Sinitassun tarinat

13.7.2018

Tuoresaaliskasa alkoi pikkuhiljaa kasvaa. Olin itsekin tuonut siihen peltomyyrän. Mestarini Kermakuono, oli kyllä yrittänyt saada minut syömään sen itse, mutta olin sanonut hänelle että syököön itse kiitokseksi metsästyskoulutuksesta. Oli jo melkein aurinkohuippu ja minä istuin joen penkalla Myrskytassun kanssa, syöden yhteistä oravaa. Laaksoklaanin leiri on iso, mutta aika näkyvillä. Reviirimme loppuu metsänrajaan, ja olen siitä aika iloinen sillä olen aina kammonnut metsää ja Metsäklaania. Metsäklaani oli vasta viime hiirenkorvan aikaan vienyt meiltä reviiriä.
”Sinitassu!” Kermakuono naukui.
”Niin?” minä naukaisin takaisin.
”Mennään uudestaan metsälle, tule jo”, mestarini sanoi päästyään ketunmitan päähän minusta.
”Uudestaan? Metsälle?!” vingahdin väsyneenä. Olin heti herättyäni mennyt metsälle ja tullut takaisin leiriin vähän ennen aurinkohuippua ja nyt minun pitää taas mennä metsälle. Juuri minun tuuriani. Mutta minun ei auttanut muuta kuin lähteä tallustamaan mestarini perässä.

22.7.2018

Saavuin takaisin leiriin uupuneena. Pudotin oravan ja hiiren suustani tuoresaaliskasaan. Olimme olleet koko yön metsällä, koska meidän oli ollut vaikea löytää riistaa. Tajusin ajan kunnolla vasta kun näin Kuisketassun lähtevän ensimmäiseen rajapartioon. Tassutin oppilaiden pesään. Nukahdin heti.

5.8.2018

”Kermakuono, oletko nähnyt Laikkujalkaa ja Kuisketassua?” kysyn mestariltani.
”En, mutta minä lähden nyt rajapartioon”, Kermakuono sanoo.
”Tarkoittaako se että minä pääsen mukaan?!” kysyn innoissani.
”Ei valitettavasti”, Kermakuono vastaa pudistaen mustaa päätään.
”Ahaa”, sanon tylsistyneenä, ja lähden kävelemään oppilaiden pesää kohti, kun äkkiä huomaan Kuisketassun kävelevän Laikkujalan vierellä kohti metsän rajaa.
”Kuiketassu! Odota, minulla on asiaa!” huudan siskoni perään.

”Halusin vain jutella yhdestä jutusta…”, sanon vilkaisten hermostuneena Laikkujalkaa.
”Mutta jos sinulla on kiire niin jutellaan myöhemmin. Nähdään Kuisketassu”, jatkan hieman alakuloisena ja lähden tallustamaan kohti leiriä. Kun pääsen takaisin leiriin, kuulen päällikön pesästä kinastelua. Mietin hetken, vilkuilen ympärilleni nähdäkseni oliko joku huomannut minut mutta keneltäkään ei näyttänyt liikenevän ajatustakaan minulle. Niinpä hiivin kohti päällikön pesää ja kun pääsin tarpeeksi lähelle, erotin emoni Sumutähden ja varapäällikön Synkkämielen äänet.
”Se on huono idea”, kuulin emoni sanovan.
”Mutta, se on kuitenkin paras ideamme!” Synkkämieli ärisi.
”Tee mitä haluat, mutta muista että päällikön sana on soturilaki!” Emoni sähisi vastaukseksi ja siinä samassa minulle tuli kiire hypätä pois tieltä, kun Synkkämieli ryntäsi ulos pesästä. Jatkoin kävelyä kohti oppilaiden pesää, miettien mistä äskeisessä oli ollut kysymys.

Istun oppilaiden pesän edessä, kun Kuisketassu saapuu leiriin Tammitassun kanssa. Olen juuri nousemassa ja menossa juttelemaan Kuisketassulle, kun huomaan hänen ilonsa ja innostuksensa. Istun takaisin alas hieman masentuneena. Joku sipaisee minua hännällään. Käännähdän ympäri ja nään Myrskytassun seisovan vieressän.
”Kaipaatko seuraa?” Myrskytassu kysyy.
”En!” Tiuskaisen. En ole koskaan oikein pitänyt Myrskytassusta.
Hän istuu kuitenkin ja yllätyn, kun tajuan olevani siitä mielissäni.
”Haluatko lähteä saalistamaan?” Myrskytassu kysyy.
”En mi…”, aloitin, mutta kun vilkaisin Kuisketassua hän vaihtoi iloisesti kieliä Tammitassun kanssa yhteisen saaliin luona.
”Miksikäs ei”, muutan lauseeni kesken.
Myrskytassun ilme kirkastuu.
”Hyvä! Mennäänkö heti?” Myrskytassu kysyy.
”Saadaanko me?” Mietin ääneen.
”En tiedä… Kysytään Sumutähdeltä”, Myrskytassu ehdottaa mietteliäästi.

Kohta olimme saaneet luvan lähteä saalistamaan. Juuri ennen kuin astuimme ulos leiristä vilkaisin vielä Kuisketassua. En tiedä kuvittelinko vain vai oliko hänkin katsahtanut minuun?
Siskoni ei luultavasti edes huomaa että minulla ei ole kaikki hyvin, ajattelen ja tallustan Myrskytassun vierellä kohti lähintä saalistuspaikkaa.

Istun Myrskytassun kanssa syömässä pyydystämääni vesimyyrää. Häntämme ovat kietoutuneet toisiinsa, mutta se ei häiritse minua. Ennen en tykännyt Myrskytassusta, mutta entä nyt?
”Sinitassu?” Myrskytassu huhuili.
”Anteeksi, mitä sanoit? Olin ajatuksissani.” Sanoin.
Katseemme kohtaavat ja katson häntä hetken. Ja silloin ymmärsin, minä rakastan häntä ja jos en ole väärässä Myrskytassukin pitää minusta.
Sitten tuttu ääni katkaisee hetken.
”Hei Sinitassu, oliko sinulla jotain asiaa aiemmin tänään?” Kuisketassu kysyy. Käännyn ympäri.
”Ai niin se…”, aloitin. Olen alkamassa selittää Kuisketassulle käytöstäni, mutta tulen toisiin aatoksiin.
”Ei, ei se ollut mitään tärkeää”, sanon ja vilkaisen sisareni silmiä.Yritän selvittää näkikö hän valheeni läpi, mutta silmät ovat ilmeettömät.

”Ai”, Kuisketassu sanoo hieman loukkaantuneena.
”Juuri olin itse viilentänyt välejäni Tammitassun kanssa sinun takiasi!” Siskoni ärähtää ja lähtee vihaisena kävelemään kohti puolisyötyä jänistä. Käännyn poispäin, kohti jokea ja katson Myrskytassua joka on edelleen vieressäni.
”Oli hauska olla yhdessä, mutta minun täytyy nyt mennä. Nähdään Sinitassu” Myrskytassu sanoo ja lähtee kävelemään poispäin.
Olen edelleen hieman järkyttynyt Kuisketassun suuttumuksesta, mutta samalla iloinen siitä että olen vihdoin löytänyt yhteen jonkun kanssa. Nousen ja lähden kävelemään joen reunalla. Kävelen poispäin leiristä.

Kävelen joen vartta takaisin leiriä kohti.Olen näkevänäni Tammitassun, Kuisketassun ja Myrskytassun siluetit. Ainakin heillä on hauskaa. Ajattelen. Kaikilla on hauskaa ilman sinua. Sanoo ilkeä ääni pääni sisässä. Ei ole totta! Ajattelen ja kävelen kohti leirin sisäänkäyntiä. En tiedä huomasivatko muut minua vai eivät, mutta eipä kukaan muukaan minua näytä kaipaavan. Mietin surullisena ja astun leiriin.

”Sinitassu! Kuuntele, odota!” Myrskytassu huutaa takaani. Käännyn ympäri ja huomaan samalla olevani täynnä sammalta.
”Mitä asiaa?” kysyn synkästi ja jatkan matkaa.
”Miksi olet niin huonolla tuulella?” Myrskytassu kysyy saatuaan minut kiinni.
”Ei kuulu sinulle!” ärähdän ja juoksen tieheni. Jätän hölmistyneen Myrskytassun taakseni.

7.8.2018

Lähden takaisin leiriin huomatessani että alkaa hämärtää.
Kun saavun leiriin, huomaan että parantajan pesässä on kamala tungos. Onkohan Hopeapennun tila mennyt huonommaksi? Mietin itsekseni. Pentu oli vahingossa syönyt kuolonmarjan, mutta Aurinkoturkki oli onneksi pystynyt poistamaan myrkyn.
”Mitä on tapahtunut?” kysyn Aurinkoturkilta hänen mennessä ohitseni kohti parantajan pesää yrttejä suussaan.
”Pilvitassu tippui kalliolta. Hän on huonossa tilassa, en ole varma selviääkö hän”, Aurinkoturkki sanoo hiljaa.
”Ei!” huudan kauhuissani. En ehkä ole läheinen Pilvitassun kanssa, mutta hän on minulle silti tärkeä. Ainakin nyt kun olen yhdessä Myrskytassun kanssa.
”Voisitko kertoa Myrskytassulle ja Tammitassulle?” Aurinkoturkki kysyy. Nyökkään, koska en saa sanaa suustani. Lähden etsimään Tammitassua ja Myrskytassua. Kumpaakaan ei näy.

29.8.2018

”Nyt!” Kuulen Laikkujalan voimakkaan äänen ulvaisevan, ja loikkaan pois kolosta jossa piileskelen. Juoksen kohti Metsäklaanin kissoja ja loikkaan lähimmän kissan selkään. Loikkaan likaisenvalkean kollin selkään, ja upotan kynteni hänen lapaansa. Hän pudottaa suustaan yrttejä, ja häkellyn hetkeksi, ilmeisesti juuri vääräksi hetkeksi. Äkkiä kolli varistaa minut selästään ja kääntyy minua kohtiä. Sitten hän ryntää minua päin, yritän loikata kollin yli, mutta olen liian hidas. Kolli kamppaa minut ja ähkäisen kivusta kierähtäessäni selälleni. Siinä samassa kolli on päälläni ja upottaa kyntensä rintaani. Vikisen kivusta, yritän rimpuilla irti, mutta kolli on liaan vahva. Sitten, kun vihdoin alan luovuttaa ja minusta tuntuu että kuolen kohta, kolli päästää irti ja ryntää tiehensä. Jään maahan makaamaan, ja samassa kuulen Kuisketassun äänen.
”Tammisydän!” Sisareni ulvaisee ja ponkaisen pystyyn kivusta huolimatta. Etsin katseellani sisartani ja huomaan hänen velton hahmonsa lihaksikkaan harmaan kollin jaloissa. Kolli on juuri viiltämässä kynsillään Kuisketassun kaulaa, kun loikkaan kömpelösti häntä päin. Mutta se riittää, kolli ei ole varautunut iskuun ja kierähtää pois Kuisketassun päältä. Kierähdän kollin mukana ja iskeydyn maahan sisareni viereen. Silmäni alkavat painua kiinni, mutta samalla kuulen kuisketta. Äänet kehottavat minua suojelemaan siskoani. Täytyn energialla ja ponnistan ylös samaan aikaa harmaan kollin kanssa. Kolli lähtee minua kohti hampaat irvessä ja turkki pystyssä. Loikkaan ilmaan kynnet ojossa ja laskeudun kollin taakse, sitten ryntään häntä päin koukkaan kollin takajalat ja kierähdän pois kollin alta tämän kaatuessa. Seison paikoillani hetken, kun äkkiä tunnen terävien hampaiden uppoavan niskaani. Riuhdon itseni ulvaisten irti, ja käännähdän ympäri. Nään edessäni toisenkin kollin. Mustan lihaksikkaan kollin, joka ärisee minua päin hampaat irvessä, ylähuuli nostettuna. Harmaa kolli on takanani, ja jähmetyn. Mitä minä teen? En halua kuolla! En näin! Kauhistuneet ajatukset juoksevat päässäni. Kollit ovat juuri loikkaamassa minua päin, kun Viiltokuu hyppää mustan kollin niskaan.
”Yöturkki, jätä hänet rauhaan!” Viiltokuu ärisee Yöturkin päältä ja käännähdän ympäri kohti harmaata kollia joka loikkaa juuri minua kohti. Kierähdän pois alta ja juoksen, juoksen piiloon puunmitan päässä olevaan kaninkoloon. Juostessani kuulen Laikkujalan äänen:
”Sinitassu! Hae leiristä apua, ja nopeasti!” Laikkujalka huutaa hätääntyneenä. Nousen kaninkolosta ja lähden juoksemaan kohti leiriä, hätääntyneenä, verta valuvana ja pelokkaana. Ohitan taistelevat kissat ja äkkiä muistan Kuisketassun. Käännyn ympäri, ja juoksen sisareni ruumiin luo. Tartun häntä hampailla niskasta ja raahaan hänet kaninkoloon. Sitten lähden uudestaan juoksemaan leiriin, katson uudestaan kissoja ja huomaan Laaksoklaanin olevan alakynnessä vaikka meitä on enemmän. Saavun leiriin kyljet kohoillen, hengästyneenä ja huutaen epäselvästi.
”Sinitassu? Rauhoitu!” Emoni maukuu suurpuulta.
”Apua, apua nummelle, nopeasti!” Huudan.
”Pikkupilvi, Jäämyrsky, Kermakuono ja Ruusuturkki, tulkaa mukaani!” Sumutähti sanoo ja lähtee juoksemaan kohti leirin sisäänkäyntiä. Nään heidän lähtevän leiristä, muistan Kuisketassun ja sitten kaadun maahan.

4.9.2018

Räväytän silmäni auki oppilaiden pesässä. Mietin hetken miten päädyin sinne. Muistan hämärästi Myrskytassun joka oli auttanut minut pesään Aurinkoturkin tekemän tarkastuksen jälkeen. Samassa muistan Kuisketassun. Yritän nousta ylös, mutta minulla ei ole tarpeeksi voimia ja rojahdan takaisin sammalille. Kuulen liikettä pesän toiselta puolelta ja käännän pääni. Nään Myrskytassun tassuttavan minua kohti.
”Miten voit?”Hän kysyy.
”Hyvin”, valehtelen osittain.
”Oletko kuullut Kuisketassusta?” Jatkan.
”En, mutta voimme mennä katsomaan häntä jos haluat”, hän vastaa. Harkitsen hetken, koska en haluaisi Myrskytassun näkevän minua näin heikkona, mutta Kuisketassu on tärkeämpi, ajattelen ja nyökkään.
”Mennään vain”,nousen ylös Myrskytassun avulla ja lähdemme kävelemään hitaasti kohti parantajan pesää. Kuisketassu avaa silmänsä juuri kun astumme sisään. Tammisydän on Kuisketassun vieressä ja jostain syystä tunnen oloni kiusaantuneeksi.
”Millainen olo?” Töksäytän ja tujotan sisartani.

”Kuisketassu on varmasti aika väsynyt”, Tammisydän vastaa sisareni puolesta.
”Kiitos, mutta haluan olla yksin”, sisareni töksäyttää ja jäyksityn.
”Olisin odottanut vähän kiitollisuutta, minä käytännössä pelastin henkesi!” Tiuskaisen tylysti. Äkkiä suutun itselleni, tiedänhän minä ettei Kuisketassu tarkoita pahaa. En kuitenkaan voi hillitä itseäni sanomasta:
”Toisaalta,ei minulle ole ongelma jättää sinua yksin. Emmehän ole puhuneet kunnolla varmaan puoleen kuuhun. Et taida enään välittää minusta vai? Nyt Tammisydän on tärkein!” Ärisen ja luon tappavan katseen nuoreen soturiin ja käännähdän ympäri. Meinaan kaatua ja Myrskytassu yrittää auttaa, mutta väistän hänet ja työnnyn ulos pesästä. Kävelen nopeasti leirin poikki ja ulos sisäänkäynnistä.

10.9.2018

Taistelua seuranneet päivät ovat olleet minulle raskaita. Kuisketassukin – oikeastaan Kuiskevirta- nimitettiin soturiksi, ja minun on pakko myöntää että olen kateellinen. Miksi kaikki pitävät muita minua parempana? Levottomat ajatukset pyörivät päässäni. Makaan oppilaiden pesässä, omalla pedilläni. Kuuntelen hiljaisuutta, sillä en nukahda. Äkkiä hiljaisuuden rikkoo huuto:
”Myrskytassu, Tammisydän! Tänne! Samoin Usvajalka, Sinitassu ja Kuiskevirta!” kuulen Aurinkoturkin äänen, ja ponnistan pystyyn. Kävelen ripeästi ulos pesästä ja naaraan luokse. Muutkin kutsutut kissat saapuvat, ja kävelemme yhdessä parantajanpesään. Nään Pilvitassun, joka näyttää olevan tuskissaan. Ei kai hän… eihän hän…? En anna ajatuksen muotoutua loppuun asti. Seison muiden kanssa Pilvitassun ympärillä, kun hän alkaa puhua:
”Rakastan teitä kaikkia, ja, ja olen pahoillani asioista, joita olen sanonut. En minä tarkoittanut olla ilkeä. Minua… minua vain pelotti se, että kuolisin ja… olen pahoillani, kaikesta”, hän kuiskaapimeyteen. Kaikki muutkin näyttävät hämmästyneiltä.
”Miksi sanot tämän nyt?” Käännän pääni Usvajalkaa, joka esitti kysymyksen. Pilvitassu vetää henkeä ja sanoo:
”Koska, koska minä kuo…” hän aloittaa, mutta hänen päänsä retkahtaa sivulle, ja silmät painuvat kiinni, ennen kuin hän ehtii sanoa lauseen loppuun. Ontto tunne täyttää vatsani. Pilvitassu on poissa, poissa! Ajattelen kauhuissani, raivon ja surun sekaisin tuntein.
”Minä tiedän, että minulla ei ole lupaa tehdä tätä, mutta teen tämän silti”, Kuiskevirta sanoo vierelläni, ja käännän pääni häneen.
”Pyydän soturiesi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on oppinut soturilain ja luopunut elämästään klaanin hyväksi. Ottakoon Tähtiklaani hänet vastaan parantajana. Tunnettakoon hänet nimellä Pilvisydän”, hän jatkaa.
“Pilvisydän”, kuulen sisareni kuiskauksen, mutta tämä on minulle liikaa. Käännyn kannoillani ja juoksen, juoksen ulos pesästä, ulos leiristä. Tiedän että kukaan ei huomannut lähtöäni, ja sitä halusinkin.

Juoksen kauan ja lopetan vasta kun en enän haista tuttuja tuoksuja ja huomaan auringon nousevan puiden takaa. Haistelen ilmaa, mutta en haista mitään erikoista. Nyt huomaan että seison metsän ympäröimässä laaksossa. Missä minä olen? Alan miettiä tajutessani, että en oikeasti tiedä sitä. Käännyn ympäri, ja lähden seuraamaan hajujälkeäni takaisin kotiin, mutta nyt kävelen, en juokse, minulla ei ole kiire. Olen vapaa. Nyt ymmärrän, miksi moni erakko ei halua liittyä klaaniin, ajattelen kävellessäni. Äkkiä hajuni kuitenkin katoaa, ja pysähdyn kuin seinään. Haistelen ilmaa uudellen. Ei mitään. Lähden kuitenkin kävelemään suuntaan, jonne hajuni vielä äsken johti. Kohta haistan vieraan kissan, ja pysähdyn. Alan etsiä kissaa katseellani ja kohta huomaan punaoranssin kollin noin puunmitan päässä itsestäni. Haistelen ilmaa muiden kissojen varalle, mutta haistan vain vieraan kissan, ja oman tuoksuni.
“Hei”, sanon varovasti kävellessäni kollin lähelle. Kolli käännähtää nopeasti ja nään että hänellä on valppaat silmät, jotka hohtavat vihreinä ja huokuvat lämpöä.
“Hei?” Kolli vastaa kysyvästi. Tajuan ettei kolli ole paljoa minua vanhempi.
“Niin tuota…” änkytän.
“Tiedätkö missä tarkalleen olemme?” Kysyn.
“Kyllä vain”, kolli vastaa.
“Voisitkohan kertoa? Yritän löytää tieni takaisin kotiin…” , sanon.
“Minne päin olet menossa?” Kolli kysyy ystävällisellä äänellä.
“En tiedä, en tiedä paikan nimeä. Luulisin että minun pitää mennä Länteen…”, mietin.
“Sepä hienoa, minäkin olen menossa länteen”, kolli sanoo.
“Missä me olemme?” Tivaan hieman ärsyyntyneenä.
“En ole varma”, kolli sanoo kepeästi.
“Juurihan sanoit että tiedät!” Tiuskaisen.
“Sanon paljon asioita”, hän naurahtaa. Raivo kiehahtaa sisälläni.
“Jaaha!” Täräytän, ja jatkan kävelyä. Ohitan kollin, mutta hän ottaa minut kohta kiinni.
“Mitä sinä haluat?!”Ärähdän.
“Menemme samaan suuntaan, joten miksi ei tutustuta?” Kolli kysyy.
“Olen muuten Ruska”, hän jatkaa iloisesti. Lämpenen väkisin kollille.
“Olen Sin…” , aloitan. Äkkiä minulle kuitenkin tulee inhottava olo nimestäni, ja muutan lauseen kesken.
“Siis Taivas”, sanon nopeasti. Ruska näyttää huomanneen että vaihdoin sanojani kesken lauseen, mutta hän ei sano mitään.
“No, hauska tavata Taivas”, hän sanoo kepeästi.
“Samoin”, vastaan iloisesti. Äkkiä jostain kuuluu kovaa jyrinää, ja alkaa sataa.
“Voi ei!” Voihkaisen.
“Mennään suojaan, tule!”, Ruska huutaa juostessaan ohitseni metsään. Epäröin hetken, koska en pidä metsistä, mutta lähden silti kollin perään. Saan hänet kiinni suuren tammen juurakossa, jossa on iso kolo. Luisun liukkailla juurilla hieman, mutta pääsen kuitenkin koloon. Kolo on ahtaampi kuin luulin, ja joudumme kököttämään ihan lähellä toisiamme. Ruskan viiksikarvat hipaisevat korvaani ja hätkähdän hivenen.

Myrsky jatkuu jatkumistaan, ja tulee pimeää. Minä toivoin että olisin päässyt tänään kotiin, mutta siitä ei taida tulla mitään tässä säässä, ajattelen masentuneena. Lopulta, kun ulkona on pilkkopimeää, minua alkaa väsyttää ja tajuan että en ole nukkunut kunnolla taistelun jälkeen. Painaudun kolon seinämää vasten, ja suljen silmäni. Nukahdan melkein heti.

Herään valoon, joka kajastaa ulkoa. Oloni on mukava ja lämmin. Katson ympärilleni kolossa, ja nään Ruskan joka nukkuu kolon toista seinää vasten. Kapuan ylös kolosta. Sade on lakannut, ja ilmassa on raikas tuoksu. Luikahdan takaisin koloon,ja tökkään Ruskaa tassulla kylkeen.
“Herää jo, jatketaan matkaa!” Naukaisen kovaa. Ruskan silmät säpsähtävät auki.
“Mitä….” hän sopertaa väsyneenä.
“Jatketaan matkaa! Tai minä ainakin jatkan”, sanon hieman kovempaa.
“Niin, niin tietenkin!” Hän huudahtaa ja ryömimme yhdessä ulos kolosta. Jatkamme matkaa kävellen rauhallisessa tahdissa.
“Mistä siis olet kotoisin?” Kysyn Ruskalta.
“Vuorilta”, hän vastaa.
“Entä sinä?” hän kysyy. Ahdistus valtaa minut, en haluaisi kertoa että asun klaanissa… ajatus tuntuu niin, niin asialliselta, niin pakolliselta. En kuitenkaan halua valehdella enempää.
“Olen, olen klaanista”, vastaan hitaasti.
“Klaanista?” Ruska sanoo kysyvästi.
“Siis kissoista muodostuvassa ryhmässä. Olen klaanista nimeltä Laaksoklaani. Reviirimme sijaitsee Vesiklaanin ja Metsäklaanin lähellä, ne ovat kaksi muuta klaania”, alan selittää.
“Ahaa”, Ruska sanoo kiinnostuneen oloisena.
“Jokaisella klaanilla on päällikkö joka päättää tärkeistä asioista, varapäällikkö joka määrää esimerkiksi metsästyspartioita ja auttaa päällikköä tekemään päätöksiä. Klaaneissa on myös parantaja, joka hoitaa haavoittuneita ja sairaita, sitten on sotureita, jotka saalistavat ja kouluttavat uusia sotureita. Sitten on oppilaita, joista siis koulutetaan uusia sotureita, ja on kuningataria, jotka ovat siis pentujen emoja. Ja on vielä klaaninvanhimpia jotka ovat liian vanhoja tehdäkseen soturin, tai parantajan tehtäviä. Parantajalla on myös parantajanoppilas, josta tulee seuraava parantaja”, selostan vetämättä henkeä.

“Oletko sinä soturi, oppilas,parantaja vai mikä?” Ruska kysyy ja alan kiemurrella.
“Olen oppilas, ja nimeni ei ole Taivas, se on Sinitassu” , mutisen häpeissäni.
“Jaaha”, kolli sanoo ja tavoittaa katseeni. Hämmästyksekseni hänen silmistään heijastuu ymmärrystä, ei vihaa tai pettymystä koska olin valehdellut. Silloin sain loistavan idean.
“Haluaisitko tulla kanssani takaisin Laaksoklaaniin?” kysyn hieman kiusaantuneena.
“Ehkä, ei minulla perhettäkään ole elossa, eikä oikein kotia johon palata. Kyllä, tulen mielelläni”, hän vastaa.
“Mahtavaa!” Huudahdan ilahtuneena. Olemme kävelleet jo pitkän matkan ja alan katsoa näänkö tuttuja maamerkkejä.
“Olemme varmasti jo aika lähellä!” sanon iloisena. Mutta en ole oikeasti ihan varma. Onko mahdollista että lähdimme väärään suuntaan? Mietin itsekseni.

13.9.2018

Kävelen Ruskan kanssa eteenpäin ja haistelen ilmaa. Äkkiä haistan tutut tuoksut ja alan tunnistaa puita ja kantoja.
”Olemme melkein perillä!” Huudahdan iloisesti.
”Mahtavaa!” Ruska sanoo viereltäni. Vilkaisen kollia. Kävelemme hiljaisuudessa eteenpäin, kunnes nään leirin sisäänkäynnin. Kiristän hieman tahtiani. Ruska tekee samoin. Astun leiriin Ruska perässäni ja huomaan kaikkien kääntävän kateensä minuun ja Ruskaan. Turkkiani alkaa kuumottaa.
”Hei”, aloitan hieman vaivaantuneena vältellen kissojen katseita.
”Tuota, hän on Ruska”, jatkan nyökäten kohti Ruskaa. Nyt kaikki ovat entistäkin hämmentyneempiä. Löydän katseellani Myrskytassun. Kohtaan tämän katseen ja huomaan että hänen silmistään heijastuu hämmennys ja sitten hänen silmissään leimahtaa hieman. Katson kuinka hän kävelee pois ja jään seisomaan paikoilleni.

23.9.2018

Huomaan äkkiä Kuiskevirran, joka nyökkää hitaasti.
”Sinitassu, mitä tämä tarkoittaa?” Hätkähdän emoni tiukkaa ääntä ja käännän pääni häntä kohti.
”Tuota, minä, minä karkasin ja sitten eksyin ja myrsky yllätti minut. Silloin tapasin Ruskan ja hän auttoi minua selviämään myrskystä ja sitte hän auttoi minua löytämään tieni takaisin tänne ja kutsuin hänet mukaani tänne”, vastaan nopeasti.
”Sinä siis otit apua täysin vieraalta kissalta, ja vielä kutsuit hänet klaaniimme? Et edes tiedä voiko häneen luottaa!” Sumutähti raivostuu.
”Miksi hän olisi auttanut minua, jos häneen ei voisi luottaa?” tivaan, vaikka tiedän itsekkin vastauksen. Lasken katseeni hitaasti.
”Niimpä”, emoni sanoo kylmästi. Tavoitan Kuiskevirran katseen, ja jään odottamaan hänen sanatonta vastaustaan.

Advertisement