mitä olisi tapahtumassa.
”Minä Pimeystähti metsäklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi”, Pimeystähti lausui ikivanhat sanat. ”Pisaratassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?” Pimentotähti kysyi.
”Lupaan”, Pisaratassu naukaisi.
”Siinä tapauksessa, synkän metsän voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Pisaratassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Pisarasydämmenä. Synkkä metsä kunnioittaa rohkeuttasi ja positiivisuuttasi ja hyväksymme sinut metsäklaanin täydeksi soturiksi”, Pimetotähti lopetteli. Hän antoi klaanin hurrata hetken ja kääntyi, sitten kuuratassun puoleen.
”Minä Pimeystähti metsäklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi”, Pimeystähti lausui sanat uudelleen. ”Kuuratassu lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania jopa henkesi uhalla?” Pimentotähti kysyi.
”Lupaan”, Kuuratassu naukaisi vakaasti.
”Siinä tapauksessa, synkän metsän voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Kuuratassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kuurahallana. Synkkä metsä kunnioittaa määrätietouttasi ja vakauttasi ja hyväksymme sinut metsäklaanin täydeksi soturiksi”, päällikkö lopetteli ja sitten klaani alkoi hurrata uusille sotureille.
Lähdin ulos verryttelemään jalkojani vielä hieman. Ajattelin että se olisi hyväksi ennen kun menisin lepäämään jotta olisin virkeä yövahdissa. Huomasin Pisarasydämmen hajujäljen. Naaras oli myös ulkona. Hän kyllä pärjäisi yksin olihan hän sentään jo soturi vaikkakin vastanimitetty. Tassuttelin metsän poikki enkä ollut itse edes varma minne olin menossa. Kuljin vain sinne minne tassut veivät ja hengitin lämpöistä viherlehden ilmaa.
Pian kuitenkin käännyin jo takaisin, koska minulla ei ollut enää mitään tekemistä. Tungin takaisin leiriin ja menin soturien pesään itse tekemälleni makuualuselle lepäämään ennen yövahtia.
Tassutin leirin suuaukolle Pisarasydämmen kanssa. Menimme yövahtiin leirin edustalle. Olimme siinä kahden täysin hiljaa. Olisin halunnut kuluttaa aikaa puhumalla, mutta se oli vastoin sääntöjä. Katselin kuun valaisemaan metsää hiljaa katsahdin myös taivaalle, jossa kuu ja tähdet loistivat kirkkaana. Yhtäkkiä Pisarasydän käpertyi vasten kylkeäni ja alkoi kehrätä. Yritin parhaani mukaan olla huomioimatta naarasta, sillä jos keskittyisin häneen en pystyisi keskittymään vartioimiseen. Laskin kuitenkin häntäni naaraan lavoille ja jatkoin vartioimista. Kuuntelin metsän ääniä tarkkaan, katselin ympärilleni ja haistelin vähän väliä ilmaa, jos haistaisinkin jotain kummallista. Oli edelleen hankalaa keskittyä. Naaras tunki aisteihini. En kuullut juuri muuta kuin hänen kehräyksen, en haistanut kuin vain Pisarasydämmen hajun ja naaras oli niin kiinni kyljessäni että oli vaikeaa katsoa sivulle tämän korvien yli huomaamatta niitä. Tuhahdin vain lopulta itsekseni ja osin luovutin. Yritin edelleen keskittyä vartioimiseen, mutta keskittymiseni herpaantui aina vähän väliä.
//pisara?
TykkääTykkää
//Käärmehäntä//
Pelkosurma – Metsäklaanin soturi
”Onpas ihania”, Varjokatse naukui. Itse en ehkä kuitenkaan luonnehtisi kuuroja ja sokeita karvapalloja erityisen ihaniksi, mutta tiesin kyllä, että se oli yleinen sana pentujen kuvailuun ja kolli oli vain ystävällinen. Se kyllä meni vähän hukkaan, kun hän suurimman osan ajasta vain tuijotelli pentujani. ”Kuka on heidän isänsä?” musta kolli kysyi kysymyksen, jonka uskoin vaivanneen hänen mieltään jo pitkään. Kiedoin refleksinomaisesti häntäni pienokaisten ympärille, vaikka eivät he missään tapauksessa vaarassa olleet. Varjokatse oli sentään heidän klaanitoverinsa. ”Siis jos itse haluat kertoa”, hän jatkoi vielä. En halunnut, joten tuhahdin:
”Onko sillä väliä?” Se oli samalla kysymys itselleni, sillä olin huolissani siitä, mitä muut ajattelisivat isättömistä pennuista. ”He ovat minun ja Pimeystähden”, lisäsin vielä.
//Varjo
TykkääTykkää
//skfaniii
Sula – kulkukissapentu
Haukottelin. Olin herännyt saaliin tuoksuun. Se oli outo. *Saalishan on tuoksun perusteella elävä! Mitä isä oikein ajatteli! * ajattelin. Tajusin sitten että se tuli pesän ulkopuolelta. Halusin mennä tutkimaan Kaksijalkalaa.
//tuli tosi lyhyt.
TykkääTykkää
//skfaniii
Pisarasydän – Metsäklaanin soturi
Oli yövartion aika. Muut menivät pesiinsä. Vain minä ja Kuurahalla jäimme aukiolle. Jos olisimme saaneet puhua toisillemme minulla olisi ollut kamalasti sanottavaa. Mutta en olisi edes tiennyt miten sanoisin sen. Keskiyön aikoihin käperryin vasten Kuurahallan kylkeä ja kehräsin.
//Käärmehäntä->Kuurahalla?
TykkääTykkää
//Tähtis//
Kultasydän – Laaksoklaani
Valkearoihu nyökytteli nopeasti. ”Joo, olen kunnossa. Täysin kunnossa”, hän vakuutteli. Naaras ei oikein vakuuttanut minua mutta päätin jättää asian sikseen. *Jos hän ei aijo kertoa, niin ei sitten*, ajattelin hieman myrtyneenä. Minäkin kerroin hänelle todella avoimesti asioistani, kuten vaikka Viimatassusta. *Ei älä ajattele häntä nyt keskity Valkearoihuun*, pakotin itseni olemaan ajattelematta Viimatassua.
//Valkea
//en keksiny mitään sanottavaa xd
TykkääTykkää
//Käärmehäntä//
Saniaispuro – Metsäklaani
Helmipentu kikatti ja hetken kuluttua kikatus muuttui kehräykseen hänen painautuessaan minua vasten. ”Voidaanko mennä tutkimaan leiriä?” hän kysyi ja katsoi minua hänen pienillä palleroisilla silmillään. ”Tottakai voimme!” vastasin pennulle. Koko klaani tiesi jo uudesta pennusta ja monet olivat käyneet katsomassa häntä. Naaras oli tosin nukkunut koko sen ajan, eikä hän tiennyt että klaanissa oli niin paljon kissoja ja suuri leiri. Ohjasin hänet ulos pentutarhasta yrittäen olla häiritsemästä muita, erityisesti Pelkosurmaa, jonka pennut olivat syntyneet edellisenä päivänä. Työnnyin ulos pesästä Helmipennun perässä ja käännyin nähdäkseni hänen reaktionsa leiriin.
//Helmi
TykkääTykkää
//Käärmehäntä//
Kristallin Sirpale – kulkukissa
”Tarvitsen apua nimeämisessä”, Käärme sanoi havahduttaen minut ajatuksistani. Hän osoitti kahta pentua. ”Nuo ovat Viiltopentu ja Mäyräpentu”, hän kertoi. ”Miksi heillä on niin oudot nimet? Miksi ei vain Viilto ja Mäyrä?” kysyin ihmetellen. ”Entä sitten kun he ovat vanhempia, eiväthän he sitten enää voi olla -pentuja?”
//Käärme
TykkääTykkää
Himmeäviiksi – vesiklaani soturi
”Ooh voimme mennä harjoittelemaan yhdessä” Salamaliekki sanoi innostuneena.
”niin. Voimme opettaa oppilaitamme nyt yhdessä”
Himmeäviiksi sanoi. Naaras huiskaisi häntäänsä.
”Voisin käydä kysymässä Saniaistassulta haluaako hän lähteä nyt harjoituksiin”, ehdotin. Katsoin kohti oppilaiden pesää ja yritin löytää Saniaistassun heidän seurastaan.
//salami?
//saniainen?
TykkääTykkää
Varjokatse – metsäklaanin soturi
”- Ohdakepentu”, se oli ainoa nimi jonka Varjokatse kerkesi kuulla.
”Onpas ihania”, kolli naukui. Hänen mieltään vaivasi koko ajan Käärmeen ja hänen pentunsa.
”Kuka on heidän isänsä?” Varjokatse kysyi. ”Siis jos itse haluat kertoa”, kiirehdin vielä sanomaa. Varjokatse yritti todella pitää ajatuksensa varapäällikössä, mutta se oli hankalaa. Naaras tiesi Käärmeestä. Olisiko hän jo arvannut Varjokatseen ajattelevan erakkonaarasta? Kollin ympäröi taas vaivaantuneisuus.
//pelkkis
TykkääTykkää
//Kärmes//
Pelkosurma – Metsäklaanin kuningatar
“Mitkä ovat niiden nimet?” Varjokatse kysyi tyhjyyteen tuijottelunsa lomassa. En uskonut, että kollia oikeasti kiinnosti, ainakaan kovinkaan paljon. Hän vain halusi olla kohtelias, koska pennut olivat hänelle sukua. Aloin kuitenkin esitellä heitä.
“Vanhin on Orkideapentu”, kerroin ja sipaisin suurinta pentua, joka oli juuri lopettanut ruokailun. Hänen vieressään makasi huomattavasti pienempi kollipentu, jonka turkki oli hänen valkoisensa sijaan punertava. “Hän on Oravapentu”, kerroin nuorimmaisen nimen. “He ovat Ohrapentu” – sipaisin hännälläni kirjavaa naaraspentua – “ja Ohdakepentu”, viimeistelin osoittaen neljättä pentua, jonka valkealla turkilla oli kellanpunaisia laikkuja. Muutkin pennut alkoivat heräillä ja suunnistaa riemien kohti maitopaikkaa. Suuni kääntyi varovaiseen hymyyn, kun katselin heidän touhujaan. He todella olivat minun pentujani. Minun ja Pimeystähden. Heistä tulisi hienoja kissoja, olin varma.
//Varjo
TykkääTykkää
Varjokatse – metsäklaanin soturi
Kolli lopetti taas välissä tuijottelun.
”Mitkä ovat niiden nimet?” hän kysyi. Kollin mieleen juolahti Käärmeen lupaus. Nieäisikö hän tosiaan yhden pennuista Viiltopennuksi kuten Varjokatse oli pyytänyt. Varjokatseen teki mieli mennä metsään ja etsiä Käärme. Hän halusi niin kovin nähdä naaraan ja tietää oliko hän kunnossa ja olivatko pennut jo syntyneet. Kolli mietti olisiko pennut edes selvinneet synnytyksen tai tulisivatko ne selviämään, jos ne eivät olleet vielä syntyneet. Ja entä Käärme selvisikö tai selviäisikö naaras synnytyksen ehjin nahoin yksin metsässä. Kollin turkkia syyhytti mennä naaraan luokse. Hänen teki mieli tietää oliko Käärme ja heidän pentunsa turvassa.
//pelkkis
TykkääTykkää
TÄHÄN ASTI PISTEYTETTY
TykkääTykkää
//Kärmes//
Pelkosurma – Metsäklaanin kuningatar
Varjokatse lopetti vihdoin pentujen tuijottamisen ja katsoi vuorostaan minua. Nyt kolli vaikutti kuulleen sanani, mutta vastausta hänellä ei ollut valmiina.
”Aih… öö…” musta kolli takelteli. Petyin hieman, vaikka olikin odotettua, että hän ei haluaisi kertoa minulle ajatuksiaan. ”Kauniita pentuja”, hän naukui lopulta. Kollin ääni oli vaivaantunut. Sanojensa jälkeen hänen silmiinsä palasi taas se sama vaikeaselkoinen katse. Arvelin, että hän ei taaskaan kuuntelisi, jos yrittäisin jatkaa keskustelua, joten tyydyin vain syömään oravaani loppuun. Onneksi olin saanut pentuni juuri viherlehtenä, koska riistasta ei olisi puutetta ja pennut saisivat tarpeeksi ravintoa kasvaakseen hyvin. Puraisin vielä viimeisen hyvän palan oravasta niin, että siitä jäi jäljelle vain luita ja muita osia, joita en halunnut syödä. Kun olin saanut syötyä, huomasin yhden pennuista heränneen ja alkaneen imeä maitoa. Silläkin oli ruoka-aika. Pentu oli Orkideapentu, heistä vanhin ja ensimmäisenä nimetty. Kolli imi maitoa hiljaa ja varmasti tyytyväisenä elämäänsä, olihan hänellä ruokaa ja lämpöä. Pennun elämä oli kyllä yksinkertaista.
//Varjo
TykkääTykkää
Varjokatse – metsäklaanin soturi
“Kysyin, mitä mietit. Siihen yleensä vastataan jotain.” Pelkosurman nauku havahdutti minut. Nostin katseeni pennuista vaikkakin en voinut lopettaa omien pentujeni tai Käärmeen ajattelemista.
”Aih… öö…”, en tiennyt mitä vastata. ”Kauniita pentuja”, naukaisin vain vaivaantuneena. Niissä oli kyllä pelkosurman näköä. Toki en ollut koskaan saanut tietää pentujen isää, mutta en olettanut sen olevan olennaista, jos kerta Pelkosurma ei siitä itse maininnut. Sitten vaivuin taas ajatuksiini. Näyttäisikö minun ja Käärmeen pennut yhtään minulta. Olisiko ne vain Käärmeen näköisiä. Entä jos ne eivät edes olisi minun pentujani ja hän olisi vain valehdellut minulle.
//pelkkis?
TykkääTykkää
//Kärmes//
Pelkosurma – Metsäklaanin kuningatar
Varjokatse katseli pentuja omituinen ilme kasvoillaan. Se ei oikein ollut ilme, jolla katsottiin klaanin tuoreimpia jäseniä. Siinä oli enemmän huolta kuin ylpeyttä. Oliko pennuissani jotain vikaa? Oliko kolli tunnistanut niissä Salamaliekin? Moni klaanissa varmasti mietti, mistä he olivat ilmestyneet, sillä Pimeystähden kanssa en millään pystyisi saamaan pentuja. Oli suorastaan ihme, ettei kukaan ollut vielä kysynyt, kuka pentujen isä oikein oli. Toivottavasti asia pysyisi niin mahdollisimman kauan, sillä en todellakaan tiennyt, mitä vastaisin, jos joku kysyisi. Edes Salamaliekki itse ei tiennyt, että nämä neljä pienokaista olivat hänen omiaan.
“Mitä mietit?” utelin kollilta ennen kuin haukkasin jälleen oravaa. Se oli nuori ja pulska, juuri täydellinen. Tällaista riistaa ei saisi lehtikadon aikaan, joten siitä oli nautittava nyt kaksin verroin. Sanani vaikuttivat menevän Varjokatseelta täysin ohi, sillä hän vain jatkoi pentujen tuijottamista vaikeaselkoinen katse silmissään. “Kysyin, mitä mietit”, toistin. “Siihen yleensä vastataan jotain.”
//Varjo
TykkääTykkää
Varjokatse – metsäklaanin soturi
”Kiitos”, Pelkosurma kiitti. Varjokatseen ajatukset olivat kuitenkin pennuissa. Hänen mieleensä palasivat hänen omat pentunsa. Olivatko ne jo syntyneet? Olivatko ne kunnossa? Oliko Käärme kunnossa? Kolli katsoi pentuja ja yritti nähdä niissä Käärmeen ja itsensä näköä, vaikka eivät ne heidän pentujaan olleet. Kollin sisällä kaihersi kaipaus. Käärmeen pitäisi kyllä olla kunnossa. Hän osasi pitää huolen itsestään, mutta silti Varjokatse oli huolissaan. Kollin mielessä pyöri vain kaunis vaaleanharmaa naaras ja heidän pentunsa. Ja jos Pelkosurma sanoikin jotain se meni häneltä täysin ohi.
//pelkkis
TykkääTykkää
//Käärmehäntä//
Pelkosurma – Metsäklaanin kuningatar
Pentuni olivat syntyneet eilen. Ne olivat niin pikkuisia, että ne vain nukkuivat suurimman osan ajasta. Minäkin olin nukkunut todella pitkään synnytyksen väsyttämänä. Olisin halunnut, että Pimeystähti olisi voinut olla luonani, mutta hänellä oli paljon kiireitä. Vaikka kokeneet soturit auttoivat häntä, hän joutui hoitamaan sekä päällikön että varapäällikön tehtäviä, koska pennut tarvitsivat minua. Kunhan he vähän kasvaisivat, voisimme vuorotella klaanin johtamista ja emona toimimista. Parin kuun päästä nuo väsyneet pikku karvapallot jo varmasti aiheuttaisivat ongelmia sotureille.
”Pelkosurma, toin sinulle oravan”, kuulin äänen pesän suulta. Se oli Varjokatse, siskoni poika, josta oli tullut soturi aivan vähän aikaa sitten. Kolli toi oravan minulle ja istuutui alas lähelle Kidesiiven makuualusia. Naaras oli vasta muuttanut pentutarhaan, sillä hänkin saisi pian pentueen. En aivan luottanut häneen, sillä hän oli luvannut kumppanilleen Vihasilmälle, että etsisi hänet ja muut Kultatähden mukaan lähteneet kissat, kunhan pennut olisivat tarpeeksi vanhoja. Hän oli siis Kultatähden puolella. Nyt naaras ei kuitenkaan ollut pesässä, joten minun ei tarvinnut huolestua hänestä.
“Kiitos”, mumisin ja haukkasin oravasta. Minulla todella oli nälkä, Synkän Metsän tähden. Mietin kyllä, miksi Varjokatse oli tuonut minulle oravan. Vaikka hän olikin minulle sukua, emme olleet mitenkään erityisen läheisiä. Olimme vähän aikaa sitten puhuneet hänen suhteestaan kulkukissaan. Minun teki mieli kysyä häneltä, miten tilanne oli edennyt, mutta pesässä oli muitakin, enkä halunnut kuulluttaa kollin asioita kaikille.
//Varjo
TykkääTykkää
Varjokatse – metsäklaanin soturi
Varjokatse otti tuoresaaliskasasta oravan. Sitten hän lähti pentutarhalle päin. Pelkosurma oli saanut pentuja ja kolli ajatteli viedä hänelle jotain syötävää. Kolli työnsi päänsä sisään.
”Pelkosurma toi sinulle oravan”, musta kolli naukaisi ja saapui tämän luokse. Hän laski oravan naaraan eteen ja jäi istumaan hännänmitan verran kauemmas.
//pelkkis
//lyhyt
//tönkkö
TykkääTykkää
//skfaniii
Sula – kulkukissapentu
Kollien lähdettyä hymyilin ilkeästi. *Olisi todella mukavaa olla johtaja. Hmm mitä tekisi? Taidan mennä kiusaamaan sisaruksia. Se olisi kivaa. * mietin. Tassutin pesään. Emo nukkui. Läpsäytin Kidettä ja Pomppua korvalle. He hyppäsivät pystyyn ja lähtivät kiljahtaen takaa-ajoon. Piilouduin kuuseen ja pudotin kävyn Kiteen päähän.
”Ai! ” sisko kiljaisi ja alkoi itkeä. Pyöräytin silmiäni ja loikkasin alas.
”Kide. Älä viitsi itkeä. ” sähisen ja viillän siskoani kuonoon. Kide tuijotti minua hetken ja ryntäsi pesään. *Valittamaan äidille* ajattelin. Aloin etsiä Pomppua. Näin hänet etsimässä minua puusta. *Hah! En minä ole niin tyhmä että käyttäisin samaa temppua kahdesti peräkkäin. * ajattelin. Loikkasin veljeni päälle ja raapaisin häntä kevyesti kylkeen. Pomppu ryntäsi pois heti kun olin loikannut pois hänen päältään. *Hah hah! Tuo oli hauskaa. Huomenna uusiksi. Voisin ehkä etsiä jonkun muun pennun jota kiusata. Tänään en saa enää tehdä sisaruksille muuta kun äiti antaa tehdä noin vain kerran päivässä harjoittelemisen verukkeella. Etsin siis jonkun muun pennun. * ajattelin. Lähdin tassuttamaan metsään.
Hetken päästä näin pienen mustavalkoinen kollipennun. *Hah! Helppo uhri. * ajattelin. Loikkasin kollin päälle ja revin hänen korvaansa. Kolli hervahti heti veltoksi. *Ohoh! En minä kyllä NOIN kovaa raapinut…* mietin.
”Uhhhh! ” huudahdin kun kolli ponkaisi ylös ja heitti minut päältään. Raavin häntä korvaan tehden siihen loven. Kolli ryntäsi pensaisiin ja minä käännyin pois.
Kun olin kotona olin jo hyvin väsynyt. Menin vielä pesemään veren kynsistäni lammikolle. Menin pesään ja käperryin vuoteelleni.
”Voi sinua Sula. ” kuulin emon kehräyksen ennen kuin nukahdin.
//aika pitkä
TykkääTykkää
Leppä – Malvan leiri
Lähdin Huurteen kanssa leiristä ulos. Lähdin kävelemään. En ollut varma, mihin Huurre oikeastaan halusi, mutta lähdin kävelemään kivaan suuntaan. En tuntenut seutuja vielä kunnolla. Olin asunut täällä vasta vähän aikaa.
Huurre näki jonkun kissan ja kysyi minulta ”hei, kuka tuo on?” ikään kuin minä olisin tiennyt. En tuntenut häntä, mutta olin nähnyt hänet joskus aiemmin. Tämä metsän osa oli sellainen, että täällä oli paljon erilaista porukkaa.
”Kuka itse olet?” se toinen kissa kysyi.
”Huurre!” Huurre esitteli itsensä iloisesti.
Katselin tilannetta hieman vaivaantuneena, en tiennyt, mitä piti tehdä.
Äkkiä joku vieras kissa loikkasi vieraan kissan ja Huurteen väliin. Säikähdin vähän, mutta en kuitenkaan niin, että kukaan olisi huomannut. Tai ainakin oletin niin.
”Älä pelkää Sula. Minä suojelen sinua”, uusi kissa sanoi. *Ahaa, tuo pieni joka tuli on varmaan sen pentu, jonka nimi on Sula*, keksin.
”Mitä täällä tapahtuu?” kysyin. En ollut aivan kärryillä kaikesta.
”En tiedä”, vastasi Huure.
”Miksi olette täällä?” se uusi kissa kysyi. Hän jätti vastaamatta kysymykseeni. Minua vähän ärsytti.
”Koska haluamme”, Huurre vastasi.
”Tulimme saalistamaan”, vastasin. Se oli ehkä tyhmää, mutta en oikein tiennyt niistä asioista mitään.
”Jaa? No luulisin teidän tietävän ettei toisen maille saa tunkeutua!” se kissa huusi meille.
”Hui hui pikku äiti yrittää suojella pentuaan”, Huura sanoi ja kuulosti jo tylsistyneeltä. Olin aika vahvasti sitä mieltä, ettei Huurteen olisi kannattanut ärsyttää Sulan emoa enää lisää.
”A-anteeksi”, sanoin. ”En tiennyt, että tämä on kenenkään maa”, pahoittelin.
”No nyt tiedätte”, vieras kissa sanoi ja marssi pois.
”Kun olen iso tiedän jo ketkä eivät ainakaan saa varajohtajan paikkaa”, Sula sanoi äkkiä. En yhtään tajunnut mitä hän meinasi. *Mitä nyt taas tapahtuu ja miksi minä en taaskaan tajua mitään? Onko minulla sen suhteen joku ongrelma? Lähdettäisiin jo saalistamaan, että voisin harjoitella*, huokaisin mielessäni.
”Eli ketkä?” Huurre kysyi uteliaana.
”Eikö se ole jo ihan selvää?” Sula kysyi. Hän selvästi oletti, että olisimme tienneet jotain.
”EI!” Huurre huudahti.
”Vai kenelle minä nyt puhun? Häh?” Sula irvaili.
*Mitä täällä tapahtuu?* ajattelin. *Olisi vain pitänyt jäädä leiriin.*
Kaksi muuta kissaa huokaisivat. Minäkin.
Äkkiä Sula ryntäsi pois kovaa kyytiä.
”Mihin hän nyt meni?” ihmettelin. Sula kuitenkin palasi äkkiä takaisin. En oikein tajunnut, mitä Sulan päässä liikkui.
”Lähdetään nyt sinne saalistamaan”, sanoin. ”Haluan saada saalista.”
”No vielä yksi kysymys”, Sula sanoi.
”No mikä?” Huurre kysyi.
”Haluatteko tulevaisuudessa liittyä jengiini? Teidän pitää olla varmoja, sillä tulen pian hakemaan teitä”, Sula sanoi.
”Ehdottomasti!” Huurre huudahti.
”En tiedä”, vastasin. *Haluaisin kmovasti, mutta Malva on ihana…*
”Selvä”, Sula sanoi.
*Rakastan Malvaa enkä halua lähteä hänen luotaan, vaikka tuo tarjous onkin houkutteleva…* ajattelin. *Sitä paitsi välillä vaikuttaa, että nämä molemmat olisivat sekaisin… Ei, en minä oikeastaan halua.*
”Olen kuullut että kamala kissajoukko tulee pian yhteen ihmeen Malvan leiriin ja hakee heidät pakolla mukaansa”, Sula sanoi. *Apua! Ehkä sittenkin pitäisi, mutta ei, en halua. Korkeintaan kerron Malvalle jotain, mutta ehkä häntä ei kannata säikyttää, eihän tuo edes välttämättä puhu totta.*
”Pääsenkö varajohtajaksi?” Huurre kysyi.
”Et”, Sula sanoi.
”Miksii!” Huurre itki.
”Aha”, totesin Sulan aiempaan kommenttiin. Aikaa oli kyllä jo kulunut siitä, kun Sula oli sanonut sen, enkä ollut tajunnut vastata.
”Ja jos joku hangoittelee vastaan hänet tapetaan. Heidän johtajansa on tappanut jopa oman kumppaninsa”, Sula kertoi.
”Mitä ihmettä?” hämmästyin.
”Kuulin isältä”, Sula sanoi ja kohautti lapojaan.
”KÄÄK! okei okei en valita enää!” Huurre huudahti.
Minäkin olin tietenkin säikähtänyt, mutten sentään noin pahasti. Jos noin tosissaan kävisi, minä ja Malva karkaisimme ja Malva oli tärkein.
”Mennään nyt sinne saalistamaan”, sanoin.
”En puhunut itsestäni”, Sula rauhtoitteli. *Ikään kun en olisi tajunnut*, ajattelin.
”Okei”, Huurre sanoi. ”Ai… No… Kiva”
”Minä ainakin menen saalistamaan”, sanoin ja marssin metsään. *Ärsyttävää, kun kukaan ei tullut mukaan*, huokaisin. Yksinoleminen ei mielestäni ollut kovin mukavaa. Lähdin vaanimaan oravaa, joka istui maassa syömässä käpyä. Pääsin aivan oravan viereen ja lähdin loikkaan, mutta kesken loikan näin oravan söpön ilmeen ja jarrutin. Orava kipitti pakoon puuhun, ja tajusin, etten enää millään saisi sitä kiinni. Puissa kiipeilemään minusta ei olisi. Hylkäsin toiveet oravasta.
Äkkiä näin hiiren ja päätin napata sen. Hiiri oli ruma ja ajattelin sen entistä iljettävämmäksi, joten onnistuin tappamaan sen.
Todellinen taidonnäyte oli se, kuinka nappasin linnun. Harmi vain, ettei kukaan ollut näkemässä. Lintu nokki kaikessa rauhassa maata eikä huomannut minua. Lintu oli vanha ja raihnaisen näköinen ja sulavalla loikalla loikkasin suoraan sen päälle ja tapoin linnun.
Yritin saalistamista vielä hetken, mutta mitään ei löytynyt, joten palaisn leiriin.
Leirissä näin Oskarin.
”Hei” tervehdin.
”Hei”, Oskari vastasi.
”Mitä sinä teet?” kysyin. ”Tai siis onko sinulla nyt tekemistä?”
”Ei oikein”, Oskari vastasi.
”Ei minullakaan”, vastasin. ”Tulin juuri saalistamasta, mutta en saanut napattua kuin yhden hiiren ja vanhan sitkeän linnun.”
Äkkiä Oskari alkoi itkeä. Säikähdin vähän.
”Mikä hätänä?” kysyin.
”Minua surettaa niin paljon”, Oskari nyyhkäisi.
”Miksi?” kysyin.
”Etkö muista?” Oskari kivahti minulle ja säntäsi ulos leiristä.
*Äh, en ikinä osaa mitään*, huokaisin mielessäni ja kävelin masentuneena kohti pesääni. Päätin rakentaa pedistäni hieman paremman. Se veisi ajatukseni pois tapahtuneesta.
TykkääTykkää
//Cecci//
Vauhtisydän – Laaksoklaanin soturi
“Kuulostaa hyvältä”, Ruskasydän vastasi. Hymyilin kollille.
“Sopii minulle”, myös Myrskypyörre vastasi. Lähdimme leiristä niin, että minä kuljin johdossa Myrskypyörteen vierellä ja kolmas kolli tuli jäljessä. Partiossa oli aika hiljaista, ja jännite Myrskypyörteen ja Ruskasydämen välillä pystyi melkein näkemään ilmassa. En ollut aivan varma, mistä se johtui. En kuitenkaan halunnut tunkea itseäni vanhempien soturien asioihin, joten jatkoin vain matkaa ja etsin samalla riistan tuoksuja.
//Myrsky?
//tulipa tylsä ja tönkkö xd
TykkääTykkää
Alppitassu – Laaksoklaanin oppilas
Lapu ja Papu nukahtivat viimein. Olin tuijottanut heitä jo hetken. Varmistin, että kaikki muutkin pesässä olivat nukkumassa ja nousin sitten itse ylös. Menin hipi hiljaa kahden kotikisun luo ja tarrasin heitä niskanahasta. He olivat tarpeeksi pieniä jotta pystyin kantamaan molemmat kerrallaan, mutta huomasin heti, että he olivat kyllä syöneet kaksijalkalassa runsaasti.
”Syökää vähemmän”, sihisin vaikka tiesin, että he olivat molemmat siheässä unessa. Kohta minä kuitenkin kuulin vinkaisun. Tiputin kollit maahan.
”Ai heräsitte jo”, naukaisin ja katsoi kahta kollia murhaavasti. ”Kokeillaanpa miten kaksi kotikisua pärjää yhtä klaanikissaa vastaan”, nu’uin ja menin kyyryyn valmiina hyökkäämään ja työnsin kynteni esille.
//laku, papu
TykkääTykkää
Papu – kotikisu
Papu huomasi, että hänen veljensäkkin yritti nukkua, joten hänkin käpertyi sammalille yrittääkseen saada unta. Kolli oli kuitenkin onnellinen erinomaisista unen lahjoistaan, sillä hän nukahti aika nopeasti. Papu heräsi siihen että tunsi kylmän viiman kulkevan turkkinsa lävitse ja tunsi hampaat niskanahassaan. Hän aukaisi silmänsä ja näki että se sama naaras joka oli inholla väläytellyt hänelle ja hänen veljelleen hampaitaan kantoi heitä ulos. Kaksi kotikisua olivat vielä niin pieniä että naaras onnistui juuri ja juuri kantamaan heitä samaan aikaan. Papu vinkaisi ja siinä samassa naaras laski heidät maahan.
”Ai heräsitte jo”, tämä naukaisi ja katsoi kahta kollia murhaavasti. ”Kokeillaanpa miten kaksi kotikisua pärjää yhtä klaanikissaa vastaan. Naaras meni kyyryyn valmiina hyökkäämään ja työnsi kyntensä esille. Papun karvat nousivat pystyyn.
”Laku meidän täytyy paeta”, hän sipisi veljensä korvaan.
//laku
TykkääTykkää