Toivetuulahduksen tarinat

14.8.2018

”En tahdo palata vielä”, siskoni sanoi. Nyökkäsin, vaikka en ymmärtänyt siskoni asennetta. Pudistin hieman päätäni ja kysyin:
”No mitä sitten tehdään? Karataanko leiristä?” hiljensin ääntäni. Onnekseni sisar pudisti päätään. Näin silmäkulmassani Kettutassun, punaruskean oppilasnaaraan. Punerruin hieman, jopa tahtomattanikin.
”Jos sallit, niin…” aloitin. Siskoni nyökkäsi ja lähdin astelemaan kohti naarasta.
”Hei…” aloitin.

29.8.2018

Istuskelin aukiolla ja nuolin tassuani. Yhtäkkiä kuulin ääntä ja nostin pääni.
”Susihammas, Yöturkki, Tammijalka, Kastemieli ja Vihmavarjo, tulkaa tänne — meidän pitää lähteä!” Synkkäsielu huudahti. Nyt tapahtuisi hyökkäys! Kunpa olisin mukana… Pudistin päätäni.
”Toivepentu! Älä sekaannu soturien asioihin! Olet liian nuori”, Vapaatassu sanoi ivallisesti. Lampitassu naurahti. Katsoin heihin murhaavasti.
”Ette itsekään ole sotureita!” huusin.
”Olette tyhmiä oppilaita, jotka vaihtavat klaaninvanhimpien makuualusia! Yäk!” lipsautin. Kaduin kuitenkin sanojani ja juoksin takaisin pentutarhaan. Kuulin vielä siskojeni naurun. En kestänyt enää, vaan nukahdin emoni nuolaisuihin.

30.8.2018

Heräsin siskoni ääneen. Höristin korviani, nousin ja nyökkäsin.
”Tiedän hyvän reitin”, vastasin. Sisareni kallisti päätään kuin kysyäkseen ”Missä se on?”. Heilautin häntääni merkiksi seurata. En tahtoisi taisteluun, mutta siskoni sana on lakini. Pentutarhan seinäämään oli jäänyt pennunmentävä aukko.
”Tässä se on”, kuiskasin. Siskoni nyökkäsi. Naaras oli syönyt viimepäivinä vähän liikaa riistaa ja pulskistunut. Hän mahtui hädin tuskin aukosta läpi. Minä sukelsin suurentuneesta aukosta kevyesti läpi.

2.9.2018

Olimme päässeet jo pitkälle metsässä. Saatoimme nähdä tästä taisteluun. Arvelin, että Kultapentu tahtoisi hypätä taistelevien kissojen sekaan. Hän iski silmänsä Laaksoklaanin reviirille — ja siellä oleviin parantajiin! Näin myös kaksi haavoittunutta oppilasta. Siskoni aikoi hyökätä! Yritin estää siskoani tästä-kerrotaan-päällikölle-ja-emolle-katseella, mutta naaras ei ollut huomaavinaan. Oppilaat ja parantajat olisivat pian siskoni kynsissä. Ja mikä pahinta, en voinut estää sitä.

Näin edessäni, kuinka Vihmavarjo tarrasi kiinni Kultapentuun.
”Lopeta!” huusin, ”voit satuttaa häntä! Hän on vasta pentu!” jatkoin yrittäen olla rohkea. Salaisesti suurin haaveeni oli olla joskus kollin oppilas.
”Pyydän, ole kiltti…” anelin.

3.9.2018

”No niin, nyt palataan kotiin”, Vihmavarjo sanoi. Nyökkäsin, vaikka Kultapentu tuijottelikin parantajaa. Nyt olen kiltisti, ja sinä myös, Kultapentu. Tämä on tilaisuuteni.
”Eikä sitten mitään temppuja”, kolli lisäsi kultapennulle.
”Vihmavarjo, eikös hierakka autakin halkeilleisiin polkuanturoihin?” kysyin. Halusin osoittaa tietämykseni.

”Eikö sisaresi koskaan kuuntele, mitä hänelle sanotaan?” Vihmavarjo tuhahti minulle. Kohautin lapojani. Ei ole minun asiani tietää. Astuessamme leiriin näin Kultapennun jo selittävän Villisielulle innoissaan seikkailuamme. Tuhahdin. Siskot! Vihmavarjo pukkasi minua heitä kohtl.
”Menehän nyt, emosi odotteleekin jo sinua”, kolli murahti.
”Saanko tulla kanssasi parantajan pesälle auttamaan haavoittuneiden hoidossa?” kysyin innoissani. Ei minua kiinnostanut sisko tai emo. Tuijotin Vihmavarjoa anovasti. Minua kiinnosti parantaminen.

4.9.2018

”Hyvä on”, Vihmavarjo murahti, ”kunhan et häiritse minun ja Mustalehden työskentelyä. Katsoa saa, mutta ei koskea”, kolli jatkoi ja viittoi hännällään seuraamaan. Olin sanomattoman kiitollinen. Yhtäkkiä Mustalehti sujahti ulos pesästään. Naaras kiipesi Suurkannolle.
”Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne Suurkannolle klaanikokoukseen!” Mustalehti ulvoi yhtäkkiä. Olen päättänyt, että olen palvellut tätä klaania jo tarpeeksi kauan. Olen ollut parantajana pidempään kuin muistan ja on aikani siirtyä suoraan. Haluan, että Vihmavarjo ottaa paikkani klaanin johtavana parantajana”, naaras naukaisi. Olin aivan tyrmistynyt. Nyt voi nimittää uuden parantajaoppilaan! Ja minä pidän huolen, että se olen minä.
”Vihmavarjo”, naukaisin, ”olen päättänyt tämän. Olen melkein kuusikuinen, itse asiassa arvelen Kostotähden nimittävän minut seuraavan auringonkierron aikana. Minä haluan olla oppilaasi.”

5.9.2018

Vihmavarjo nyökkäsi mietteliäänä.
”Toiveesi kuultu”, kolli vastasi lyhyesti. Astelin pentutarhaan.
”Missä olet ollut, pikku karvapalloseni?” emoni kysyi lempeästi. En sanonut mitään, vaan astelin makuusijallemme. Villisielu alkoi nuolla minua Kultapennun sijaan, joka tuhahti ärtyneenä. Vaivuin pian uneen.

//Tää ei ole yöuni vaan pikku torkku//

Heräsin Orkideapennun ja Tillipennun, Pimeänkuiskauksen uusien pentujen, nahinaan. Kultapentu oli jo leikkimässä nuorten kissojen kanssa. Tuhahdin ja aloin venytellä.
”Tillipentu, anna sammalpalloni takaisin!” kuulin Orkideapennun pienen, korkean äänen.
”Anna ensin minun käpyni!” naaraan veli Tillipentu huusi.
”Nyt loppuu tuo nahistelu!” kuulin toivomani äänen. Vihmavarjo! Kolli asteli pesään ja pienet pennut juoksivat nopeasti Pimeänkuiskauksen lämpimään huomaan.
”Kas Vihmavarjo, mikäs sinut tänne tuo?” Villisielu kysyi yllättyneenä. Yritin vaikuttaa siltä, että leikkisin Kultapennun kanssa. Todellisuudessa kuuntelin kiivaasti keskustelua.
”Minulla on kahdenkeskeistä asiaa sinulle”, kolli vastasi. Emoni asteli lähemmäs parantajaa. Kuulin Vihmavarjon sanoista vain ”Toivepentu” ja ”parantajaoppilaaksi” ja ”sopiiko se”. Kuulin myös Villisielun nyökkäyksen jälkeen ”nimittäjäiset” ja ”huomenna”. Olin innostunut. Huomenna minusta tulisi parantajaoppilas! Vihmavarjon asteltua ulos pesästä menin Villisielun viereen ja torkahdin.

Heräsin aikaisin seuraavana aamuna ja astelin aukiolle. Kaikki muut pentutarhassa nukkuivat. Villisielu tuli pian perässäni Kultapennun kanssa. Hän alkoi pestä meitä kiivaasti. Kultapentu yritti kiemurtella pois, mutta minä annoin emon pestä minut. Vihmavarjo asteli parantajan pesän edustalta Suurkannolle. Nyt se tapahtuu!
”Minulla on ilmoitusluontoista asiaa!” kolli huusi. Kissat alkoivat lipua aukiolle.
”Metsäklaanin kissat, te tiedätte etten voi olla keskuudessanne ikuisesti. Niinpä on minun aikani ottaa oppilas. Olen valinnut kissan, joka on osoittanut innokkuutensa ja taitonsa. Oppilaani tulee olemaan Toivetassu”, nyt puhui Vihmavarjo. Olin siirtynyt Vihmavarjon sanojen aikana eturiviin. Olen nyt oppilas! Istuin kuitenkin paikallani hiljaa ja ryhdikkäästi.
”Toivetassu, hyväksytkö paikan Vihmavarjon oppilaana?” Kostotähti kysyi. Yritin pitää ääneni rauhallisena nyökätessäni ja sanoessani:
”Kyllä.”
”Puolikuun aikaan matkaat kanssani Yölammelle, jotta Synkkä Metsä voi hyväksyä sinut parantajaoppilaaksi”, likaisenvalkea kolli jatkoi juhlallisesti.
”Metsäklaanin onnittelut kulkekoon kanssasi”, Kostotähti murahti minulle lopuksi. En meinannut pysyä nahoissani. Vihmavarjo asteli luokseni ja kosketin hänen kanssaan kuonoja. Klaani huusi uutta nimeäni sulkiessani silmäni. Avatessani silmäni Kostotähti oli jo jotenkin kavunnut Suurkannolle.
”Kultapentu, astu eteen”, Kostotähti naukaisi. Sisareni astui eteen hieman pelokkaana.
”Kultapentu, olet elänyt klaanissa kuusi kuuta ja nyt on sinun aikasi tulla oppilaaksi. Tästä päivästä aina siihen hetkeen asti, jona ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Kultatassuksi. Mestariksesi tulee Synkkäsielu. Odotan, että Synkkäsielu välittää kaiken tietonsa sinulle”, kolli jatkoi. Vau, Synkkäsielu! Hän on klaanin varapäällikkö! ajattelin.
”Synkkäsielu, olet valmis ottamaan kolmannen oppilaasi. Olet saanut hyvää koulutusta Ruosteturkilta, ja olet osoittanut olevasi voimakas ja uskollinen. Odotan, että välität kaiken tietosi tälle nuorelle oppilaalle”, kolli lopetti harmaat silmät kiiluen. Synkkäsielu käveli uuden oppilaan vierelle ja kosketti tämän kanssa kuonoja.
”Kultatassu! Kultatassu!” menin Kultatassun luo onnittelemaan.

13.9.2018

”Toivetassu!” Vihmavarjo kutsui minua.
”Tulehan jo, meillä on paljon hommia tekemättä!” kolli jatkoi. Astelin nopeasti Kultatassun luota mestarini luo. Kun ehdin hänen luokseen, hän kääntyi ja tassutti parantajan pesään.
”Mitä me teemme ensiksi?” kysyin innoissani. Melkein pompin kollin ympärillä, mutta hillitsin itseni. En halunnut jäädä jalkoihin.
”Ensiksi saat kyhätä itsellesi vuoteen sairasaukion vierelle lähettyville, jotta voit tarkkailla mahdollisia oppilaita. Tällä hetkellä vuoteen omia ovat Kettutassu ja Kostotähti, joten saat pitää heitä visusti silmällä sillä välin, kun olen poissa”, mestarini selitti. Tietty, joutuisin kyhäämään itselleni vuoteen. Metsäklaanissa jokainen huolehtii itsestään. Vihmavarjo viittasi hännällään tarmokkaasti itseään sukivaan Kettutassuun. Kostotähti oli jäänyt vielä aukiolle.
”Selvä! Mistä saan sammalia?” kysyin innoissani. Katselin innokkana yrttejä. Erotin joukosta joitakin itselleni tuttuja, kuten hämähäkinseitin, hierakan ja kissanmintun.
”Varastosta. Muista ottaa kohtuudella, että sitä jää muuhunkin käyttöön”, kolli naukaisi. Nyökkäsin hänelle, vaikka hän olikin jo lähtenyt Kettutassun vuoteen luokse. En lähtenyt heti hakemaan sammalia, vaan jäin kuuntelemaan keskustelua.
”Hei”, Vihmavarjo aloitti.
”Hei”, Kettutassu vastasi mestarilleni ja katsahti tähän yllättyneenä.
”Mikä on vointisi?” mestarini kysyi.
”Ihan hyvä, kai. Kylkeen ei satu enää niin paljoa”, naaras vastasi.
”Sepä hyvä”, Vihmavarjo sanoi. Kolli istahti Kettutassun vuoteen reunalle.
”Sinä sait jo näköjään oman oppilaan?” soturioppilas naurahti ja käänsi korvansa minua kohti. Yritin näyttää siltä, että häärisin sammalten parissa, kun mestarini katsoi minuun.
”Niin sain”, Vihmavarjo naurahti niin hiljaa, että kuulin hänet vain hädin tuskin. ”Hänestä tulee hyvä parantaja.”
”Uskon sen”, Kettutassu kehräsi huvittuneena. Vihmavarjo vaikeni ja keskityin sammalten keräämiseen. Palatessani sairasaukion vierelle pesääni tekemään, kuulin keskustelun lopun.
”Haluaisitko lähteä pienelle kävelylle? Siis ihan nopeasti vain, jotta voisin tarkastella, missä kunnossa haava on ja joko voit palata takaisin oppilaiden pesälle”, Vihmavarjo sanoi vaivaantuneena. Punehduin katsoessani Kettutassuun. Hän oli niin kaunis.
”Miksi ei”, naaras keskeytti haaveiluni. Hän nousi hitaasti seisomaan. He lähtivät pesästä ja varmaan myös leiristä, tosin siitä en ollut varma, sillä en lähtenyt seuraamaan heitä. Sen sijaan tein vuoteeni loppuun ja asetuin odottamaan Vihmavarjon ja Kettutassun paluuta.

Yhtäkkiä kuulin liikettä pesän suuaukolta.
”Vihmavarjo! Toivetassu!” Kynsitassun pihisevä ääni huusi. Nousin pystyyn. Juoksin pesän suuaukolle ja näin Kynsitassun, jonka takajalassa oli puremajäljet ja kasvoissa raapaisu. Kavahdin taaksepäin ja käännyin kannoillani. Juoksin yrttivarastoille ja otin tassuihini hämähäkinseittiä. Palasin Kynsitassun luo ja laitoin seittiä hänen jalkaansa ja kasvoihinsa.
”Kiitos, Toivetassu”, Kynsitassu naukaisi.

20.9.2018

“Mitä on tapahtunut?” Vihmavarjo tiukkasi. Olin juuri tekemässä Kynsitassulle vuodetta. Yllätyin kollin tulosta melkoisesti.
”Kynsitassu öh… tuli pesän suuaukolle”, aloitin. Tuijotin hieman mestariani, ennen kuin jatkoin.
”Hänen mestarinsa oli purrut ja raapinut häntä. En tiennyt, miten auttaa”, sanoin. Odotin vastausta hermostuneena.

24.9.2018

”Jos kyseessä on puremahaava, se pitää ensin puhdistaa ja sen jälkeen sivellä tulehdusta ehkäisevällä salvalla”, Vihmavarjo ohjeisti. Hän asteli yrttivarastolle ja palasi pian mukanaan kaksi kortetta. Kolli ojensi ne minulle. Katsoin mestariani hämmentyneenä.
”Mitä minun pitää tehdä?” kysyin kallistaen päätäni. Tämä oli minulle ihan uutta.
”Pureskele ne salvaksi, mutta varo nielemästä, sillä jotkut kortelajit saattavat olla myrkyllisiä”, Vihmavarjo neuvoi ja alkoi irrottelemaan asettamiani hämähäkinseittejä. Pureskelin kortteita, mutta varoin visusti nielemästä.
”Näinkö?” kysyin sylkäistessäni valmiin salvan hämähäkinseitille.
“Juuri niin”, Vihmavarjo murahti. “Sitten levität sen.” Otin salvaa tassuihini ja aloin sivellä sitä Kynsitassun haavoihin. Kolli irvisti hieman salvan alkaessa vaikuttaa, mutta tiesin, että se kuului asiaan.
”Hyvää työtä, Toivetassu”, mestarini kehui
“Voit nukkua oppilaiden pesässä, mutta et saa pestä itseäsi ennen seuraavaa aurinkohuippua, jotta salvan vaikutus ei hälvene”, hän lisäsi Kynsitassulle.
”Selvä”, kolli vastasi noustessaan. Hän lähti pesästä kinkaten kolmella jalalla.
”Toivetassu, siistisitkö sairasaukion?” Vihmavarjo lisäsi katsomatta minuun. Lähdin mitään sanomatta siivoamaan sairasaukiota.

Advertisement