Nimet: Pelkopentu, Pelkotassu, Pelkosurma |
Sukupuoli: naaras |
Klaani: Metsäklaani |
Arvot: pentu, oppilas, soturi, varapäällikkö |
Mestari: Ruosteturkki |
Oppilaat: Mahlatassu |
Ropettaja: Tähtikissa |
Viimeksi roolittu: 10/22 |


Ulkonäkö: Pelkosurman turkki on väriltä kellanpunainen. Se on lyhyt ja tiheä, sekä aina hyvin hoidettu. Hän on pienikokoinen ja lihaksikas. Naaraan silmät ovat tuiman näköiset. Oikea on meripihkainen ja vasen vihreä. Pelkosurman kynnet ovat pitkät ja kiiltävät. Naaras voi vaikuttaa hyvinkin pelottavalta lihaksikkaassa ruumiissaan, jota kruunaavat terävät raatelukynnet.
Luonne: Pelkosurma on epävarma itsestään. Naaras on sisäänpäinsuuntautunut ja hänelle on vaikeaa osallistua klaaninsa sosiaaliseen elämään. Muihin luottaminen ei kuulu hänen tavoitteisiinsa, ja naaras yrittää olla välittämättä kenestäkään liikaa. Kuitenkin kun hänen lähelleen pääsee, naaras tekisi mitä vain kyseisen kissan puolesta. Ulospäin hän on melko tavallinen Metsäklaanin soturi: hiljainen ja tyly. Hän on uskollinen klaanilleen, vaikka ei olekaan varsinaisen uskollinen suurimmalle osalle sen jäsenistä. Naaras ei ikinä ajatellut haluavansa pentuja, vaikka lopulta niitä saikin, joskin vahingossa. Hän ei ole todellakaan paras mestari, ja hän ajautuu helposti laiminlyömään oppilaansa koulutusta. Naaras uskoo Synkkään Metsään. Pelkosurma haaveilee korkeista asemista, vaikka ei usko pystyvänsä niitä saavuttamaan.
Vanhemmat | Liekkisiipi & Yöturkki |
Sisarukset | Toivotuuli, Kynnenvarjo, Vihasilmä, Surutoive, Ilotassu |
Kumppani | – |
Pennut | – |
Suhteet: Paras ystävä: Pimeysjoki
Ihastus: –
Ystävät: –
Neutraali: Ruosteturkki
Vihamielinen: Mahlatassu
Pimeysjoki – Naaraat tutustuivat oppilaina ja vaikka alku oli kivinen, he ystävystyivät ja ihastuivat toisiinsa todella nopeasti. Pimeysjoki on Pelkosurmalle todella tärkeä.
Ruosteturkki – Pelkosurman suhde mestariinsa ei ollut mitään syvempää kuin tavanomainen mestari-oppilas-suhde
Mahlatassu – Oppilaansa kouluttaminen ei ollut Pelkosurmalle kovinkaan tärkeää, ja hän laiminlöi tuon koulutusta paljon. Heidän keskinäiset keskustelunsa ovat käytännössä aina piikittelyä.
Vahvuudet:
-Taisteleminen
-Kiipeileminen
-Saalistaminen
Heikkoudet:
-Nopeus
-Hyppääminen
-Sosiaaliset taidot
-Uiminen
Menneisyys: Pelkosurma syntyi viimeisenä pentuna Liekkisiivelle ja Yöturkille siskonsa Surutoiveen ja kahden veljensä Ilotassun ja Vihasilmän kanssa. Emonsa, siskonsa ja veljensä kuoltua sodassa naaraan välit perheensä kanssa kariutuivat. Löysi oppilasaikansa lopussa silloisen Pimeystassun kanssa erakkojen murhaaman Kostotähden juuri ennen soturinimitystään. Sittemmin naaraat ystävystyivät ja lopulta myös rakastuivat. Pelkosurma osallistui Kultatähden hyökkäykseen Huomenklaaniin ja tunkeutuessaan klaaninvanhimpien pesään, jonne myös kuningattaret ja pennut oli piilotettu, hän joutui ylivoiman saartamaksi ja vahingossa osui Voikukkapentuun kuollettavasti. Naaras pyörtyi karattuaan leirin aukiolle ja Pimeysjoki hoivasi häntä parhaansa mukaan kuntoon. He kuitenkin riitautuivat ja Pelkosurma lähti kokoontumispuulle yksin, jossa tapasi Vesiklaanin Salamaliekin, joka vaikutti täydelliseltä, ja naaras päätyi viettämään yön kollin kanssa. Riita Pimeysjoen kanssa jäi kuitenkin vaivaamaan ja kokoontumisen jälkeen naaraat sopivat keskenään.
Muuta:
~Jälkiliite -surma tulee siitä, että Pelkosurma ”surmaa” omat pelkonsa itsevarmuudella ja kylmyydellä.
~Pelkosurman lempiriistaa ovat kanit
~Ei pidä aikaisista aamuista
~Pitää sekä naaraista että kolleista
~Metsäklaanin tuleva varapäällikkö Pimeystähden vallan alla
Tapetut kissat: Voikukkapentu
Saavutukset: Kuukauden hahmo 4/22, 5/22 & 9/22