Vauhtisydämen tarinat

Nämä tarinat on kirjoittanut Tähtikissa

2.9.2018

Juoksin nummella. Ai että on ihanaa! Tuulen tuiverrus turkissa, tuulen tuoksu kuonossa… ja etäinen veren haju. Lähdin hajua kohti nenä valppaana. Pian näinkin edessä taistelevien kissojen mylläkän. Laaksoklaani, minun kotiklaanini, vastaan Metsäklaani, saastaiset kylmäsydämiset murhaajat! Saatoin myös erottaa Vesiklaanin tuoksun. Kummalla puolella se oli? Ei voinut tietää.

4.9.2018

Juoksin nopeasti leiriin. Astelin suoraan parantajan pesälle. Aurinkoturkki tuli minua vastaan.
”Valitan, muttta jos tulit katsomaan Kuisketassua, hän makaa tajuttomana”, naaras sanoi. Ei! ajattelin. Ei Kuisketassua! Hän on vielä liian nuori!
”Aivan sama, haluan nähdä hänet!” sanoin kiivaasti. Aurinkoturkki nyökkäsi ja viittoi hännällään seuraamaan. Astelin Aurinkoturkin perässä hämärässä pesässä. Yhtäkkiä näin edessäni sammalvuoteen, jossa makasi pieni harmaa mytty. Ja se mytty oli Kuisketassu.
”Kuisketassu”, kuiskasin astellessani ruumiin vierelle. Kuisketassu ei liikahtanutkaan.
”Ei kai hän…” kysyin. Aurinkoturkki laski päänsä. Hänen oranssinsekainen turkkinsa oli velttona.
”Hän todennäköisesti selviää, mutta hänestä ei välttämättä ole soturiksi. Hänessä ei ole näkyviä arpia, mutta se, että hänen keuhkojensa päällä istuttiin, ei ollut mikään hyvä asia”, naaras naukaisi. Sydämeni pysähtyi. Kuisketassu ei välttämättä selviä!

5.9.2018

Juoksin ulos parantajan pesästä. Näin mestarini juttelevan Vaahterahännän kanssa.
”Hei!” huusin. Kollit kääntyivät minua kohti. Jäämyrsky naurahti iloinen pilke jäänsinisissä silmissään.
”Hei. Tänään lähdemme ensimmäiselle metsästysretkellesi. En ymmärrä, miten karkasit edellisyönä nummelle”, Vaahterahäntä naukaisi. Nyökkäsin. Olisin halunnut metsästää Viiltokuun kanssa, mutta kyllä kokenut soturikollikin kelpasi. Omituista, ettei Kuisketassun isä ollut yhtään huolissaan tyttärestään. Minun isäni olisi minusta varmasti huolissaan, jos olisin Kuisketassu. Naaraan koulutus läheni jo loppuaan, sillä hän oli ollut oppilas koko elämäni ajan.
”Selvä. Haluan napata kaikista suurimman saaliin ja viedä sen Kuisketassulle!” innostuin.

Astelin Jäämyrskyn ja Vaahterahännän perässä metsässä haistellen ilmaa. Haistoin runsaasti riistaa. Yhtäkkiä näin edessäni hiiriä. Hyppäsin yhden päälle. Se kuitenkin ehti kirkaista, ennen kuin tapoin sen.
”Hyvä nappaus. Voisit kyllä olla ensi kerralla nopeampi. Nyt kaikki riista on jo piiloutunut koloihinsa. Kannattaa palata leiriin”, Jäämyrsky arvosteli nappaukseni. Nyökkäsin.

6.10.2018

”Merilaulu, Voikukkajalka, Kuiskevirta, Seittijalka ja kaikki oppilaat, yrittäkää auttaa kuningataria, pentuja ja klaaninvanhimpia parhaanne mukaan! Kuuratassu, onko teillä tarpeeksi yrttejä?” Sumutähti ulvaisi. Turkkini oli jo aivan läpimärkä. Lähdin kohti klaaninvanhimpien pesää näkemättä kunnolla eteeni. Ruskatassu tuli viereeni.
”Autetaan klaaninvanhimpia”, sanoimme yhteen ääneen.

14.10.2018

Menimme Ruskatassun kanssa klaaninvanhimpien pesälle. Kirkashäntä ja Ratamojalka tulivat juuri ulos pesästä.
”Hiirenjätös!” Ratamojalka sihahti noustessaan läpimärkänä pesästä.
”Tulkaa tänne!” Ruskatassu huusi tuulen yli ja lähti kävelemään. Seurasin häntä. Autoimme Kirkashännän ja Ratamojalan pieneen kallionsyvennykseen. Juoksimme joelle hakemaan sammalta.
”Missä näet sammalta?” Ruskatassu kysyi leikkisä sävy äänessään. Sammalta ei näkynyt missään. Huomasin tavallista suuremman aallon lähestyvän meitä. Pukkasin Ruskatassun taaksepäin.
”Hei!” kolli huusi ärtyneenä.
”Juokse!” käskin. Kuulin Ruskatassun kaikkonevat askeleet, kun aalto vyöryi ylitseni vetäessään minut mukaansa. Yritin räpiköidä aalloissa.

9.12.2018

”-ja sitten tänne tuli kolme kissaa — Kyy, Aida ja Sulo — jotka hyökkäsivät kimppuumme. Taistelu oli tiukka, ja Kerätassu kuoli taistelun aikana”, Sinitassu selosti. Tuijotin häntä maaten yhä maassa. ”Kyy tappoi hänet kylmäverisesti, mutta saimme lopulta häädettyä kaikki kolme. Piikkitassu sanoi, että jalkasi on murtunut. Hän kyllä hoiti sen hyvin, ei siitä mitään”, sumunharmaa lopetti. Nyökkäsin. Sinitassu kääntyi katsomaan kuollutta Kerätassua ja meni hänen luokseen. Jäin paikoilleen katsomaan sinne, missä muut olivat.
”Minä, Saniastassu, Metsäklaanin oppilas, pyydän Synkän Metsän kissoja kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa saada soturinimensä! Tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Keräheinänä! Synkkä Metsä kunnioittaa oveluuttasi ja taistelutaitojasi ja hyväksymme sinut täydeksi soturiksi!” Saniaistassu kailotti yöilmaan. Naaras kosketti Kerätassun päälakea surullisesti. Salamatassu kajautti kunnioittavasti ilmoille:
”Keräheinä! Keräheinä!” kaikki yhtyivät huutoon. Nukahdin melko pian. Tai no, omasta mielestään nukahdin, muiden mielestä menin tajuttomaksi.

»Juoksin nummilla. Laaksoklaanin kotinummilla. Minun kotinummillani. Tunsin oloni vanhemmaksi ja vahvemmaksi ja näin vierelläni Jäämyrskyn valkoharmaan lihaksikkaan turkin. Juoksimme hetken yhdessä, kunnes nummi vaihtui leiriksi. Huomasin olevani nimitysmenoissa. Sumutähti nimitti minua soturiksi ja sanoi:
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta. Vauhtitassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Vauhti-” Sen jälkeen leiri katosi ja olin pentutarhassa. Kuutamotassu oli vieressäni. Hän tuntui lämpimältä.«

9.4.2019

”Mitä Piikkitassulle tapahtui?” kuului kysymys. Heräsin siihen ja höristin korviani. Vesiklaanin kolli päästi klaanitoverinsa niskasta irti, ja venytteli omaa niskaansa kivuliaasti.
”En minä vain tiedä!” Salamatassu vastasi hiukan peiteltyä hätäännystä äänessään.
”Voisiko joku vihdoin kertoa kuka minä olen ja miksi olen täällä?” harmaa naaras sanoi hieman ärtyneenä. Piikkitassun kysymys jähmetti kaikki paikoilleen.
”S-sinä olet Piikkitassu Vesiklaanista. Olet täällä, koska tulva otti mukaansa kaksi kissaa kaikista kolmesta klaanista”, Sinitassu sai avattua suunsa ensimmäisenä.
”Minä olen klaanitoverisi Salamatassu”, Salamatassu esittäytyi hiukan vihaisena.
”Minä olen Saniaistassu Metsäklaanista”, kullanruskea Saniaistassu esittäytyi epävarmasti.
”Ja minun nimeni on Sinitassu. Olen Laaksoklaanista ystäväni Vauhtitassun kanssa”, kertoi jo aiemminkin puhunut Sinitassu osoittaen Vauhtitassun nimen kohdalla minua hiukan kauempana muista.
”Selvä”, harmaa Piikkitassu vastasi. ”Onko Vauhtitassu loukkaantunut — tai kuollut?” Viimeisempi osoittautui heti vääräksi, kun heilautin korviani, avasin silmäni ja sanoin:
”Sanoit, että jalkani on murtunut. Tosin ei se minua haittaa. Tahtoisin vain päästä liikkeelle, kohti kotia. Apilahännän pennuthan ovat jo var-” Minut keskeytti paikalle saapuneet kissat. He olivat aikuisia, ja heitä oli useampi.
”Aida”, Saniaistassu kuiskasi. Etummaisena käveli pienikokoinen, solakka ruskea raidallinen naaras perässään kolli, joka näytti aivan Salamatassulta ottamatta huomioon, että tällä kollilla oli keltaiset silmät eikä hän ollut yhtä suuri kuin klaanikissa. Kaikki tuijottivat tulijoita hieman jännittynein lihaksin. Piikkitassu nyökkäsi ja avasi suunsa.
”Kuulin, että haluatte liittyä klaaneihin. Se, saatteko, ei ole meidän päätettävissämme, vaan päälliköidemme. Voitte kuitenkin tulla mukaamme ja matkata kanssamme, jos haluatte. Lähdemme täältä pian, kunhan ystävämme jalka tulee kuntoon”, hän sanoi.
”Esittelisitkö meidät ystävillesi, Aida?” Sinitassu kysyi hämmentynyt katse silmissään.
”Mielelläni”, Aida tokaisi ja katsahti ystäviinsä.
”Tämä on Käpy”, Aida sanoi ja osoitti ruskeaa kollia tummilla raidoilla ja vihreillä silmillä.
”Minä olen Kävyn sisar Minttu!” huusi pieni, ehkä seitsenkuinen naaras. Mintun silmät olivat vihreät kuten veljellään, mutta naaraan koko turkki oli tummanruskea lukuunottamatta valkoista vatsaa ja rintaa.
”Minä olen Laila, mutta alkuperäinen nimeni Lumi”, kertoi puolestaan hyvin ujon näköinen kissa.
”Kyy vaihtoi Lailan nimen, koska Kyyn kuolleen kumppanin nimi oli Lumi”, selvensi Aida laskien häntänsä Lailan vaaleanharmaalle turkille. Panin merkille valkoiset pilkut, jotka saivat Lailan turkin kauniin lumisateen väriseksi. Laila laski katseensa nopeasti alas. Nostin katseeni viimeiseen kissaan. Oranssi kolli.
”Minä olen Tuli”, kolli sanoi vakaalla äänellä. Mittailin kollia katseellani. Hänen turkkisa oli kiiltävä.
”Mukavaa viimein tavata”, sanoi Saniaistassu jostain takaamme.
”Haluatteko tulla mukaamme? Minttu ja Käpy kävisivät klaaninimistä, jos niihin lisäisi loppuosan, mutta Aida ja Laila eivät ole klaaninimiä. Lumi kävisi, ja Aidan pitäisi keksiä joku itselleen”, Piikkitassu mietti. ”Ai niin, meidänkin pitäisi esittäytyä. Olen Piikkitassu, ja asun Vesiklaanissa, joka on yksi kolmesta klaanista. Opiskelen parantajaksi, mestarini on klaanin parantaja Lehtilampi. Parantajat osaavat käyttää yrttejä sairaiden ja haavoittuneiden hoitoon. He myös lukevat enteitä ja merkkejä Tähtiklaanilta.” Piikkitassu osoitti hännällään Salamatassulle merkin jatkaa.
”Olen Salamatassu, Piikkitassun klaanitoveri. Olen soturioppilas, eli minusta tulee vanhempana soturi”, Salamatassu kertoi pörhistäen rintakarvojaan. Hän nyökkäsi Saniaistassulle, jotta tämä jatkaisi.
”Minä olen Saniastassu. Olen kotoisin Metsäklaanista ja Salamatassun tavoin minusta tulee vanhempana soturi”, naaras sanoi katsoen Aidaa hieman uhmakkaasti.
”Minä olen Vauhtitassu. Asun Laaksoklaanissa, ja minäkin olen soturioppilas”, minä esittäydyin vuorostani.
”Ja minä olen Sinitassu, Vauhtitassun tavoin Laaksoklaanista. Olen myös soturioppilas”, Sinitassu lopetti esittelyt.
”No, miten on? Tuletteko mukaamme?” Piikkitassu kysyi.

24.4.2019

”Sitähän varten tänne tultiin”, Käpy vastasi hieman huvittuneesti. Salamatassu nyökkäsi pikaisesti.
”Lähdemme niin nopeasti kuin suinkin. Tai siis heti, kun Piikkitassu antaa Vauhtitassun lähteä kävelemään edes jonkin verran”, kolli sanoi ja katsahti Piikkitassuun kysyvästi. Tämä nyökkäsi.
”Jos Vauhtitassu tuntee olonsa terveeksi, voimme lähteä heti”, hän arvioi. Nyökkäsin täynnä tarmoa. Halusin palata kotiin.
”Kyllä minä pystyn kävelemään! No, lähdetäänkö jo?” kysyin häntä vispaten. Piikkitassu nyökkäsi taas.
”Minun puolestani voimme lähteä. Entäs te?” hän sanoi. Kaikki nyökyttelivät toisilleen.
”Voimmehan me lähteä. Mitä nopeammin pääsemme matkaan, sen parempi”, Salamatassu sanoi lähtiessään tallustelemaan erakkojen ohi. ”Menen katsomaan onko reitti selvä!” hän huikkasi taakseen. Oranssi kolli pyrähti juoksuun kohti suuntaa, josta klaanikissat olivat tulleet.

”Pysähdymme tähän! Saniaistassu, käy hakemassa Salamatassu takaisin! Tarvitsemme riistaa, joten Käpy, Sinitassu, Tuli ja Laila, menkää metsästämään! Minä menen etsimään yrttejä! Aida, Minttu ja Vauhtitassu jäävät tänne!” Piikkitassu käski. Saniaistassu nyökkäsi. Käpy sanoi jotain partiolleen ja lähti johtamaan kissoja kohti metsää. Piikkitassu lähti pian heidän peräänsä. Minttu asteli kiinnostuneesti luokseni.
”Mitä klaanikissat tekee? Syökö ne kaksijalkalassa eläviä kissoja?” pieni naaras kysyi. Naurahdin.
”Me elämme klaaneissa ja ruokimme pennut ja vanhukset ennen sotureita ja oppilaita. Alle kuusikuiset kissat ovat pentuja. Pennut eivät saa lähteä leiristä ilman lupaa tai emoa tai jotain muuta vanhempaa kissaa. Heidän nimensä loppupääte on -pentu. Niin kuin vaikka Minttupentu ja Vauhtipentu. Kuusikuiset kissat nimitetään oppilaiksi. Heille annetaan mestarit, jotka opettavat heitä sotureiksi. Oppilaat saavat jo lähteä leiristä, mutta heidän pitää ilmoittaa mestarilleen tai jollekin muulle soturille. Oppilaiden nimen loppupääte on -tassu, esimerkiksi Minttutassu ja Vauhtitassu. Oppilaista nimitetään sotureita heidän koulutuksensa päätteeksi. Sotureita on klaanissa eniten. Soturin loppupääte voi olla melkein mikä vaan, vaikka Minttulehti tai Minttuturkki tai Minttuviiksi tai Vauhtijalka. Soturit voivat tulla mestareiksi tai varapäälliköiksi tai kuningattariksi. Kuningattaret ovat naaraita, jotka odottavat tai hoitavat pentuja. Yleensä heidän omien pentujensa tullessa oppilaiksi he siirtyvät takaisin sotureiksi. Varapäällikkö on päällikön apulainen ja esimerkiksi järjestää partioita, mutta toimii myös melkeinpä normaalina soturina. Päällikkö on klaanin johtaja. Hän tekee kaikki päätökset klaanin puolesta. Päällikkö nimittää pennut oppilaiksi ja oppilaat sotureiksi ja niin edes päin. Päällikön loppupääte on -tähti, vaikka Minttutähti ja Vauhtitähti. Klaaninvanhimmat ovat entisiä sotureita, jotka ovat viettämässä vanhoja päiviään. He kertovat yleensä tarinoita vanhoista ajoista pennuille ja oppilaille. Parantaja on kissa, joka ei yleensä osaa taistella eikä saalistaa niin hyvin kuin soturit. Parantajat näkevät enteitä ja näkyjä Tähtiklaanilta, meidän kuolleilta esi-isiltämme. He myös parantavat yrteillä klaanin kissoja, jos heillä on vaikka jalka murtunut, niin kuin minulla, tai piikki tassussa tai jotain vastaavaa. Parantajatkin kouluttavat itselleen oppilaan, josta tulee parantajan kuoltua seuraava parantaja. Piikkitassu on Vesiklaanin parantajaoppilas”, selostin. Minttu tuijotti minua silmät loistaen. Muut olivat jossain vaiheessa palanneet. Panin merkille saaliit erakkojen hampaissa. ”Ja ei, emme syö kissoja, vaan pieniä eläimiä, kuten hiiriä ja oravia, niin kuin ilmeisesti tekin, koska saitte jotain saalista”, lopetin. Minttu nyökkäsi innoissaan.
”Minä olen Minttupentu!” hän huudahti iloisena.

Piikkitassu toi minulle yhden hiiren. Hän oli nähnyt, että en ollut syönyt yhtään mitään.
”Tässä sinullekin. Hoidan jalkaasi, jotta se paranisi mahdollisimman paljon”, naaras naukaisi. Nyökkäsin vastahakoisesti ja laskeuduin makuulle syömään hiirtä. Piikkitassu sitoi varovasti kierron lehtiä murtuneen luun ympärille. Söin hiirtä pienin näykkäisyin. Pian nälkä kuitenkin voitti, ja söin koko hiiren. Piikkitassu meni Aidan luo. He puhuivat jotain ja nyökyttelivät. Lopulta Piikkitassu kohotti päätään.
”Oletteko valmiita? Aida sanoi, että Kyyn jengi saattaa seurata tänne asti. Hän ehdotti jatkamista pimeän tuloon asti!” hän huusi ja jäi odottamaan kissojen reaktioita.
”Minulle käy”, sanoin heti. Minttu pomppi iloisena ympäriinsä.
”Minä tulen heti!” pieni naaras huusi.

25.4.2019

Olimme kävelleet jo pitkään. Olimme erään niityn puolivälissä, kun kuului Piikkitassun hätääntynyt ulvaisu.
”Aida! Tuolla on jotain kissoja, ehkä Kyyn jengistä!” hän vinkaisi kauhistuneena. Kissat nopeuttivat vauhtiaan. Piikkitassu huomasi minun jäävän jälkeen. ”Hidastakaa! Vauhtitassun jalka ei ole vielä täysin kunnossa!” harmaa naaras ulvaisi. Väläytin hänelle kiitollisen katseen. Kissat hidastivat heti. Jatkoimme vielä niityn loppuun saakka, kunnes löysimme hyvän juurakon, jonne pysähtyä nukkumaan. Lysähdin Mintun viereen ja nukahdin heti.

12.7.2019

Heräsin ja unenpöpperössä luulin olevani kotona ja nukkuvani Kuutamotassun vieressä. Pian kuitenkin muistin olevani matkalla kotiin ja makaavani niityn vierellä juurakossa, Mintun ja muiden vieressä. Minttu, Käpy, Saniaistassu ja Sinitassu nukkuivat vielä, Aida, Tuli, Piikkitassu ja Salamatassu olivat jo hereillä, Tuli istui vartiossa ja Aida sekä Piikkitassu keskustelivat jostain. Kävelin Tulen viereen.
”Mitä mietit, pikkukaveri?” Tuli kysyi kääntämättä katsettaan minuun.
”En mitään erityistä. On vähän ikävä Laaksoklaania”, myönsin. Vanhempi kolli nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Minullakin on hieman ikävä kotiin, pääosin emoani Aamua ja isääni Kaikua. Olisi kiva taas kalastaa ja uida heidän kanssaan”, oranssi kolli sanoi.
”Jos tykkäät kalastamisesta ja uimisesta, sopisit ehkä Vesiklaaniin. Salamatassu ja Piikkitassu ovat sieltä ja siellä ollaan veden kanssa paljon tekemisissä”, arvelin.
”Niin varmaan sopisin. Pitäisikin alkaa miettiä klaanivalintaa. Pyrin kyllä varmaan ensin Vesiklaaniin, mutta jos minua ei sinne päästetä, yritän päästä johonkin toiseen klaaniin”, Tuli sanoi. Nyökkäsin.
”Pitäisiköhän jo herättää toiset? Meidän pitäisi varmaan saapua tänään tai huomenna klaanien luokse, en ole yhtään varma, mutta arvelisin”, sanoin.
”Mene sinä herättämään heitä, minä pysyn vahdissa”, Tuli sanoi. Nyökkäsin ja kävelin ensin Sinitassun vuoteen luo, ajatellen, että oman klaanin kissa olisi ehkä helpoin herättää.
”Sinitassu, herätys”, kuiskasin naaraan korvaan.

Advertisement